tiistai 19. joulukuuta 2023

Koko kansan tyhmentäjä

 

YLE ja kulttuuri

 

Tätä teemaa on tullut aina silloin tällöin kosketeltua ja Kanavassa 6/2023 toimittaja Marjaana Mykkänen julkaisi merkittävän artikkelin, jossa varsin perinpohjaisesti ruodittiin Ylen kulttuuritarjontaa ja havaittiin se luokattomaksi (vrt. Vihavainen: Haun mykkänen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Oli syytä odottaa valtakunnallista keskustelua aiheesta, jossa sentään ei ollut kyse ”vain” veronmaksajilta vuosittain pakkoluovutetuista sadoista miljoonista, vaan paljon enemmästä: kansallisesta kulttuurista, sen elinehdoista ja vaikuttavuudesta. Uutis- ja ajankohtaistarjonnan jätän tässä rauhaan.

Kirjoitukseen tuli toki reaktio seuraavassa Kanavan numerossa, mutta eihän siinä tolkullista vastausta kysymyksiin annettu, vaan puhuttiin ympäripyöreitä median muutoksesta ja katsojaryhmistä.

Ei se asiaa muuta. Kulttuuri- ja taideohjelmat ovat kuin ovatkin uskomattoman harvassa Ylen kanavilla, mukaan lukien entinen kulttuurikanava Teema, jossa ne myös ovat poikkeus säännöstä.

Mykkänen jatkaa keskustelua uusimmassa Kanavassa ja huomauttaa, että vuona 2017, jolloin tilastoja viimeksi kerättiin, urheilutapahtumissa kävi ainakin kerran 47% suomalaisista, mutta kulttuuritapahtumissa 87%.

Kulttuuri ei siis suinkaan ole pikkuruisen eliittiporukan harrastus ja urheilu koko kansan lempilapsi, vaikka TV:n tarjonnasta näin voisi kuvitella.

Urheilua tulee toosasta päivittäin ja usein se jopa syrjäyttää kaiken vakavamman tarjonnan, mitä näköjään pidetään normaalina. Ohjelmapolitiikka pyrkii myös vaikuttamaan eri ikäluokkiin (lue nuorisoon) ja pyrkii muuttumaan niiden (sen) mieltymyksiä vastaavaksi eli siis käytännössä mielistelemään kehittymättömyyttä.

Tämä hömppäsuuntaus kehittävän ja kunnianhimoisen ohjelmiston sijaan ei kuitenkaan tunnu olevan tehokas tapa edes nuorten houkuttelemiseksi. Itse asiassa taitaa olla niin, että nuoret nimenomaan kaipaisivat jotakin sellaista korkeatasoista ohjelmaa, jonka he ymmärtävät olevan vielä ehkä heille liian vaativaa, mutta juuri siksi seuraamisen arvoista ja kehittävää.

Hömppää kaipaaville on internet tulvillaan valmiiksi pureskeltua puppua. Missä ovat sen sijaan vaikkapa kiinnostavasti tehdyt elämänkatsomukselliset keskusteluohjelmat, joissa ei saarnata, vaan tunkeudutaan oikeasti vaikeisiin kysymyksiin, joita todellisuudessa kyllä riittää? Niidenkään tekeminen tuskin olisi rahasta kiinni.

Missä ovat kotimaisen kirjallisuuden dramatisoinnit, jotka toisivat alan parhaat tekijät jälleen TV-teatteriin, kuten joskus poli vuosisataa sitten? Miksi Yle haluaa tuottaa vain samaa yhdentekevää roskaa, kuin koko kansainvälinen alan teollisuus, jonka intressinä on vain ja ainoastaan rahastaminen?

Saattaa olla, että suorilla urheiluohjelmilla on paljonkin enemmän katsojia kuin kulttuurilla, mutta verotuloilla toimivan laitoksen pitäisi nimenomaan kyetä ottamaan huomioon muitakin asioita kuin katsojien määrä, mikä ei voi olla arvo sinänsä.

Yleisradion ohjelmapolitiikka vaatisi nyt perusteellista remonttia, jonka pohjana oleva filosofia olisi syytä tuoda selvästi esiin. Mykkänen mainitsee, että vuonna 2008 luotiin kyllä kunnianhimoinen kulttuuristrategia, mutta siitä ei näytä olevan jäljellä mitään.

Joissakin maissa yleisradio on kulttuuriministeriön alainen. Tämä ei välttämättä ole huono ratkaisu ainakaan periaatteessa, en tiedä, millaisia ovat käytännön tulokset.

Ehkäpä nyt ainakin voitaisiin palauttaa Yleen edes yksi kulttuurikanava, juuri tämä Teema, joka nyt on muuttunut pelkäksi kaatopaikaksi. Sen valvontaa voisi kenties hoitaa juuri kulttuuriministeriö, joka ainakin pyrkisi saamaan sinne edes hieman kulttuuria, nimenomaan kotimaista.

Tämä ”hallintomalli” oli toki täysin hihasta vedetty, enkä tiedä, olisiko sillä mitään toimintaedellytyksiä.

Joka tapauksessa on murheellista katsoa, millaista tavaraa TV suoltaa päivästä päivään. Sitä voisi luonnehtia ainakin kahdella määreellä: se on yli- ja epäkansallista ja sisällöltään latteaa ja tyhmentävää.

