perjantai 1. joulukuuta 2023

Kohti vihreämpää maailmaa

 

Kivihiiliautot, kaikki heidän vihreytensä

 

Joskus, muistaakseni 1500-luvulla hämmästyttivät Hollannissa ihmisiä purjeilla liikkuvat autot. Sellaiselle oli nimikin. Haager Wunderding eli Haagin kummajainen.

Koska maanpäällisessä liiketeessä kulkusuunnat ovat kiusallisen rajoittuneita, ei purjeella liikkuminen pääse oikeuksiinsa. Niin sanotuilla avotuulilla homma käy päinsä, mutta luoviminen kapealla tiellä on mahdotonta.

Teiden leventäminen ei ole tässä ratkaisu, joten puhtaalla tuulivoimalla oli ja on tyydyttävä kuivalla maalla liikkumaan vain rajoitetusti. Ehkä sentään olisi hyvä varustaa autoja myös koottavalla takilalla ja erilaisilla purjeilla? Ainakin hiilidioksidipäästöjä ajatellen tällainen kyyti on ehdottoman optimaalista ja tuuli voisi ainakin antaa puhdasta ja ilmaista lisävoimaa.

Nykyään on yhä enemmän pyritty siirtymään sähköautoihin, mikä vaikuttaa kovin oudolta ilmiöltä. Autothan eivät itse lainkaan tuota sähköä, vaan käyttävät muualla tuotettua. Mikäli autoilijan sähkösopimus sisältää vain tuulisähköä, voidaan hänen ajoneuvoaan ehkä taas kutsua tuulella käyväksi.

Loogisesti ajatellen hänen pitäisi silloin pystyä kaarallaan ajelemaan van tuulisella säällä, muussa tapauksessa hänen autonsa käy sillä voimalla, jolla tuo sähkö tuotetaan. Ehkä on hyvä varmuuden vuoksi taas mainita, etteivät akut tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan sitä varastoivat.

Kun siis perussaksalainen, Der deutsche Michel (ks. Vihavainen: Haun deutsche michel tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) ajelee sähköautollaan, hän käyttää enimmäkseen ruskohiilellä tuotettua energiaa.

Sähköauton akut on valistettu erittäin pahasti luontoa kuluttavilla menetelmillä eikä raaka-aneita niihin edes ole koko maailmassa riittävästi, mikäli ns. polttomoottoria eli räjähdysmoottoria käyttävät autot halutaan korvata. Koko bisnes on siis lähinnä lyhytnäköisten ääliöiden ja/tai veijareiden toivotonta yritystä päästä haistamasta pakoputkesta tulevaa käryä ja sulkea silmät todellisuudelta.

Sen sijaan se käry, joka ei pakoputkesta tule,  nousee Saksassa ruskohiilivoimaloiden valtavista hormeista, joista syöksyy lähiavaruuteen valtavat määrät hiilidioksidia yhdessä muiden sinne kuulumattomien yhdisteiden kanssa.

Miksi ihmeessä sähköauton muutenkin huonoa hyötysuhdetta (se on hyvä vain akun ja moottorin välillä) on pitänyt ruveta ruokkimaan luontoa kaikkein eniten tavalla?

Ehkäpä saksalaiset poliitikot, mukaan lukien maalleen muutenkin kovasti ongelmia kasannut Angela Merkel, pystyvät antamaan kysymykseen järjellisen vastauksen. Onhan Saksa aina loistanut sananselittäjillään. Schaffen Sie das wirklich? Und wie lange noch?

Näin sivullisena, jota maapalo-raukan raatelu sähköautojen akkujen valmistamiseksi hirvittää, tulee mieleen yksinkertainen ratkaisu: jätetään kaivostoiminnan ja autoa kuljettavan voiman väliltä pois kaikki turhat välivaiheet, joista jokainen syö omalta osaltaan tehoa ja siis tarpeettomasti saastuttaa ja rasittaa ympäristöä.

