perjantai 26. joulukuuta 2025

Totuuksien arvot

 

Oikea totuus

 

Talvisodan aikana englantilainen kommunistilehti Daily Worker julisti kertovansa lukijoilleen, mikä oli ”oikea totuus” (the real truth) koko sodasta.

Kyseessä oli siis hieman samanlainen idea ylivertaisesta totuuden lajista kuin ”kansan demokratia” oli ylivertainen laji demokratiaa. Itse Lenin kertoi jo aivan 1920-luvun alussa, että neuvostosysteemi oli ”miljoona kertaa demokraattisempi” kuin porvarilliset systeemit. Asia oli vain oikein ymmärrettävä.

Olen huomannut, että nykyään jokainen arvelee tietävänsä, että venäjän kielen omituisuuksiin kuuluu kaksi totuutta merkitsevää sanaa,” pravda” ja”istina” ja että edellinen voi olla jokaisella erilainen, eikä varsinaisesti tarkoita samaa kuin meikäläinen ”totuus”.

Tämä on asian yksinkertaistamista, eikä sen pohjalta kannata yrittää tehdä mitään johtopäätöksiä, saati suuria tulkintoja. Toki noilla sanoilla on hiukan erilainen merkitys ja käyttöalue (vrt. Vihavainen: Haun istina tulokset ).

Minusta kiinnostavampi asia on totuuden ja valheen välinen suhde, joka logiikan termejä käyttääkseni voi olla kontradiktorista eli vain sisältää ristiriidan tai sitten peräti konträäristä eli varsinaisten (äärimmäisten) vastakohtien välistä.

Sota-ajan neuvostoliittolaisessa laulussa ”Pyhä sota” julistettiin, että taistelevat osapuolet olivat kaikessa yhtä erilaisia (ääripäitä) kuin kaksi (magneettista) napaa (poljus).

Kun ympäri mennään, niin yhteen tullaan ja on tietenkin helppo havaita, että niin kommunismi kuin natsismi kohtasivat sisaruksina totalitarismissa. Totuudeksi korotettu valhe oli molemmille olennaisen tärkeä työkalu, jolle annettiin tavallista totuutta korkeamman luokan arvo.

Venäjällä näyttää alkaneen uusi TV-sarja, joka kertoo Brežnevistä. Trailerissa pääsihteeri sanoo ”Luin Solženitsyniä. Roskaahan se tietenkin on. Mutta totta”.

Venäjäksi loppu kuuluu: ”Vranjo, konetšno. No pravda.” Siis oikeastaan sanatarkasti sanotaan, että se on tietenkin valetta, mutta totta. Vitsikästä se venäjäksikin on, ilman muuta. Luulen, että siinä joka tapauksessa kiteytyy se ajatus totuudesta, joka oli Neuvostoliiton koko systeemin kannalta olennaisen tärkeä.

Ideologisessa valtiossa sen virallinen tarina oli pyhä ja kaikki sellaiset lauseet, jotka esittivät sen (yhteiskuntajärjestelmän tai ulkopolitiikan tai syntyhistorian tai nykytodellisuuden) jossakin muussa kuin oikeaoppisessa, harrasta kunnioitusta herättävässä valossa, olivat rienausta ja siis valhetta (vrano, rvat-valehdella) sanan kaikkein pahimmassa merkityksessä. Ne saattoivat kontekstista riippuen olla neuvostovastaista propagandaa tai agitaatiota. Niiden ajatteleminenkin oli rikos ja mikäli sellaista havaittiin, oli kansalaisluottamus mennyttä.

Tavallaanhan tämä on jo nyt myös meille aivan tuttua ja liittyy ns. hevonpaskaproblematiikkaan (vrt. Vihavainen: Haun bullshit tulokset ). Yksityisviestit saattavat meilläkin olla valtavan merkityksellisiä.