Kun en viitsi taas uudelleen ruveta kahlaamaan TV-ohjelmia, nostan tähän esille sen, mitä sieltä löytyi tämän vuoden keväällä. Ymmärrän tietenkin, ettei Yle ole tässä sopassa enempää kuin pikkutekijä eikä edes vastuussa kaikkein typerimmistä ohjelmista.

Kuitenkaan se ei myöskään ole mikään majakka, joka eroaisi ympäristöstään älyllisen ja kulttuurisen tasonsa ansiosta. Siihen olisi kuitenkin pyrittävä, ei se paljoa vaatisi.

 

 

 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Ikkuna Milfien maailmaan ja todelliseen todellisuuteen

 

Milfit ja nakut deittaajat

 

YLE-veron maksajana yritin taas katsoa, mitä siedettäviä ohjelmia löytäisin televisiosta. En ole katsonut televisiota säännöllisesti enää vuosiin, puoli yhdeksän uutiset olen kyllä usein kuunnellut, kun sen voi tehdä samaan aikaan kun lukee jotakin kiinnostavaa.

Tiedän, että televisiossa on aina silloin tällöin huippukiinnostavia ohjelmia, mutta ne vilahtavat usein ohi, ellei ole varuillaan. Harvoin niitä sitten viitsii YLE-Areenasta enää etsiä. Jotakin katetta maksamalleni verolle sentään haluaisin ja TV:n katsominen voisi olla rentouttava ja virikkeitä antava harrastus, kunhan vain löytäisi ne hyvät ohjelmat.

Vielä hiljattain oli olemassa kulttuurikanava. YLE-Teema, joka ei sisältänyt hömppää, vaan aivan vakavasti otettavia ohjelmia. Nyt sekin on sotkettu täyteen kaiken maailman silppua, erityisesti urheilua ja jostakin kummallisesta syystä sinne on tungettu myös ruotsinkielistä ohjelmaa, jolle kyllä kuuluu oma paikkansa, mutta miksi juuri siellä? Eikö kunnon ohjelmia nyt millään pysty löytämään kylliksi? Ovatko ne kalliita? Katsotaanko niitä liian vähän? Entä mitä tarkoittaa tässä yhteydessä ”liian vähän”?

Yleisradio on ollut maamme suurimpia kansansivistyslaitoksia ja ottanut tämän tehtävänsä joskus varsin vakavasti. Sen missiona on myös ollut suomen kielen vaaliminen. Nyt se kilpailee ala-arvoisimpien viihdekanavien kanssa yleisöstä, vaikka verotulot takaisivat sen, että se voisi keskittyä vakavasti otettaviin ohjelmiin.

Yle on myös eturintamassa yhdessä hömppäkanavien kanssa tunkemassa muotopuolia englanninkielisiä sanontoja suomen kieleen. Ohjelmien otsikot ovat yhä uudelleen joko englanniksi tai sitten suomalais-englantilaista sekasotkua, joka mielestäni ei voi todistaa muusta kuin viljelijänsä typeryydestä.

Katsotaanpa nyt vain tämän päivän ohjelmatarjontaa klo 14 alkaen.  Ohjelmistossa näyttää olevan muun muassa seuraavia nimikkeitä: Ykkösellä Van Life ja kaksi kertaa Exploring Earth. Kakkosella on lähes pelkkää urheilua ja illan päätteeksi sitten Traces -jäljet. Mitähän lisäarvoa tuossakin idioottimaisessa otsikossa saavutetaan sanomalla saman asia vielä englanniksi? Itse asiassa sellainen näyttää kyllä tulleen tavaksi.

Teemalla on tänään kaksi kertaa ohjelma Exit ja muuten kanava on täynnä toisaalta ruotsinkielistä ohjelmaa, kuten kaksi kertaa Sportnytt ja sitten lastenohjelmia ja ruotsinkielisiä uutisia. Se siitä kulttuurikanavasta.

Jos sitten katsotaan muita kanavia, nähdään sellaisia nimikkeitä kuin kaksi kertaa Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi. Mitä tämänkin otsikon keksinyt ääliö haluaa sillä sanoa?  Nelosella on Jumanji: The Next Level ja The Voice of Finland, Subilla on UEFA Champions League, LEGO Masters Australia, American Horror Story sekä Frendit, joka lienee jonkinlaista suomea.

Vitosella on Superman returns ja Ivillä Sex Tape Suomi, kutosella on Gold Rush, Wheeler Dealers, Cliffhanger ja Top Gear. Starilla on Silent Library Suomi, The Beach, Lone Star ja Criminal Minds. Avalla on The Real Houseviwes of Salt Lake City ja The Last Stand, Herolla on Save the Date Suomi, FRII:llä Naked Attraction SuomiLady Bird ja Sex and the City 2sinkkuelämää ja National Geographicilla Food Factory.

Areenalta löytyy muun muassa Mäkihypyn MC: Oslo, naisten Raw Air HS 134. -Mitähän sotkua se tämäkin oikein on? TLC:llä on ohjelma The MILF Manor.