Ärhäkkä sähkömoottori on tietenkin omiaan tuottamaan riemua kuskin infantiilille psyykelle, mutta kypsä ihminen tuntee vastuunsa ja ajattelee ennen muuta sitä, että liikennevälineet ovat tapa liikkua paikasta toiseen eikä lapsellinen sirkuksen korvike, jossa nautitaan kiihtyvyysvoimista.

Mutta miten saataisiin kivihiili/ruskohiili tuottamaan autoon voimaa ilman turhia välivaiheita? Olisiko palattava höyrykoneeseen, jonka lämmittäminen on kuitenkin aina aikaa vievää ja tuhlaavaa sekin?

Teknologia on jo olemassa. Toisen maailmansodan aikana maassamme oli tuhansittain ns. häkäpönttöjä, joissa kytevä puu tuotti hiilimonoksidia, jota moottori sitten poltti hiilidioksidiksi. Jo ennen toista maailmansotaa valistettiin esimerkiksi Petroskoin traktoritehtaassa myös häkäpönttötraktoreita. Syystä tai toisesta pönttöjä ei kuitenkaan näkynyt neuvostojen maan kuuluisissa panssarivaunuissa.

Joka tapauksessa sähköautojen korvaaminen häkäpönttöautoilla on keino säästää valtavasti luontoa. Järjettömän suuret louhokset litiumin ja muiden vaikeasti korvattavien metallien hankkimiseksi ja niiden jalostamisen vaatimat luontoa tuhlaavat prosessit jäävät pois eikä enää ole myöskään sähkön tuotantoon, siirtämiseen ja varastointiin liittyviä valtavia häviöitä

Häkäpöntöllä kun ajaa, ei hurskaudella ole rajaa, voisi asian keskeisen eettisen puolen kiteyttää. Ainakin sikäli kuin pöntöissä käytetään puuta, voidaan puhua suorastaan kestävästä ja uusiutuvasta energiasta. Hiilidioksidi, joka syntyy ajettaessa, syntyisi joka tapauksessa ennen pitkää jossakin, orgaanisen aineen hajotessa.

Saksalaisten suosima hiili on kyllä fossiilista energiaa, mutta monin verroin parempihan on käyttää sekin suoraan energiaksi kuin järjettömän tuotantoketjun välityksellä.

Mikäli autoissa olisi lisäksi purjeet, voitaisiin niitä käyttää ainakin lisävoimanlähteinä. Tolkuttoman kiireen sijasta koko maailma luultavasti rauhoittuisi ja saisi taas aikaa pohtia filosofisia kysymyksiä. Sehän on ala, jolla saksalaiset aikoinaan kunnostautuivat, mutta viime sikoinahan sekään ei ole enää tuottanut mitään vakavasti otettavaa.

Ehkä Saksa voisi taas kertoa koko maailmalle niin sanotun uuden sanan sen sijaan, että se nyt hermostuneena touhuaa järjettömien näennäisratkaisujen parissa ja kieltäytyy näkemästä kovaa todellisuutta?

43 kommenttia:

  1. Kiitos tiedoista! Nämähän mahtavia vehkeitä ovat!

    VastaaPoista
  2. Hyvä puoli noissa maalla tai jäällä kukevissa purjepeleissä on se, että niissä ei ole juurikaan sortoa. Köli pitää.

    Luovii tiukkaan, mutta tilaa silti toki tarvitaan.

    VastaaPoista
  3. Armaani_on_germaani1. joulukuuta 2023 klo 8.38

    Kun blogiteksti nyt sivusi Saksaakin, niin antaisin lukusuosituksen Pertti Rönkön kirjalle: Viidennen valtakunnan vieraana. Siinä hän kuvaa hienosti nyky Saksan wokellusta. Rönkkö kirjoitteli Ylellekin freelancerina raportteja Saksasta, mutta suomalainen woke-väki sai valituksellaan Ylen lopettamaan niiden julkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin kirjan kaupasta muutama viikko sitten.