Ajatusrikoksilla on keskeinen osa edistyksellisten journalistien maailmankuvassa ja ellei itse ajatusta voida tai haluta tavoittaa, voidaan hyvin tyytyä yksittäisten kuvien ja sanojen hehkuttamiseen. Hitlerin synkkä varjohan se lepää kaiken oikeaoppisuudesta poikkeavan ajattelun päällä (ks. Vihavainen: Haun alec ryrie tulokset ).

Mutta mikäli vielä palataan Neuvostoliittoon, oli siellä niin sanoakseni todellisuuden adekvaatti eli asianmukainen kuvaaminen ehdottomasti mahdollista vain virallisen suuren maailmankuvan kautta.

Stalin nimitti 1930-luvun alussa ”arkistorotiksi” sellaisia tutkijoita, jotka uskalsivat tehdä johtopäätöksiä Leninin ajattelusta ”pelkkien paperisten dokumenttien” perusteella. Sellaisen hyväksyminen olisi johtanut hallitsemattomaan sekasotkuun, jossa jokainen olisi voinut luoda oman näkemyksensä kaikesta.

Sen sijaan kaikki oli Stalinin ilmoituksen mukaan nähtävä kaikkivoivan ”puolueen yleislinjan” (generalnaja linija) suhteen ja tämän suhteen selvittivät supertieteen, marxismi-leninismin asiantuntijat puolueen johdolla. Mitä puoluehistoriaan tuli, oli sillä omat instituuttinsa ja oppituolinsa, Se askarteli korkeimman totuuden parissa.

Asialla oli valtava merkitys. Ajatelkaamme vain tuota Solženitsynin Gulag-teosta: tokihan se kertoi todellisista asioista, mutta roskaahan se oli suhteutettuna maailmanhistorian suureen tarinaan, jossa puolueen yleislinjan avulla luodaan uusi ja korkeampi ihmissuvun aikakausi. Herra Solženitsyn saattoi vain haitata sitä

Olisiko koko suuri asia pitänyt riskeerata joidenkin leiritettyjen kansanvihollisten kärsimän kotalon takia? Tai edes niiden takia, jotka oli vahingossa tuomittu syyttmösti? Toki lastut aina lentelivät, kun metsää hakattiin. Sitäkö olisi pitänyt jäädä ruikuttamaan?

Itse elämä (sama žizn) oli todistanut puolueen politiikan oikeaksi, eivätkä sivuseikat sen totuutta muuttaneet. Vai olisiko miljoonien ja jopa satojen miljoonien ihmisten koko elämänsisältö julistettava mitättömäksi?

Roskaa tietenkin, vaikka totta olikin. Solženitsyn julisti, ettei saanut elää valheessa (žit ne po lži. lož=valhe). Mutta mikä oikeastaan oli totuus? Banaali tieto joistakin rikoksista vai? Paljon suurempaahan oli tehty ja vielä tekeillä…

Perestroikan aikana julkaistiin Literaturnaja Gazetassa pilakuva, jossa pikku Vova kysyi historianopettajalta: ”pitäisikö vastata, niin kuin kirjassa sanotaan, vai niin kuin todellisuudessa oli”?

(Skazat Vam kak v knige napisano, ili kak bylo po-nastojaštšemu?).

Tässä siis käytetään sanaa, joka tarkoittaa todellisuutta ja myös nykyaikaa (nastojaštšeje). Itse asiassa se tulee seisomista (stojat) tarkoittavasta sanasta. Voitaisiin käyttää myös sanaa dejstvitelnost, joka viittaa tekemiseen (dejstvovat). Nykyisyys ja toimiminen ovat epäilemättä intuitiivisesti totta. Vain filosofit voivat asiaa epäillä. Mutta ovatko ne korkeampaa totuutta?