Siltä varalta, ettei joku tuntisi tuota uutta sivistyssanaa MILF, kerron, että kyseessä on lyhenne sanoista Mother I’d like to fuck, siis keski-ikäinen nainen, joka on nuorten mielestä vielä niin sanotusti ihan naitava. Mainittakoon, että koneeni kieltäytyi aluksi näyttämästä tuloksia tälle haulle ilmoittaen, että kyseessä ovat sisällöt, jotka saattavat sisältää ns. aikuismateriaalia.

Hömppäohjelmia, joiden ainoa funktio näyttää olevan katsojien tyhmentäminen, tuntuisi nyt tämänkin pienen otannan perusteella inhimillisesti katsoen olevan riittävästi. Ohjelmanteon nollapisteen tuotoksia eli tosi-TV:tä (realityä) on ainakin joka lähtöön, jossakin tehdään ensi treffit alttarilla ja toisessa tavataan ilman rihman kiertämää: naked attraction… ja onhan niitä.

Olisi kiinnostavaa tietää, pidetäänkö YLE:ssä ns. suunnittelukokouksia ja jos pidetään, mitä niissä oikein puhutaan. Onko YLE:llä ja koko Suomessa tarjotulla TV-ohjelmistolla jokin missio ja mikä se oikein on? Onko kukaan edes ajatellut, että veronmaksajalla olisi oikeus saada jonkinlaista vastinetta rahalleen ja että YLE on ollut ja sen tulisi yhä olla sivistyslaitos, yksi suomalaisuuden tukipylväistä.

Murrosikäisten maailmalla on oma oikeutuksensa, mutta se ei voi olla mittapuuna koko kansaa palvelevalle instituutiolle. Missä ovat vaikkapa avoimen yliopiston kurssit, eri kielten opetusohjelmat tai vaikkapa todelliset tietokilpailut siinä muodossa, kuin ne ennen tunnettiin. Nyt on niiden sijasta vähä-älyisiä miljonäärileikkejä, jälkipuberteettisia realityhöpötyksiä ja muita tyhmennysohjelmia.

Kieli, jota käytetään, on heikkoa, usein tarpeettomalla englannilla sotkettua ja suomen, jos muidenkin kielten lausuminen onnetonta. Nyt vaalien lähestyessä olisi kiinnostavaa kuulla itse kunkin puolueen edustajien näkemyksiä siitä, mitä YLE:lle olisi tehtävä. Pitäisikö sen vain antaa toimia nykyisellä surkealla tasollaan ja mennä aina siitä, missä aita on matalin, vai olisiko syytä ryhdistäytyä ja vaatia täälläkin katetta veroille.

Tällaiselta se näytti siis maaliskuussa eikä sen kummempaa tunnu olevan vieläkään. En odota ihmeitä uudelta hallitukselta, mutta eduskunta on ennenkin pannut ruotuun yleisradion, joka on lähtenyt laukalle.

Poliittisten ohjelmien alalla tähän varmaan taas mennäänkin, mutta se on oma tehtävänsä ja ongelmakenttänsä. Tärkeää olisi nyt myös palauttaa kulttuuri ja nimenomaan suomalainen kulttuuri kunniapaikalle myös suomalaisten veronaksajien rahoittamassa instituutiossa!

 

 

57 kommenttia:

  1. Ne tahtovat nämä valtion laitokset elää ihan omaa elämäänsä...nimittäin olin valtion palveluksessa yli kolme vuosikymmentä, ja tuli todellakin selväksi, että vaikka omankin hallinnon alunperin oli tarkoitus hoitaa kansalaisten asioita ja valtion omaisuutta, mutta pikku hiljaa ja vähä vähältä homma meni sellaiseksi, että tärkeintä olikin pyörittää omaa valtavaa byrokratiaa ja hallinnoida tyhjää loputtomiin! Siitä jai todella huono maku! Vastenmielisimpiä olivat jatkuvat opintopäivät ja -reissut, jotka tuntuivat monille olevan koko työn suola, pääsihän niissä pois kotoa oikein päivärahojen turvin, ja kukaties vokottelemaan vieraita naisia! Valtion hallinnolla osataan!

    Mitä tulee YLE:n touhuihin, voisinpa veikata, että siellä kärsitään, tai ei kärsitä, vaan nautitaan em. ikiaikaisista nautintaoikeuksista, jotka veronmaksajat kustantavat. Ohjelmatarjonta ja laatu on siis sivuseikka, kuten valtiolla on hyvä käymään kontrollin puutteen, tai hävyn puutteen takia. Kymmenen vuoden takainen https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_marsalkka_(elokuva) oli täyttä skeidaa, eikä koira perään haukkunut.

    Suorastaan vastenmielistä on todeta kanavalla kuin kanavalla samat tyrkyt, kuten veitolat ja se muuan pappi vahvistettuna "Suomen kiintotaivaan kestonaamoilla" hohottelemassa joutavaa! Ennen vanhaan kansakoulussa opettajat toistelivat "tyhmät tyhjää nauravat", mutta nämä hohottelijat eivät ole käyneetkään vanhaa kansakoulua...

    Sama vaivaa maamme lehdistöäkin! Joku Hesari näyttää suuntaviittaa maakuntalehdille, ja sen toimituksellista linjaa toistavat kaikki vailla mitään kritiikkiä, eipä siis tarvitse ihmetellä yleistä tilaajakatoa, ja maakuntalehdet ohenevat ohemenistaan, ennen kuin katoavat kokonaan!

