Huoletonta köyhyyttä?

 

Luokatonta menoa

 

Jorge Amado, Yön paimenet. Suomentanut Hilkka Mäki. Otava 1991, 383 s.

 

Sillamäen muistelmissaan Andrei Hvostov mainitsi, että Neuvostoliitossa kyllä oli saatavana myös seksikirjallisuutta. Muuan siitä aiheesta kirjoittava oli brasilialainen Jorge Amado, jota käännettiin myös viroksi ja venäjäksi.

Näinhän tosiaan oli. Amado oli kommunisti, joka oli vuonna 195i saanut peräti Stalinin rauhanpalkinnon. Joskus kerrotaan hänen saaneen myös Leninin palkinnon, mutta silloin tarkoitetaan anakronistisesti sitä, että Stalinin palkinnon nimi muutettiin niin sanotun destalinisaation myötä.

Amado on ihan hauska kirjoittaja (vrt. Vihavainen: Haun sankarin taru tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Kuitenkaan hänen kirjansa, ainakaan siltä vähäiseltä osalta, kun niitä tunnen, eivät tunnu sisältävän mitään oikeaoppisesti poliittista, tai ainakaan nyt sellaisten sosiaalisten kysymysten tarkastelua, joihin sopisi ajatus proletariaatin tai yleensä työtätekevien taistelusta sortajia vastaan.

Amadon henkilöt nimittäin tässä kirjassa ovat hyvin selvästi niin sanottua ryysyköyhälistöä (Lumpenproletariat). Kuten Marx aikoinaan selitti, siihen kuuluivat kaikenkarvaiset pieneläjät, jotka hankkivat niukan toimeentulonsa toimimalla kaupustelijoina, korttihuijareina, prostituoituina, kerjäläisinä ja niin edelleen.

He olivat toki köyhiä ja juuri siksi helposti vallanpitäjien lahjottavissa. Juuri siitä porukasta Ranskassa aikoinaan värvättiin kansalliskaarti. Uniformuilla ja valkosipulimakkaralla saatiin köyhät tukemaan kapitalistien valtaa.

Aivan toista oli oikea proletariaatti, joka oli tehtaiden kattilassa keitettyä väkeä, kuten Marx asian ilmaisi. Sille oli kokemus opettanut, kuka oli luokka vihollinen ja mikä oli ainoa tapa vapautua sen orjuudesta. Proletaarinen vallankumoushan se oli, päätteli Marx.

Myös ei-proletaarit saattoivat olla työtätekeviä, kuten talonpojat, mutta heidän asemansa tuotantokoneistossa teki heidät proletaarisen vallankumouksen vastustajiksi tai parhaassa tapauksessa avustavaksi ryhmäksi, joka oli epäluotettava ja koko ajan paimennettava.

Ryysyköyhälistö, kuten talonpoikaisto, oli marxilais-leniniläis-stalinilaisen näkemyksen mukaan työtä tekemätöntä pikkuporvaristoa, potentiaalisesti vaarallista ja toisarvoista sosiaalista ainesta. Köyhyys ei sellaisenaan jalostanut ketään, päinvastoin.

 Koska itse Maksim Gorkikin voitiin elämänkokemukseltaan lukea paljasjalkaiseksi maankiertäjäksi ja siis pikkuporvarilliseksi ryysyläiseksi, uskalsi joku Marxinsa lukenut nousta hyökkäämään häntäkin vastaan vuoden 1931 tienoilla. Tilanne oli jo vaarallinen, kunnes Stalin tuli pelastamaan ystävänsä.

Mutta mitä tulee Amadon sankareihin tässä kirjassa, joka kuvaa Bahian seudun pieneläjiä joskus 1950-1960-lukujen taitteessa, he ovat hyvin selväpiirteisiä ryysyköyhälistön edustajia.

Kirjoittaja mainitsee monien, ehkä useimpien olevan mulatteja tai mestitsejä, jotakuta mainitaan erikseen neekeriksi ja harvemmin pilkistävät esille valkonaamat, muun muassa paikkakunnalle muuttaneet espanjalaiset. Mutta tämä kansallisuusero on aivan toissijaista, vaikka mulattityttöjä kyllä kehutaan maailman ihanimmiksi sänkyhommissa.