Brežnevin keskeinen argumentti virallisen totuuden puolesta oli epäilemättä ennen muuta neuvostosysteemin suuruus ja mahtavuus. Kuten aikoinaan katolinen kirkko, se ei sietänyt kerettiläisyyttä eikä heikkouskoisuutta. Jälkimmäinen oli muuten asia, josta myös Stalin varoitti puokueen npyjässä kirjassa, sen historian ”lyhyessä kyrssissa” vuodelta 1938 (vrt. Vihavainen: Haun lyhyt kurssi tulokset ).

 Kun systeemi sitten romahti, oli tie uusille tulkinnoille avoin. Tarve uudelle ortodoksialle ja korkeammalle totuudelle havaittiin kuitenkin taas ennen pitkää ja nyt siihen alettiin viitata termillä ”piar”. Vastaava verbi oli ”piarit” tehdä PR:ää. Itse asiassa kyse oli paluusta kohti uutta chauvinismille ja imperialismille perustavaa uutta ortodoksiaa (vrt. Vihavainen: Haun medinski tulokset ).

Ovatko meillä sitten asiat paremmin? Onhan meilläkin tuo oma bullshit-ortodoksiamme ja sitä palveleva papisto. Totuudella ei ole enää julkisessa sanassa paljoakaan käyttöä. Siihen viittaamistakin pidetään jo naiivina. Olennaista on oman agendan hyödyntäminen, bullshitillä tai ilman.

Ovat ne asiat sentään meillä paljonkin paremmin kun Venäjällä, vielä tähän saakka. Kehitys on kuitenkin mennyt aikamoista vauhtia pimeään suuntaan ja journalismin älyllisen taso on tasaisesti laskenut. Se paimentaa sitä yhä infantiilimpaa yleisöä, joka ajattelemisen sijasta reagoi ns. perstuntumalla siihen, mitä sille syötetään. Totuus ei enää kiinnosta.

Ja uusi, koulutettu yleisö uskoo horjumatta itseensä ja fiksuuteensa. Albert Einstein on sanonut, että vain kaksi prosenttia ihmisistä ajattelee. Lisäksi vielä kolme prosenttia luulee (ajattelee) ajattelevansa ja loput 95 prosenttia sitten tyytyvät sitten juoksemaan joukon mukana.

8 kommenttia:

  1. Olin kavereitteni kanssa lomalla Shotsissa ja jatkoimme siitä Tblisiin. Lähtiessämme kentälle Breznev oli puhumassa telkkarissa ja kun saavuimme Tbilisiin sama puhe jatkui. Kova saavutus vanhalta horiskolta. Yksi kavereistani oli taistolainen ja emigrantin poikana osasi myös venäjää. Kaveri oli kuitenkin sen verran fiksu, että reissun aikana muuttui ehkä porukan kriittisimmäksi arvostelijaksi ja aiheitahan sen aikaisella Venäjällä piisasi. Luultavasti oma suhtauminen edusti aika hyvin Kekkoslandian tavallisen tallaajan mielipidettä. Paska maa, mutta helvetin iso ja siinä se naapurissa pysyy ja pysyy, joten koetetaan kestää.

    VastaaPoista
  2. "Olisiko koko suuri asia pitänyt riskeerata joidenkin leiritettyjen kansanvihollisten kärsimän kotalon takia?"

    Tässä taitaa olla perustavanlaatuinen ero totaalitäärisen aatteen kannattajan ja perinteisen etiikan kannattajien välillä. Dostojevski taisi pukea sen sanoiksi niin, että koko maailman onni ei ole yhden lapsen kuoleman arvoinen ja I. Kant puolestaan, että ketään ihmistä ei saa käyttää välineenä.

    VastaaPoista
  3. "Lisäksi vielä kolme prosenttia luulee (ajattelee) ajattelevansa"

    Tähän liittyy se ongelma, että ajattelu vaatii aikaa ja perusfaktoja pohjaksi. Työelämä vie ajan ja nykymedia salaa tai on ainakin piittaamaton faktoja, muodostapa siinä sitten totuudellinen maailmankuva. Moni sitten tuossa tilanteessa ostaa persujen tai vihreiden aatekaupasta valmiin, niin on paljon helpompaa....