    VastaaPoista
  2. Nyt Yle on jo tuottanut iitsestään oikein pompöösejä mainosvideoitakin, joita se sitten pyörittää omilla kanavillaan.

    Viesti on "Me olemme suuri, kiinnostava, luotettava, hyvä ja kiva, koska olemmme niin suuri".

    Saapa nähädä meneekö tuo viesti hyvin läpi kansaan. Loppuuko kritiikki Yleä kohtaan. Vai pahentaako tuo ehkä hieman katteetonkin omakehu vain tilannetta edelleen.

    Aikanaan Alfa-TV:n ajankohtaiset keskusteluohjelmat (Sanna Ukkola, ym.) olivat vallan mainoita, ihan oikeaa asiaa rennosti ja monipuolisesti. Sääli, että ne loppuivat.

    Arvelen, että Alfa-TV:n formaatilla yhden A-studion kustannuksilla teksi hyvinkin 10 kappaletta paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa sessiota.

    Ylen ongelmia ovat isännättömyys, 300 miljoonaa euroa liian löysää rahaa yli tarpeen ja sen aiheuttama voimakas ylimielisyys ja pöhö.

    Tässäkin vähemmän olisi enemmän ja parempaa.

    Kuten muuten valtion rahankäytössä laajasti muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matias kirjoitti: "Aikanaan Alfa-TV:n ajankohtaiset keskusteluohjelmat (Sanna Ukkola, ym.) olivat vallan mainoita, ihan oikeaa asiaa rennosti ja monipuolisesti. Sääli, että ne loppuivat. Arvelen, että Alfa-TV:n formaatilla yhden A-studion kustannuksilla teksi hyvinkin 10 kappaletta paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa sessiota". Juuri niin!

      Poista
  3. "Missä ovat kotimaisen kirjallisuuden dramatisoinnit, jotka toisivat alan parhaat tekijät jälleen TV-teatteriin, kuten joskus poli vuosisataa sitten? Miksi Yle haluaa tuottaa vain samaa yhdentekevää roskaa, kuin koko kansainvälinen alan teollisuus, jonka intressinä on vain ja ainoastaan rahastaminen?"

    Harmillista todellakin, että niin yle kuin maikkarikin ovat jo aikoja ajaneet tv-teatterinsa alas, nehän nyt olivat melkoisen korkeatasoisia aina 90-luvulle saakka. Sieltähän löytyi mm. Huovista, Hietamiestä, Paasilinnaa... Eikäpä enää aikoihin ole tullut mitään Hovimäen, Puhtaiden valkeiden lakanoiden tai Metsoloiden tapaistakaan. Joskus muinoin esim. silloisella TV 3:lla (siis ennen kuin maikkari siirtyi sinne kokonaisuudessaan) oli lupaehdoissa, että vähintään kolmasosan ohjelmistosta on oltava kotimaista. Sehän oli ihan käypäinen kannustin myös vaikkapa kotimaisten tv-draamojen tuotantoa ajatellen...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. Olen joskus lukenut Ylen historian ensiosan. (Toista osaa en enää jaksanut, sen kirjoittaja näet oli rakastunut "institutionaalisiin" kysymyksiin.) Ylen pari ensimmäistä vuosikymmentä kuluivat ohjelmiston osalta ehkä liiankin "korkean" kulttuurin merkeissä sen ajan kuuntelijatutkimuksista päätellen. Esitelmiä riitti, ja eräänkin kerran sotavuosina luennoitiin näköhäiriöistä. Mukaan saatiin komiikkaakin, kun eräs herra pääsi naapurin aalloilta huikkaamaan väliin: "Se Suur-Suomi on myös näköhäiriö!"

    Vakavammin puhuen: olen Vihavaisen kanssa puheena olevasta asiasta tarkalleen samaa mieltä. Eräänlainen kulttuurivallankumous (siis: "kulttuuri"-) päästettiin meilläkin tapahtumaan parin viimeksi kuluneen kymmenluvun aikana sekä Ylessä että päivälehdissä. Alkuvuosikymmenien rigorismista liu'uttiin hyvin nopeasti "kansa vaatii levyraatii" -mentaliteettiin. Polkupallo- ja vast. tarjontaa riittää, onhan uutis- ja ajankohtaispuolen vastaava kovia "urheilumiehii". Ja onhan koko laitoksen toimitusjohtaja alun perin kaupalliselta puolelta. Kuka aikoinaan puhuikaan "kansan oopiumista"?

    VastaaPoista
  5. Valtamedia laidasta laitaan taitaa olla lakastumassa, ja sen korvaa netti, jossa suuri seuraajien joukko "somettaa" kaikenlaista tyhjäpäistä ja tyhjänpäiväistä. Tarjolla on jokaiselle jotakin, alkaen kunniakulttuurien videoimasta katuväkivallasta ja päätyen hepsankeikkojen instagram-tarjontaan.

    YLE romahtaa siinä missä yhteiskunta ympärilläkin. Ei siellä Teemalla enää mitään älyllisesti haastavaa ole tarjolla, ehkä kerran kuukaudessa jokin klassikkoelokuva tai jonkin taiteenalan historiaa esittelevä dokumentti.