      Poista
    2. Rönkkö. Täytynee lukea uudestaan, muistaakseni lähes Paavolaisen hengessä mentiin.
      Mutta kuten tuolla naapurissa kirjoitin, uskonnoista/ideologioista tuskin pääsemme: kun muinoin oli neuvostososialismia ja natsismi, niin nyt on woke: yhtä tyhmiä kaikki, woke ehkä typerin...
      Itse olen vanhan liiton saastuttaja. Ajelen Moto Guzzilla ja mustangilla. Nuo tuulivempeleet ovat hankalia....

      Poista
    3. Antti Tuurin kirjassa viisitoista metriä vasempaan, kaikki lappalaiset olivat rönkköjä mulle ei ole koskaan auennut, että olikohan sillä jutulla joku tausta..

      Poista
    4. Sen Rönkön kirjan saa ainakin Amazonilta e-kirjanakin, ei tarvitse odotella postia.

      Poista
  4. Toinen konsti olisi siirtyä uskomus-. eli agendatieteestä faktaperusteiseen tieteeseen, jolloin saastumisongelma jäisi pelkästään suurkaupunkien ongelmaksi ja maaseutu voisi pikemminkin hyötyä lisääntyvästä hiilidioksidista. Joka tapauksessa homma pitää jättää tieteellisen kehityksen, eikä vihervassaripolitiikkojen ratkaistavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola Affu, koronakriitikkona taidat uskoa, ettei koronaakaan oikeasti ole? Sehän on vain "uskomus- ja agendatieteen tuotoksia".. Suomessa on pk-seudulla paljon koronatartuntoja, useat tuttavani sairastavat tautia, ja ne on mielestäsi diagnosoitu uskomus- ja agendatieteen (lääketiede) nimissä väärin?

      Mitä tulee ilmastonmuutokseen, on aika posketonta väittää, että koko "globaali wokeltava vihervassari-tiedeyhteistö" keksisi päästään ilmastotieteen faktoja ja muuntelisi totuutta - tekaisisi faktuaalisia ja numeerisia mittaustuloksia ilmastosta yli 100 vuoden ajalta. Mihin tarkalleen ottaen perustat tällaisen väitteen? Kenties omaan "uskomus- ja agendatieteeseesi".

      Toivon, ettei sinuun ikäihmisenä iske korona eivätkä Epsanjan keväästä syksyyn paahtavat helteet pehmennä ajattelevan ihmisen nuppia aivan kokonaan.

      Poista
    2. Korona ja flunssa ovat tauteja, raihnaisille jopa vaarallisia. Rokoteongelmat ovat myös todellisia ja ne koskevat sekä nuoria että raihnaisia. Agendajournalismi ja talouspoliittinen tiede ovat myös faktoja. Seuraa rahaa. Lääketeollisuus käyttää mainoksiin ja voiteluun uskomattomia summia ja sitähän niillä riittää, koska hyvinvointivaltiot maksavat ne. Olen ainoa tuntemani ikäiseni 82 v, joka ei käytä mitään lääkkeitä.

      Poista
    3. Tuo on melkein samaa logiikkaa kuin en ole ajanut koskaan kolaria joten turvavyöt on tarpeettomia menee rahat vain bochin tehtaalle saksaan joka valmistaa niitä kaikkiin autoihin.

      Poista
    4. Anonyymille. No ei, vaan parempi vertaus on, että jos suksi ei luista turvautuu kelin mukaiseen voiteeseen, eikä lääketeollisuuden tuotteeseen.

      Poista
    5. Kiitos Affulle vastauksesta, jokainen näkee asiat tavallaan. On hieno saavutus iässäsi elää lääkkeetöntä elämää.

      Lääketeollisuus on tosiaan suuri bisnes ja varmaan länsimainen yhteiskunta on ylimedikalisoitunut, kun kaikkeen tarjotaan ensin pilleriä. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö monet niitä pillereitä oikeasti tarvitse. Lääketiedettä toki mielestäni tarvitaan, mutta muistelen sinunkin korostavan sairauksien ennaltaehkäisyä. Uskön, että siinä myös vaihtoehtoiset hoitomuodot tukevat ihmisen kokonaisvaltaiasta terveyttä. Sitten, jos on ns. tilanne päällä, tukeudun itse kyllä lääketieeen apuun.

