Kohti vihreämpää maailmaa

 

Kivihiiliautot, kaikki heidän vihreytensä

 

Joskus, muistaakseni 1500-luvulla hämmästyttivät Hollannissa ihmisiä purjeilla liikkuvat autot. Sellaiselle oli nimikin. Haager Wunderding eli Haagin kummajainen.

Koska maanpäällisessä liiketeessä kulkusuunnat ovat kiusallisen rajoittuneita, ei purjeella liikkuminen pääse oikeuksiinsa. Niin sanotuilla avotuulilla homma käy päinsä, mutta luoviminen kapealla tiellä on mahdotonta.

Teiden leventäminen ei ole tässä ratkaisu, joten puhtaalla tuulivoimalla oli ja on tyydyttävä kuivalla maalla liikkumaan vain rajoitetusti. Ehkä sentään olisi hyvä varustaa autoja myös koottavalla takilalla ja erilaisilla purjeilla? Ainakin hiilidioksidipäästöjä ajatellen tällainen kyyti on ehdottoman optimaalista ja tuuli voisi ainakin antaa puhdasta ja ilmaista lisävoimaa.

Nykyään on yhä enemmän pyritty siirtymään sähköautoihin, mikä vaikuttaa kovin oudolta ilmiöltä. Autothan eivät itse lainkaan tuota sähköä, vaan käyttävät muualla tuotettua. Mikäli autoilijan sähkösopimus sisältää vain tuulisähköä, voidaan hänen ajoneuvoaan ehkä taas kutsua tuulella käyväksi.

Loogisesti ajatellen hänen pitäisi silloin pystyä kaarallaan ajelemaan van tuulisella säällä, muussa tapauksessa hänen autonsa käy sillä voimalla, jolla tuo sähkö tuotetaan. Ehkä on hyvä varmuuden vuoksi taas mainita, etteivät akut tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan sitä varastoivat.

Kun siis perussaksalainen, Der deutsche Michel (ks. Vihavainen: Haun deutsche michel tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) ajelee sähköautollaan, hän käyttää enimmäkseen ruskohiilellä tuotettua energiaa.

Sähköauton akut on valistettu erittäin pahasti luontoa kuluttavilla menetelmillä eikä raaka-aneita niihin edes ole koko maailmassa riittävästi, mikäli ns. polttomoottoria eli räjähdysmoottoria käyttävät autot halutaan korvata. Koko bisnes on siis lähinnä lyhytnäköisten ääliöiden ja/tai veijareiden toivotonta yritystä päästä haistamasta pakoputkesta tulevaa käryä ja sulkea silmät todellisuudelta.

Sen sijaan se käry, joka ei pakoputkesta tule,  nousee Saksassa ruskohiilivoimaloiden valtavista hormeista, joista syöksyy lähiavaruuteen valtavat määrät hiilidioksidia yhdessä muiden sinne kuulumattomien yhdisteiden kanssa.

Miksi ihmeessä sähköauton muutenkin huonoa hyötysuhdetta (se on hyvä vain akun ja moottorin välillä) on pitänyt ruveta ruokkimaan luontoa kaikkein eniten tavalla?

Ehkäpä saksalaiset poliitikot, mukaan lukien maalleen muutenkin kovasti ongelmia kasannut Angela Merkel, pystyvät antamaan kysymykseen järjellisen vastauksen. Onhan Saksa aina loistanut sananselittäjillään. Schaffen Sie das wirklich? Und wie lange noch?

Näin sivullisena, jota maapalo-raukan raatelu sähköautojen akkujen valmistamiseksi hirvittää, tulee mieleen yksinkertainen ratkaisu: jätetään kaivostoiminnan ja autoa kuljettavan voiman väliltä pois kaikki turhat välivaiheet, joista jokainen syö omalta osaltaan tehoa ja siis tarpeettomasti saastuttaa ja rasittaa ympäristöä.

Ärhäkkä sähkömoottori on tietenkin omiaan tuottamaan riemua kuskin infantiilille psyykelle, mutta kypsä ihminen tuntee vastuunsa ja ajattelee ennen muuta sitä, että liikennevälineet ovat tapa liikkua paikasta toiseen eikä lapsellinen sirkuksen korvike, jossa nautitaan kiihtyvyysvoimista.

Mutta miten saataisiin kivihiili/ruskohiili tuottamaan autoon voimaa ilman turhia välivaiheita? Olisiko palattava höyrykoneeseen, jonka lämmittäminen on kuitenkin aina aikaa vievää ja tuhlaavaa sekin?

Teknologia on jo olemassa. Toisen maailmansodan aikana maassamme oli tuhansittain ns. häkäpönttöjä, joissa kytevä puu tuotti hiilimonoksidia, jota moottori sitten poltti hiilidioksidiksi. Jo ennen toista maailmansotaa valistettiin esimerkiksi Petroskoin traktoritehtaassa myös häkäpönttötraktoreita. Syystä tai toisesta pönttöjä ei kuitenkaan näkynyt neuvostojen maan kuuluisissa panssarivaunuissa.

Joka tapauksessa sähköautojen korvaaminen häkäpönttöautoilla on keino säästää valtavasti luontoa. Järjettömän suuret louhokset litiumin ja muiden vaikeasti korvattavien metallien hankkimiseksi ja niiden jalostamisen vaatimat luontoa tuhlaavat prosessit jäävät pois eikä enää ole myöskään sähkön tuotantoon, siirtämiseen ja varastointiin liittyviä valtavia häviöitä

Häkäpöntöllä kun ajaa, ei hurskaudella ole rajaa, voisi asian keskeisen eettisen puolen kiteyttää. Ainakin sikäli kuin pöntöissä käytetään puuta, voidaan puhua suorastaan kestävästä ja uusiutuvasta energiasta. Hiilidioksidi, joka syntyy ajettaessa, syntyisi joka tapauksessa ennen pitkää jossakin, orgaanisen aineen hajotessa.

Saksalaisten suosima hiili on kyllä fossiilista energiaa, mutta monin verroin parempihan on käyttää sekin suoraan energiaksi kuin järjettömän tuotantoketjun välityksellä.

Mikäli autoissa olisi lisäksi purjeet, voitaisiin niitä käyttää ainakin lisävoimanlähteinä. Tolkuttoman kiireen sijasta koko maailma luultavasti rauhoittuisi ja saisi taas aikaa pohtia filosofisia kysymyksiä. Sehän on ala, jolla saksalaiset aikoinaan kunnostautuivat, mutta viime sikoinahan sekään ei ole enää tuottanut mitään vakavasti otettavaa.

Ehkä Saksa voisi taas kertoa koko maailmalle niin sanotun uuden sanan sen sijaan, että se nyt hermostuneena touhuaa järjettömien näennäisratkaisujen parissa ja kieltäytyy näkemästä kovaa todellisuutta?