    Kaupalliset kanavat tosiaan ovat menneet menojaan, ja suurten katsojalukujen tavoittelu on sielläkin tekemässä tuhojaan. Ihan käsittämättömiä ilmiöitä tulee vastaan, jollain kanavalla ruutuun työntyy väliajoilla itseään hyväileviä hymyileviä naisia, jotka keimailevat katsojille houkuttelevilla eleillä.

    Sen verran satun seurustelemaan erilaisten kulttuuritoimijoiden kanssa että uskallan sanoa, etteivät monet enää edes lähtisi mukaan YLE:n ohjelmiin, vaikka kysyttäisiinkin. Se ohjelmatarjonta on jo siis tehtävänsä tehnyt ja valitulla tiellä saavat jatkaa toisiaan selkään taputellen aina vain naisvaltaisemmaksi ja pinnallisemmiksi muuttuvaa, kaupallisia toimijoita matkivaa ohjelmistoa tuottaen.

    VastaaPoista
  6. YYA-ajan suosituin lastenohjelma YLE:llä oli Pikku Kekkonen…

    VastaaPoista
  7. Eihän näillä kitinöillä ole mitään vaikutusta tai väliä YLEn ohjelmatarjontaan, mutta sanonpa silti: kenen v...upään mahtipäätöksellä aamun ohjelmissa järjestys on uutiset-urheilu-sää? Minua eivät esimerkiksi suomipoikien mesomiset NHL kentillä kiinnosta yhtään pätkää. Sää sensijaan kiinnostaisi - mutta ei: urheilun nimellä kulkevaa tyhjänpäiväistä pöpinää on pakko ensin seurata joka jumalan aamu! Ja toinen kitinä: samat uutisklipit pyöritetään joka iltapäivä-ilta kaikissa uutislähetyksissä. Maailma kihisee kaikenlaisia tapahtumia joka hetki - mutta ei, toistetaan ja toistetaan samat klipit - ettei vaan se Perähikiän Taavi vain jää ilman sitä ylen tärkeää uutista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakaan ei kiinnosta hevon kukkua NHL:n yön peleissä läimityt tehopisteet tai suomalaisvahvistukset, vaikka kyseessä lieneekin joku pyhä riitti. Enemmän kiinnostaa ihan vaan päivän paikallissää.

      Poista
  8. Jos jotain hyvää voi tämän ajan televisiosta sanoa, niin Teemalta tulee hyviä musiikki- ja historiadokumentteja. Useimmiten ne ovat ulkomaista tuotantoa, mutta joskus kotimaisiakin. Ja Levyraati alkaa uudelleen, onpa kiva juttu.

    En kestä enää muutoin mainoskanavien tv-ohjelmistoa. Televisioni hajoileekin sopivasti joulun pyhiksi niin jää joulukonsertitkin katsomatta. Toisaalta suuntaan ulkomaille, joten veikkaan, että sen saman hömpän lisäksi siellä edelleen osataan tehdä ajankohtaisohjelmia. Ehkä suomalaisten olisi aika alkaa viäntää keskusteluohjelmia murteella niin tulisi soljuvampi sujuvampi mänö touhuun. Vua mittee uatte miältä?

    VastaaPoista
  9. "Missä ovat kotimaisen kirjallisuuden dramatisoinnit, jotka toisivat alan parhaat tekijät jälleen TV-teatteriin, kuten joskus poli vuosisataa sitten?"

    Älä kierrä veistä haavassa, pyydän!

    VastaaPoista
  10. Jouko Turkan Kiimaiset poliisit uusintana Teemalle tai Areenaan! Saisi vihdoinkin YLE verolle vastinetta.

    VastaaPoista
  11. Kulttuurin suurkuluttaja olen, haluaisin olla, myös verorahalla maksetun kanavan kautta.
    Jos totta puhutaan: Yle on valtio valtiossa, omalakinen, ja monella tavalla nuorison käsissä. 25-35 -vuotiaat Yleen adoptoidut päättävät mitä on tämä aika ja mistä keskustellaan ja miten.
    Tämän ylenuorison yleis- ja kulttuurisivistys on todella ohut.
    Se on englannin kielistä. Se on angloamerikkalaisten ilmiöiden politisoimaa ja niiden ajatusten lähetystyötä meille.
    Euroopasta on tullut uusi pakanamaan kartta.
    Sama porukka ajattelee että USA:n sisäpolitiikka on meidän sisäpolitiikkamme. Se mikä on usassa on in, on meillä must.
    Ja ohjelmapolitiikka on aika suunnattu toisille saman kaltaisille.
    Kuinkahan monella esim. Ylen puheessa maailman asioista pauhaavalla on toimittajan koulutus? Pääsääntöisesti juttelevat löysiä asioista joista joku on jutellut löysiä yhdysvaltalaisessa somessa.
    Ottaisin takaisin vaikka reporadion näiden tilalle.

    Peter von Baghia ikävä sinne kulttuuripuolelle.