    VastaaPoista
  4. Luulen että Einstein toteamuksellaan viittasi lähinnä siihen tapaan, jolla uudet ideat ja ajatukset leviävät yhteisöissä. Hän oli luonnontieteilijä, joka järjesti fysiikan suureet uudelle pohjalle, uusiin keskinäisiin suhteisiinsa. Ihmistieteilijöillä on lähtökohtaisestikin erilaatuiset ajatustyökalut, koska jo ihmisen ominaisuuksien ja käyttäytymisen kuvailuun sisältyy ratkaisevasti enemmän eläytymistä ja tulkintaa, eikä selitystä saada "mitattavilla", "ihmisestä riippumattomilla" mittayksiköillä.

    Tieteen historia ja tietoteoriat kannattaa pitää eurooppalaisen ajatteluperinteen pohjalla, ja jättää esimerkiksi liberalismin "anti-ilmentymät" omaan arvoonsa. Oman ajattelumme tiedonhistoriallinen narratiivi on hajonnut jo niin pieniksi "ismeiksi", ettemme ymmärrä eroa nykyisen, sadan vuoden takaisen tai kahden ja puolen vuosisadan takaisen "liberalismin" välillä.

    Olemme totaalisesti historiantajuttomia hälmöjä, joilla ei ole mitään käsitystä roomalaisvallan aikaisista rajatilapersoonallisuuksista ja sijaiskärsimyksen psykopatologiasta kristisuskon ytimessä, saati sitten että ymmärtäisimme miten tärkeitä antiikin kreikkalaisten ihmishahmoiset jumalat olivat uudella ajalla tapahtuneelle "luonnontieteiden" läpimurrolle.

    Ihmistieteiden yleispätevimpiä totuuksia ei opeteta missään koulussamme eikä akatemioissamme. On aika karmaisevaa, että sellaisista puhuminen tosiaankin vetoaa vain kahteen prosenttiin ihmisistä. Tai, oikeastan ei edes siihen.

    Ihmisyyden kiistattomimmat tosiasiat ovat laajoille kansankerroksille niin käsittämättömiä, että niitä ajattelevien täytyy kokea täydellistä ulkopuolisuutta. Se tilanne on siis periaatteessa sama kuin kaiken kokonaan uuden tiedollisen ajattelun taakka. Jokaisen alan todelliset edelläkävijät ovat joutuneet ajattelemaan tavalla jolla kukaan ei heitä ennen ajatellut, ja he joutvat käyttämään käsitteitä tavalla joilla niitä ei ole kukaan aiemmin käyttänyt. Heidän osaansa ei oikeastaan voi pitää minään "edelläkävijän" roolina, koska he ovat ajattelussaan totaalisen yksin -- kamppailua käydään omien korvien välissä, jossa kysytään ennen kysymättömiä ja etsitään ennen muotoutumattomia vastauksia.

    Politiikka -- se on sitten, hmmm, miten tämä pitäisi ilmaista, kaiken ajattelun vastakohta. Se palautuu alkulaumojen symbioottiseen sosiaalisen sitovuuden ja tunnustuksellisten "totuuksien" tilaan, jossa kielen reaktiiviset -- käytännössä retoriset -- valmiudet hypnotisoivat lauman ajattelemaan ja toimimaan jo omaksuttujen kavojen mukaan. Politiikasta ei ole ajattelijoille alustaksi -- ja oman aikamme suurvaltapolitiikan totaalinen alennustila on kohtalokas juuri siksi, ettei millään sen enempää luonnon- kuin ihmistieteiden totuuksilla ole yhä narsistisimmiksi käyvien poliittisten tohtoreiden aivoissa minkäänlaista sijaa. Kansalaisten ei edes kannata yrittää ajatella omilla aivoillaan, se kaikki vaikuttaa primitiivisissä kunniakulttuureissamme vain yhteisöllisyyttä yhä pahemmin hajottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roomalaiset kyllä oli niitä jotka sitä kristillisyyttä tarvitsivat.
      Hyvin mautonta on käydä toisissa kieliryhmissä ja ristiinnaulita porukkaa kun herrasväki jostain sattui suuttumaan, saati diplomaattisesti myös äärimmäisen huono tapa toimia.
      Siihen nähden 10 käskyä on lakina ollut hyvin edistyksellinen.
      Älä tapa. Jotenkin sitä ajattelisi että se on itsestään selvää.