Kenenkään ei mainita varsinaisesti elävän työllä, vaikka muuan henkilö jatkuvasti muka etsiikin työtä. Sen sijaan pelataan korttia, kaupustellaan ja elellään bordellissa. Sokeriruokoviinan särpiminen näyttäisi olevan yleisintä toimintaa.

Jonkun mainitaan joskus ohimennen kuljettavan veneellään tiiliä, mutta siitä ei puhuta koskaan sen enempää eikä myöskään noiden tiilien valmistajasta.

Kunnioitetuin henkilö on muuan entinen korpraali, joka on voittamaton korttihuijari. Hänen tasoaan hierarkiassa lähentelee paikallisen bordellin uhkeamuotoinen pitäjä. Seksielämä, joka lähenee promiskuiteettia, on suurimman elämänsisällön tarjoaja. Sen piirissä syntyy kuitenkin myös huimaa intohimoa.

Mitä sukupuolten välisiin suhteisiin tulee, nousee muuan kuuma kaunotar arvoon arvaamattomaan ja luulee jo hallitsevansa miehiä vasemmalla kädellään. Juonitellessaan kahden miehen mustasukkaisuuden herättämiseksi, hän sentään kokee katastrofin. Miesten keskeinen ystävyys, joka on vielä vahvistettu joillakin paikallisen uskonnon seremoniolla, kestää kaiken ja juonitteleva seksikuningatar saa häpeällisesti häipyä tantereelta, jossa hän jo valmistautui näkemään verisen tappelun, ellei miesmurhakin.

Kylä tuntee kaikki jäsenensä ja osallistuu iloihin ja suruihin. Kummin valitseminen on tavattoman vaikeaa, kun niin monet haluaisivat tuon kunnian. Kyseessä on sentään hyvin suositun paikallisen neekerijättiläisen lapsi.

Mutta astuuhan se politiikkakin viimein kuvaan tässä liki paratiisimaisessa yhteisössä. Varakkaat espanjalaiset tunkeutuvat paikkakunnalle ja haluavat asettua asumaan kukkulalle, jonne ryysyköyhälistö on kyhännyt majojaan. Eläinpelitkin, rahvaan suuri huvi, halutaan kieltää

 Majoja hävitetään jo konetuliaseiden ja bensiinin voimin, mutta loppujen lopuksi poliittiset konjunktuurit johtavat siihen, että kansa voittaa, vain yksi kukkulan puolustaja ammutaan väärinkäsityksen vuoksi. Mielenosoitus muuttuu tanssiksi ja juomiseksi.

Eteläamerikkalaisessa kirjallisuudessa on enemmänkin tarinoita elämäntavasta, joka muistuttaa tässä kuvattua ryysyköyhälistön huvittelukeskeistä maailmaa seksin ja viinan ympärillä. Kirjavan väestön keskuudessa kukoistavat lisäksi mitä oudoimmat lahkot ja taikausko.

World Values Survey erottaa sekin latinalaisen Amerikan katolisuuden omaksi ryhmäkseen, jonka arvot ovat kaukana eurooppalaisten uskonveljien maailmasta. Ajatus marxilaisittain ymmärretystä vallankumouksesta tuon väestön keskuudessa olisi pelkkä vitsi. Taisipa tuo monien kunnioittama ja harvojen tuntema Che Guevarakin olla varsinainen on Quijote ajassaan.

Toki jo Lenin artikkelissaan Mitä on tehtävä, hoksasi, että mukaan vallankumousliikkeeseen voitiin ja pitikin houkutella kaikkia niitä, jotka olivat tyytymättömiä johonkin, vaikka heillä ei olisi mitään aavistusta siitä, miten asia liittyisi proletariaatin vallankumoukseen. Koko marxilaisittain ymmärretty proletariaattihan oli Venäjällä aivan pikkuruinen vähemmistö.

En tiedä miksi Amado Sai Stalinin kunniamerkkinsä. Ehkäpä se perustu vain siihen, että hän kannatti noihin aikoihin kommunismin aatetta, vaikka tuskin välttämättä edes ymmärsi, mitä se oikeastaan tarkoitti.

Amadon ansioihin voidaan joka tapauksessa omalta osaltaan lukea seksin tuleminen Neuvostoliitossa saatavilla olevaan kirjallisuuteen. Yön paimenet ilmestyi Inostrannaja literaturassa vuonna 1966 ja pari kirjaa ilmestyi häneltä myös viroksi jo neuvostoaikana.