    Kun ylessäkin on nyt halua puhua koko ajan p-sta ja k-sta ja näyttää paikat televisiossa ja ajatella että se on vapauttavaa ja emansipoivaa ja feminististä, niin ehdotankin että, Yle perustaisi maksullisen kanavan tätä haluaville, Runkkuradio voisi olla sen nimi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä onko se niin yksinkertaista.
      Amerikkalaisilla on ollut kelluvan dollarin kautta globaaliin talouteen hyvin vahva vaikute. Englanti itsessään on vain kieli, onhan sitä brittikulttuuria.
      Teoreettisesti olettaisi Aulis Joen näkemyksen englannin ylivallan pohjaavan medialaitteisiin. Kun taas jos katsoo medialaitteita niin hallinnot on yleensä katsoneet niitä omaa hyötynäkökantaa ajatellen. Eteenkin diktatuuriset. Mutta sitten taas se on vain laite, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Teoreettisesti ymmärtää vanhollislestadiolaisen näkökannan ettei se sovi, mutta yhtä vähän sitä tietoa kyllä sitten saa vain sieltä Jumalan sanasta, pyörii vain niissä omissa kemuissa.

      Englannista on kumminkin muodostunut hyvin vahvasti moniulotteinen ja yhdistävä kieli. Onhan tuota ollut ranskakin. Ja miten tuo ymmärretään vaikka kolonialismista keskusteltaessa on tuo haastavaa, kun tapahtumat ja ymmärrys menee merien yli.
      Ja onhan tuo globaalikieli ollut latinakin. Sitä jos ei puhunut oikein puhui kyökkilatinaa. Kirjakieli on ain oma kielensä, mutten itse lähtisi äkkiseltään toisia tyrmäämään kielellisten ilmaisujen perusteella. Hallinnollisesti kirjakielellä on hyvin tärkeä funktio. Mutta ei tulisi edes olettaa että kaikki taipuvat ilmaisemaan itseään samoin.

      Poista
    2. Englanti ei yhdistä, se erottaa ja rajoittaa, varsinkin suomalaisia

      Poista
    3. "Englanti ei yhdistä, se erottaa ja rajoittaa, varsinkin suomalaisia"

      Ja mitähän ierasta kieltä ehdottaisit tilalle? Jos vastaat suomea, se se vasta pienen maan erottaa ja rajoittaa impivaaraan. ( se on sitten toinen juttu, että pitää hakea korkeatasoista kulttuuria, paska on paskaa niin englanniksi kuin suomeksi - ja sitä on paljon!

      Poista
    4. Mitä tahansa muura kieltä kuin englantia. Vaadit taas englannin korvaajalta ominaisuuksia, joita ei edes englanti täytä.

      Poista
  12. Ai niin, persuthan lupasivat vähentää reilusti YLEn suurta ja moraalisesti korruptoivaa superbudjettia.
    Nyt olisi paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alas koko YLE ja uusia raikkaita tuulia.

      Poista
  13. Televisiosta ei löydy mieleistä katsottavaa. Huomenna taas joku uusi musertava epäkohta maailmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, think big! -and in English, please... Mutta kun me nyt yletytään vain pikkuasioihin. Ajatella vaikkapa Suomen budjettia! Mitä väliä sillä on tässä ajassa, maailma ei siitä muutu, olipa se mikä tahansa tai oli olematta.
      Mutta voidaanhan me tarkkailla suuria historian liikahduksia pienten asioiden kautta. Onhan sekin nyt aikamoinen ilmiö, kun ihminen pikkuhiljaa muuttuu takaisin apinaksi.

      Poista
  14. "Koko kansan tyhmentäjä"

    Koko Venäjän kansan tyhmentäjänä on Moskovan TV. Venäjän propagandan linjat, Solovjev, Zaharova yms. puhuessaan Ukrainan sodasta puhuvat ainoastaan humalassa oleville höperöille, jotka vain töllivät, että mitähän sieltä näkyy. Propagandistien puheiden primitiivinen logiikka on ilmiselvä, koska se on tarkoitettu nimenomaan ainoastaan yksinkertaisille ihmisille, jotka eivät tarvitse eivätkä osaa analysoida ja nielevät kaiken mitä tarjotaan. Viisaat taas ovat karanneet ulkomaille taikka sitten ovat hiljaa kuin muulin perse, koska saavat erittäin hyvää palkkaa.

    Putin lausuu: ”Me halusimme keskustella ukrainalaisten kanssa asioista, mutta Amerikka tuli sekoittamaan asioita, ja siksi meidän piti käyttää erikoista operaatiota.” Tässähän voisikin kysyä, että miksi vain halusitte, ettekä keskustelleet.

    Mutta kun sotarintamalta tulee ruumiita kotiin haudattavaksi yhä enemmän ja enemmän, niin mietiskely jää pysyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukrainan asioista oli keskusteltu virallisesti paljon: Budapestissa, Minskissa, Turkissa, ja vaikka missä, mutta tuloksitta. Ukraina haluaa, että Ukrainan valtiokielenä eli virallisena kielenä olisi ukraina. Mutta Venäjä haluaa, että Ukrainan virallisina kielinä olisivat ukraina ja venäjä (tietysti jotta Ukrainan pieni venäjänkelinen väestö voisi parlamentissa käyttää vetoa Moskovan käskyjen mukaisesti). Mutta historia eli historialliset kärsimykset opettivat, että Moskovan/moskalien haluja pitää varoa, eikä hyväksytty sveitsiläistä ja suomalaista esimerkkiä.