      Poista
  5. Minun enoni, edesmennyt Veikko Salonen, väitteli aikoinaan Eino Kailan laitoksella filosofian tohtoriksi, Turussa, ja hänen väitöskirjansa (1952) ydin oli: "Jokaisen lauseen totuusarvo on ajan funktio". Eli se mikä tänään on totta ei ole sitä välttämättä tulevaisuudessa/menneisyydessä. Totuus on venyvä käsite. Filosofi Søren Aabye Kierkegaard ajatteli perustotuudesta näin: "Totuus on sittenkin aina subjektiivisuus".. Tuo rakastettu Veikko-eno (1919-1992) oli muuten mainio mies ja bon vivant; varsinainen Oblomov. Hänhän osasi relativoida..

    VastaaPoista
  6. "Ajatusrikoksilla on keskeinen osa edistyksellisten journalistien maailmankuvassa ja ellei itse ajatusta voida tai haluta tavoittaa, voidaan hyvin tyytyä yksittäisten kuvien ja sanojen hehkuttamiseen. Hitlerin synkkä varjohan se lepää kaiken oikeaoppisuudesta poikkeavan ajattelun päällä."

    Siinä määrin kuin (ja sen osuus on mitä ilmeisimmin huomattava) nykyisessä oikeauskoisessa Edistysopissa on kyse eräänlaisesta uskonnollisuudesta, pätee tähän se sama kuin uskontoihin useimmitenkin; uskonnon voi perustaa ja sitä voinee pitää ylläkin ilman jumalaa, mutta ei ilman Paholaista. Joten Aatu-vainaa on kaikesta päätellen saanut synkeän elämänsä jo aikoja päätyttyä ylennyksen Diabolukseksi. Arkisempaan käyttöön soveltuvia vähäisempiä demoneja ja alipäälliköitä voidaan sitten nimetä, ylentää ja alentaakin aina sen mukaan, mitä noteeraus päivän kurssiin ja kunkinhetkisiin tarpeisiin edellyttää.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  7. Menneisyys ei ole muuttumaton. Näkökulmat vaihetelevat.
    Jos 1+1=2, niin historiaa ei voi tulkita samalla menetelmällä.
    Joidenkin ihmisten, kuin myös kommentaattoreiden "totuus" pohjautuu vain sosiaalisiin syihin, eikä niinkään syy ja seurausperusteisiin faktoihin. Yhtälailla, joillekin ainoa asiaperuste on lineaarinen merkkijärjestelmä ja sen luoma todellisuus.
    Täytyy kuitenkin muistaa, kaikki on jotakin näiden väliltä: tajunta ei ole sanallinen prosessi, joskin, kaikessa suhteellisuudessaan, meidän on hyväksyttävä uskottavin skenaario.
    Sanojen merkityssisältö on häilyvä, ollen toisinaan ajatusten vastainen: ajattelemme, kirjoitamme, mutta toimimme toisin. Inhimillistä? Siksi on mm. raamattu.
    Olemme rajallisia.
    Entinen katugangsteri putin on ymmärtänyt Orwellin Vuonna 1984 väärin, poliittisena oppikirjana. Se on kuin onkin täydellistä satiiria neukkulasta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.