      Poista
  5. Mainitusta "selbstfahrende Wagen"ista: "Jeder, sagte man, der mit eigenen Augen sah, wie dieses Fahrzeug nicht dur Pferdekraft, sondern durch Menschenverstand in Bewegung gesetzt wurde, musste dieses nicht der Kunstfertigkeit, sondern Teufelskünsten zuschreiben!" (Allgemeine Wirtschaftsgeschichte des Mittelalters und der Neuzeit, sivulla 521).

    VastaaPoista
  6. Miksi purjelentokoneessa ei ole sitä purjetta? Huijausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. > Miksi purjelentokoneessa ei ole sitä purjetta? Huijausta!...

      Huijausta pahinta lajia! Olen nähnyt purjekoneiden lentävän täysin tyynellä ilmalla, ja jokainen merellä purjehtinut tietää, että eihän se ole mahdollista.

      Poista
    2. No kun se purjelentokone purjehtii pystysuorissa tuulissa, ei näissä meille maanmatosille tutuissa vaakasuorissa.

      Poista
    3. > No kun se purjelentokone purjehtii pystysuorissa tuulissa...

      Nostoiksi me purjelentäjät niitä "tuulia" sanomme. Siis auringon lämmittäessä maata ja maanläheistä ilmaa, tämä lämmin ilmamassa nousee vauhdikkaasti ylöspäin.

      Purjekone "putoaa" koko ajan, mutta kun ilmamassa nousee tätä putoamista vauhdikkaamin, kone nousee ylöspäin, tai ainakin säilyttää korkeutensa.

      Liitokone (glider) olisi tässä mielessä parempi ilmaisu, koska mitään "purjetta ei koneessa ole.

      Poista
    4. No, liitokoneeksi on perinteisesti sanottu sellaista moottoritonta konetta joka EI pysty nousemaan nousevissa virtauksissa. Eli sanalla on jo määritelmä ja käyttötarkoitus.

      Poista
    5. ”… No, liitokoneeksi on perinteisesti sanottu sellaista moottoritonta konetta joka EI pysty nousemaan nousevissa virtauksissa…”.

      Mikä se sellainen kone on, joka ei nouse? Tarkoitatko jotain 30-luvun harjoitelmaa, joka oli rakennettu melkeinpä kakkosnelosista ja joka lähti liikkeelle mäen harjanteelta.

      Purjekone on englanniksi ”glider”, eli liitokone. Se lähtee maasta kahdella vaihtoehtoisella tavalla: joko maasta voimakkaan vintturin ja vaijerin hinaamana tai lentokoneen hinaamana. Ja jatkaa siitä eteenpäin matkaansa omin neuvoin. Tällainen kone liitää, eikä purjehdi. Mitä se lentokoneen ”purjehtiminen” oikein tarkoittaisi?

      Alkeiskoulutuksen tehtäviin kuuluu, että pilotin pitää pysyä ilmassa tuulivoimalla ja omin neuvoin vähintään viisi tuntia yhtäjaksoisesti.

      Poista
  7. Onpas ollutkin hurja peli! Ja ilman kuulalaakereita!

    VastaaPoista
  8. Sähköautoihin liittyy käytännön tekijöiden lisäksi paljon sellaista psykologiaa, jossa toiveet ja halu niiden toteen saamiseen pyrkii kävelemään rationaalisen päätöksenteon yli. Toive vähäpäästöisestä tai päästöttömästä liikkumisesta on tietysti aivan hyvä. Tavoite on rationaalinen. Valitettavasti se on myös vaikea toteuttaa, paljon vaikeampi kuin osattiin ennakoida.