      Poista
  15. Tämän uudenkin jossa nuollaan jenkkien puota?

    VastaaPoista
  16. Olen siirtynyt kokonaan vaihtoehtomedian käyttäjäksi. Koronahuijaus oli viimeinen niitti, mutta muutenkin. Virallisen puolen kiinostavimmatkin jutut eivät säväytä. Vaihtoehtoisella puolella on todelliset älyköt ja rohkeimmat näkemykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtoinen media, vaihtoehtoinen totuus?

      Poista
    2. Oliko ne koronakuolleetkin näyttelijöitä tai vahanukkeja?

      Poista
    3. Ne oli piikkeihin kuolleita.

      Poista
    4. Totuutta voi tutkia ja epäillä tai sitä voi julistaa. Elämme julistustotuuksien aikaa.

      Poista
    5. Jotkut elää, toiset luottavat tieteeseen ja tiedemiehiin, eivät omiin "tutkimuksiin" netistä.

      Poista
  17. YLElläkin maailmankatsomus on vaihtunut marxismi-leninismistä homosexualismi-feminismiin.

    VastaaPoista
  18. Katsoitteko YLEn laajan ja seikkaperäisen artikkelin, jossa karttojen kanssa selvitetään itärajan valvontaa? Puhelimet laulaa muutamissa maissa. Mutta artikkelissa ei ollut tekijöiden nimiä. Kyllä nyt lähtee Suomi nousuun, kun saadaan kenties satojatuhansia kaukomatkailijoita viimeistään keväällä. Tuo YLE. Miten sillä on niin paljon valtaa ja härskiyttä toimia vastoin maan etua? Mahtaako tästä kukaan nostaa syytettä? Mitä ihmettä? https://yle.fi/a/74-20065026

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun on siellä jutun lopussa tekijät.

      Poista
  19. de Gaullen tyyli ja tahto puolustaa Ranskaa, ranskan kieltä ja sen kulttuuria jenkkien ja englannin kielen ylivaltaa vastaan oli mielestäni hyvä linja.
    Meillä on nyt angloyle, ei voi mitään.
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "angloyle"

      Anonyymi 20. joulukuuta 2023 klo 15.51ei näköjään tiedä millä kielellä toimivat kansainväliset kolutusjärjestelmät. Jos joku Suomessa haluaa parantaa ammattitaitoaan Euroopassa taikka muualla, niin englannin taito on välttämätön. Annettakoon Anonyymi 20. joulukuuta 2023 klo 15.51:lle anteeksi moinen tietämättömyys. Toisaalta taas, hän jankuttaa tätä angloyleä jo monta vuotta. Moskova vissiin käski jankuttamaan.

      Poista
    2. Kirjoitin tuon angloyle-heiton. Jos ajattelet että täytyy olla jokin "Moskovan" trolli jotta voisi puolustaa suomen kieltä ja kulttuuria niin pitkällepä olet integroitu ja mobilisoitu ajattelemaan kuten jotkut ehkä haluvat.
      Kyllä Suomen ja eurooppalaisen kulttuurin puolustaminen on vastavoima niin angloglobaalille selkokielimaailmalle kuin Venäjällekin, sille varsinkin.
      Brittilä on eurooppalaista kulttuuria kyllä, mutta siitä vain yksi osa.
      Jenkit ovat oma sivilisaationsa, kuten Venäjä. Pidetään me omamme.

      Tiedän myös oikein hyvin miten englannin kieli rulettaa työelämässä ja oma englannin taito on tasoa splendid minus.
      Pärjään sillä hyvin.
      Mutta esimerkiksi kotimaisen kulttuuritarjonnan (leffat, ilmiöt, poliittiset ideologiat) angloamerikkalaistuminen on tasoa terveisiä junttilan peräkammarista.
      Ihminen joka ei seuraa edes hieman laajemmin eurooppalaista kulttuuria on vain paperilla eurooppalainen. Ja edes alkeellista sivistystä ei hankita kääntymällä vain jenkkilään ja brittilään, tai vain englantia puhuvaan työelämään.

      Opiskelen eurooppalaista kulttuuria lopun ikäni. Se on aarreaitta.
      YLEn kannattaisi huomioida paremmin missä maanosassa elämme.
      NHL:n suomiboytehopisteiden luettelointi aamuisin on baanaleinta mitä kuvitella saattaa. Se ei ole minulta kylläkään mitään pois, mutta kuvaapa hyvin kuin metaforana missä taso kulkee.

      Itse kuuntelen amerikkalaista musiikkia, katson niiden elokuvia ja luen kirjoja paljon. Amerikoissa on paljon hyvää.
      Pitää vain muistaa että he ovat maailmasta vain yksi osanen.


      yours,

      "Anonyymi 20. joulukuuta 2023 klo 15.51"

      Poista
    3. Pahasti olet pääsi pakkoenglannilla pilannut. Maailma ei ole edelleenkään englanninkielinen.

      Poista
    4. Mitähän varten nämä pakkoenglannittajat ovat tällaisia ylimielisiä vihjailijoita (lue paskiaisia)?
      Eikö pakkoenglannille ole asiaperusteita?

      Poista
    5. Ano 20.12 21.33 puhuu asiaa, eurooppalaisuus kunniaan. Paha vaan, että todellisuudessa siihen alkukielellä perehtyminen on vaikeaa, koska ranska, italia ja espanja ovat meillä kouluissa "harvinaisia kieliä"(!) ja ugrin on vaikea omaksua kunnolla kahta indoeurooppalaista kieltä. Jos tiedettä haluaa laajasti seurata ja työelämässä pärjätä, enlanti in välttämätön.

      Poista
    6. Miksi halveksit suomalaisen oppimiskykyä, pakkoenglannittaja?
      Englanti ei ole välttämätön, muuta kuin täällä sarvikuonojen maassa, jossa sitä ei voi välttää, kiitos sinunkaltaistesi palvojien.

      Poista
  20. Koska YLE on rappeutunut vuosien mittaan toteuttamaan vain marxilaisen tai muun vastaavaa aatetta kannattavan toimittajakunnan indoktrinaatiovälineeksi. Koska en näe keinoa tuon muuttamiseksi, niin YLE pitäisi mahdollisimman nopeasti myydä pois yksityisille.

    Saadaan rahaa myynnistä ja sitten ei enää tarvitse kansalaisten maksaa 0,6 miljardia tai jotain siitä. Ylen alkuperäinen tavoite vuosikymmeniä sitten ei enää ole validi.

    Sama masentava vasemmistolainen kehitys on kirjastoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kanava, jolta tulee lähinnä englannin kielistä moskaa on marxilainen?

      Poista
    2. Globalismi on se yhteinen tekijä, you know.

      Poista
    3. Globalismi=kapitalismia
      Internationalismi=sosialismia.

      Poista
    4. Siihen samaan rohmuamiseen se kommunismikin pyrkii. Globalismi on myös diktatuuriin pyrkivää.

      Poista
  21. "Englanti"

    Kertokaatte/luetelkaatte minulle millaisia oppikirjoja käytetään pakollisina Suomen korkeakouluissa. Siis minkäkielisiä oppikirjoja sekä teoreettisiä että ammalitillisia lähteitä.

    Samaten myös esimerkiksi Saksan korkeakoulutuksessa.

    VastaaPoista
  22. "Englanti"

    Arvoisa "Anonyymi 20. joulukuuta 2023 klo 15.51" kertoisitko minulle miksi Venäjän rikkaat kouluttavat lapsiaan pääosin ja ennen kaikkea Amerikassa ja Englannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhää pakkoenglantia ei saa arvostella Suomessa, vaikka olemme nykykusessa juuri sen vuoksi?

      Poista
    2. Erittäin arvoisa Anonyymi 21. joulukuuta 2023 klo 14.55, kehtaisitko kertoa minulle, miksi suomalaiset ovat nykykusessa. Siksikö että Suomi ei pysty puolustamaan itseään Ryssältä ja joutuu sen takia turvautumaan USA:n apuun? Venäjä on maailman rikkaimpia maita, ehkä peräti rikkain, joten ryssää pitää rakastaa, eikö niin?

      Poista
    3. Ano, 21.joulukuuta 14.55....
      miksi venäläiset...?
      Minua ei kiinnosta tuo p-kan vertaa.
      Ajattelen Eurooppaan.

      Mutta se kiinnostaa että maailmassa ei pelkällä englannilla pärjää eikä pelkällä sillä ole edes kivaa.
      Englanti tulee osata ja hyvin, mutta tulee myös osata vähintään
      -jokin toinen eurooppalainen kieli oman äidinkielen lisäksi
      -tuntea eurooppalaisen kulttuurin peruspiirteet ja historia
      -ja jos mahdollista, olla ensi sijassa omasta maanosastaan eniten kiinnostunut

      t. alkuperäinen angloylettäjä

      Miksi sitten opinnoissa kaikki on englanniksi?
      No, kato just siksi. Juuri siitähän tästä oli kysekin.
      Yhdenmukaistuksesta, VAIN englannin kielellä pyöritettävästä globalisaatiosta: tyhmentymisestä, kulttuurisesta tyhjentymisestä yhteen lätäkköön.

      Poista
    4. Rakas Anonyymi 21. joulukuuta 2023 klo 16.28, Jumala siunatkoon sinun viisautta, koska ainoastaan Jumala pystyy siunaamaan sinun viisautta, tietääkseni.

      Poista
    5. Onko pakkoenglanti sinulle jumalan kieli ja kuningas Jaakon raamattu ainoa totuus?

      Poista
    6. Kusessa ollaan koska ei osata mitään muita kieliä kuin englantia. Se estää kaupankäynnin ja rajoittaa pahasti kaikkea.

      Poista
    7. Lähdettiin karhua pakoon löysät housuissa, tuli susi vastaan.

      Poista
    8. Anonyymi 18:15, englanti on sielunvihollisen kieli!

      Poista
  23. Suomi ei pysty puolustamaan itseään koska rahat ja yhtiöt on viety jenkkeihin ja työt Kiinaan ( jenkkien painostuksesta). Kansa on tyhmennetty sohvalle ja kulttuuri vaihdettu amerikanaan pakkoenglannilla.
    Ei tätä tekojenkkilää kukaan aito ja rehti suomalainen ( ei siis persu) viitsi puolustaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.