    Sähkömoottori on kerrassaan mainio voimalaite. Se on äänetön ja luotettava eikä itsessään aiheuta mitään päästöjä. Valitettavasti sen tarvitseman energian varastointi on melkoinen ongelma. Akku on surkea energiavarasto. Se on hirvittävän painava ja kallis. Siinä missä polttomoottoriauton energiavarasto eli bensatankki maksaa muutaman kympin ja siihen voi tankata tuhannen kilometrin ajomatkaan tarvittavan energian parissa minuutissa, sähköauton akku painaa puoli tonnia, maksaa parikymmentä tuhatta ja vajaan 500 kilometrin ajoon tarvittavan energian lataus kestää vähintään puoli tuntia. Lisäksi kehitys on tällä alalla ollut tuskastuttavan hidasta. Jo runsaat sata vuotta sitten teillä liikkui rautanikkeliakulla varustettu sähköauto Detroit Electric jonka ajomatka yhdellä latauksella oli pitkälti toista sataa kilometriä. Se oli siisti, äänetön ja luotettava mutta kallis.

    Sähkömoottorin ja bensankin eli polttomoottorin energiavaraston ominaisuuksien yhdistäminen olisi tietysti ideaalia. Lähimmäksi tätä pääsevä ratkaisu on lataushybridi eli auto, jossa on polttomoottori ja sähkömoottori ja jonka akut voidaan ladata pistokkeesta. Yhdistyvätkö tässä molempien tekniikoiden parhaat puolet vai molempien ongelmat, on tietysti mielipiteitä vahvastikin jakava asia. Mikään ideaaliratkaisu se ei kuitenkaan ole. Ja tässä alkaa tulla vastaan se psykologia. Kun ongelmaan ei ole löytynyt ideaaliratkaisua, kärsivällisyys on loppunut ja on ajateltu, että ”kyllä se täyssähköauto on jo kyllin hyvä” ja päätetty tunkea se markkinoille. Ja kyllähän niiden ominaisuudet jo alkavat olla käyttäjän kannalta kyllin hyvät akkujen ongelmista huolimatta, mutta onko seuraavana edessä vielä suurempi akkumateriaalien niukkuuden aiheuttama ongelma. Sähköautojen osuus autokannasta on toistaiseksi kuitenkin kovin pieni mutta taistelu akkumateriaaleista käy kiivaana. Ja tuleeko sähköautoista kehityksen tulppa sen takia, että niihin ja niiden tarvitsemaan infraan on investoitu jättiläismäisiä summia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurinta osaa hybrideistäkään ole ei yritety edes saada kuluttamaan vähän kun niissäkin on se, että saadaan enemmän tehoja. Paras keino vähentää energian kulutusta olisi vähentää massaa, mutta toisaalta pienellä massalla varustettu auto jolla pystyy ajamaan muutakin kuin ylinopeutta kehätiellä ei voi olla Teuvo maanteiden kuningas.

      Ja viimeinen lauseesi: Hyvin isolla todennäköisyydellä.

      Tuo oli hyvä pointti Vihavaiselta muistuttaa siitä todellisesta hyötysuhteesta kun simppelit eivät ymmärrä kuin sen, että sähkömoottorissa on hyvä hyötysuhde ja levittävät sitä sontaa vielä faktana ihan kuin se koskisi koko autoa.

      Opiskelijatkin osaa:

      https://www.theseus.fi/handle/10024/745375
      ((googleilemalla eka(eikös tuo virhemarginaali..?))

      Asennevammasta/egoismista/peniksestä kärsivien sähköautoissahan tuo hyötysuhde on luonollisesti paljon huonompi.

      Poista
  9. "se nyt hermostuneena touhuaa järjettömien näennäisratkaisujen parissa ja kieltäytyy näkemästä kovaa todellisuutta?"

    Ajatuksia herättävä blogi. Olisi mielenkiintoista lukea tieteellinen, tarkkoihin laskelmiin perustuva tutkimus tai pikemminkin sen referaatti, kuinka paljon ruskohiilellä tuotettua sähköä käyttävä sähköauto säästää luontoa verrattuna polttomoottoriautoon - vai, hui kauhistus, säästääkö ensinkään!

    Varma keino luonnollisesti olisi sellainen yhteiskuntasuunnittelu ja kulttuurinmuutos, jonka seurauksena välinematkustelu ylipäänsä ei ole tarpeen: työpaikat ja kaupat kävelymatkan päässä, parhaat matkat voi tehdä hyvällä matkakirjalla omasta nojatuolista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä sinusta, mutta minulle ja liki kaikille tuntemilleni ihmisille joiden kanssa olen aiheesta keskustellut, tuollaisessa muurahaiskaupungissa asuminen olisi se viimeinen naula arkkuun, eli jos en kuolisi ympäristön aiheuttamaan alakuloon jo sinällään, niin todennäköisesti hirttäisin itseni lähimmän sillan kaiteeseen. En ikipäivänä muuttaisi vapaaehtoisesti moiseen paikkaan. En ikinä. Ihmistä ei ole tarkoitettu asumaan kanakopissa käytävän varrella valtavassa kanakoppi läjässä toisten kanakoppiläjien muodostamien röykkiökasojen keskellä.

      Poista
    2. Ja lisäksi tuollainen filosofia jossa pyrkisimme elämään kukin mahdollisimman vähällä kulutuksella, johtaisi vain maailmanlaajuisesti sellaiseen tilanteeseen että meidän määrämme kasvaisi täyttämään kaiken alan, kaikkien asuessa muurahaispesissä. Näiden muurahaispesien ala kasvaisi täyttämään kaiken maan ja matalat meret siinä samassa. Mitä elämänlaatua ihmiskunnalle ja maapallolle olisi keskittyä tolkuttomaan määrään (no, tällä hetkellä ja tuollaisten puheiden myötä keskitymme siihen) sen sijaan että keskittyisimme kohtuuteen, vähentäisimme määrämme siihen, että kaikkien elintaso olisi miellyttävä, asuisimme vain rajallisilla alueilla ja luonto kukoistaisi kaikkialla muualla? Se tarkoittaisi että meitä olisi pari kolme miljardia max. ja pinta-alayksikköä kohden meidän ympäristörasituksemme olisi merkittävästi pienempi kuin nykyään. Maapallo voisi hyvin ja me siinä sivussa. Olemmeko homo sapiens (viisas ihminen), vai emme?

      Poista
    3. Ei olekaan, ongelma on vain siinä savanille perhelaumassa metsästäjä-keräilijä keksi kulttuurivallankumouksen, jonka seurauksena meitä on 7 miljardia kanakopeissa. Kysymys on siitä, miten tuo määrä saadaan tyytyväisenä elämään kanakopeissa yms olosuhteissa taikka väkimäärä vähennettyä laadultaan ihmisarvoisen elämän kestävälle noin 500 miljoonan tasolle. Jos ihmiskunta ei tuota yhtälöä ratkaisee, niin luonto kyllä sen tekee. Vaikka ihmiskunta omissa kuolinkouristuksissaan tuhoaisi elämän bakteeritasolle saakka, kyllä siitä vuosimiljardien kuluessa uusi ekologia kehittyy.

      Poista
  10. Tuulivoima ei ole kusetus vaan yhdessä aurinkopaneelien kanssa kustannustehokkain tapa tuottaa sähköä. Tämän kilpailuedun ne saavuttivat ilman valtion tukeakin jo v.2015. Persut taas Esson baarissa höpöttelevät omiaan.

    VastaaPoista
  11. Päästöttömyystavoitteet ja muu ilmastovouhotus on uskonto. Alailmakehän lämpötilaan vaikuttavat tuhannet eri tekijät, yksittäisen tekijän osuutta ei tiedetä. Tämän uuden uskonnon tavoite on sama kuin aiemmillakin: tavisrahvaan rahojen pakkosiirto uskonnonharjoittajain lompakkoihin. Menestys eli dollarimäärät on ennennäkemätön.

    VastaaPoista
  12. Onhan se mukavaa huomata että fossiilit ovat niin kovasti ympäristöstä huolissaan kun kyse on sähköautoista.

    VastaaPoista
  13. Tuuli ja aurinko ovat ihan hyvä lisä perusvoimaan. Siis ydin-, vesi, CHP- ja esim. sellutehtaiden oheistuontantona syntyvään sähköön.

    Silloin kun tuulee tai paistaa, säästyy vettä altaisiin, jotta on sähköä saatavilla myös yöllä, kaamosaikaan ja paukkupakkasten tyyneen aikaan.

    Tuuli ja aurinko ovat huonolaatuista sähköä, energiajärjestelmän loinen. Ne tarvitsevat rinnalleen aina jonkin toisen energiainvestoinnin, joka toimii silloinkin, kun saattumavoimalla ei ole mitään tarjota.

    Tuuli ja aurinko ovat loisia myös siinä mielessä, että ne eivät itse tarvitsemaansa varavoimaa maksa eivätkä maksa sitä hurjaa erämaiden tuhoa, metsäkatoa ja salomaiden pirstoutumista leveiden johtokatujen alle, jonka ne aiheuttavat.

    Toki tuuli sopii sellaisiin takoituksiin, joille riittää, että vain silloin tällöin tulee sitä energiaa. Mutta tällaisissa hommissa ao. sähköä kuluttavan laitoksen käyttöaste jää matalaksi pätkivän sähkönsaannin takia ja investoinnin kannattavuus sitä kautta tulee haastavaksi saavuttaa.

    Tuuleen ja aurinkoonkin sopii siis vanha viisaus: kohtuus kaikessa.

    Ja paneelit katolle, ei pelloille, sekä myllyt merelle, ei metsiin.

    VastaaPoista
  14. Kobolttia käytetään myös öljynjalostuksessa...

    VastaaPoista
  15. Kannattaisikohan muistaa ettei autoilu ole kansalaisoikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäpä jos se olisi, mutta holtiton sikiäminen ei olisi? Jos väestöntiheys olisi sama kuin Suomessa koko maailmassa, olisi elämämme kestävällä tasolla ja hyvää kaikissa aineellisissa merkityksissä. Sen sijaan että aletaan huonontamaan elämänlaatua, mitä jos alettaisiin toimiin että porukkaa olisi vähemmän? ja tällä en tarkoita mitään kansanmurhia.

      Poista
    2. Missä on lueteltu kansalaisoikeudet? niimpä, ei missään. Jos alat estämään autoilua, romautat meidän elintasomme eikä enemmistö ole moiseen lupaa antanut. Jos luulet että annamme joidenkin äärihörhöjen alkaa määritelemään kansalaisoikeuksia omien uskonnollisten ideologioidensa mukaan, saat aikaan sellaisen olotilan jonka häviätte. Ei teistä ole viemään sitä vallankaappausta perille siten kun sen onnistuminen vaatisi. Takaan ja alleviivaan sen. Demokraattisesti ette siihen asemaan pääse että voisitte sanella moiset meille muille.

      Poista
    3. Voi surkeutta, pidetään huoli ettei autoilusta tulee kansalaisvelvollisuutta.

      Poista
    4. Aika monen elintaso ja hyvinvointi nousisi jos älyäisivät ja uskaltaisivat luopua autostaan.

      Poista
  16. Kun tuulivoima on niin ihanaa, niin risteillään sitten purjein Tallinnaan jaTukholmaan. Aikataulu: katsokaa sääennuste
    Perillä huomenna tai ensi viikolla, jos luoja suo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa.

      Poista
  17. On sitten todella huvittavaa seurata suomalaista ilmastokeskustelua. Olipa julkaisualusta sitten mikä tahansa, niin kohta itse ilmastokeskustelu kyllä kuumenee aika paljon enemmän mitä itse ilmasto!

    VastaaPoista
  18. Eikös noita teitä voisi sähköistää laittamalla vähän pienempiä tuulivoimaloita tien varteen vähän samaan tapaan kuin oli puhelintolppia. Sähkö siirtyisi langattomasti sähköautoihin tielle laitetuista johtimista. Sähköautoissa olisi kuitenkin pieni akku siirtymisessä sellaiseen paikkaa, missä palvelua ei olisi käytössä. Tietääkö muuten kukaan paljonko se sähköauton todellinen hyötysuhde on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin jonkun laskeskelleen, että se voisi olla 12%

      Poista
    2. Dieselin luultavasti paljon huonompi jos siihenkin lasketaan mukaan poraukset, jalostukset, jakelut ja kuljetukset.

      Poista

Kirjoita nimellä.