tiistai 12. joulukuuta 2023

Salaisuuksien parissa

 

Ujon pojan paljastukset

 

Jukka Rislakki, Mullistusten mies. Elämää ja kohtaloita historian aallokossa. Otava 2018, 416 s.

 

Jukka Rislakki oli kotoisin ns. paremmista perheistä, Jämsänkosken paperitehtaan teknillisen johtajan poika ja vanhaa pappissukua. Nimimerkki Valentin eli Ensio Rislakki, aikoinaan tuottelias kirjailija ja toimittaja oli hänen setänsä.

Taustalla ja lapsuuden kokemuksilla on merkitystä koko loppuelämälle, luulisin, ja Rislakki näyttää ajattelevan samoin. Miten tausta vaikuttaa, onkin sitten eri juttu. Joskushan se herättää kapinahengen ja suoranaisen oikofobian eli kotiin kohdistuvan vihan.

Ei Rislakki ihan niin pitkälle mennyt, kaikesta päätellen, eivätkä asiat niin yksiviivaisia ole. Joka tapauksessa vuonna 1945 syntynyt nuori mies tempautui mukaan aikansa aatteisiin, kuten tyypillistä olikin. Tuo 1960-luvun lopulta alkanut, koko läntistä maailmaa ravistellut nuorison kapina on niin suuri kulttuurinen vedenjakaja, ettei sitä sovi kuitata jonakin höynähtäneiden herraskakaroiden ilmavaivakautena.

Rislakki mainitsee, että monella taholla uskottiin kyseessä olleen jonkinlainen maailmanlaajuinen salaliitto. Koko ilmiöhän oli niin mielipuolinen, ettei sen normaalia sikiämistä voinut hevin pitää mahdollisena.

Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että taustalla oli sotien aikana ja niiden jälkeen syntyneen sukupolven suuri yhteinen kokemus siitä, että yhtäkkiä olikin siirrytty ansaitsemattoman hyvinvoinnin kauteen. Vääryys oli ilmeinen, kun voitiin todeta, ettei hyvinvointi jakaantunutkaan kaikille tasan.

Sodan aikana syntyneet olivat vielä kokeneet pulavuodet, mutta yhtäkkiä olikin maailma täynnä ansaitsematonta ja tarpeetonta tavaraa ja erityisesti sitä oli käsittämättömiä määriä. Muistan vielä, millaisen vaikutuksen tekivät Kukkurakaupan makkara-arkut ja pakastebroilerien vuoret. Sen kuin latoi herkkuja vaunuun mikä ehti. Oliko tämä nyt oikein tässä maailmassa, jossa niin moni näki nälkää jossakin Intian ja Kiinan karuilla seuduilla?

Tämä katuvaisten aatelismiesten ilmiö oli alun perin syntynyt Venäjällä 1800-luvun puolimaissa. Siellä se kasvoi kompromissittomaksi terroriliikkeeksi, joka halvaannutti Venäjän kehityksen länsimaiseksi oikeusvaltioksi. Niin sanottu neuvostovalta teki sitten osansa ja tulos oli se, minkä nyt näemme. Toivottavasti huomenna tai edes ylihuomenna näemme jo jotakin muuta.

Neuvostokauden merkitys kyllä ainakin oli se, ettei ajatusta ansaitsemattomasta yltäkylläisyydestä syntynyt. Päin vastoin, ahkeria ja tunnollisia kansalaisia lienee siellä kaihertanut ennen muuta se, että joku varmaankin eli heidän kustannuksellaan, epäilemättä juuri nuo yltäkylläisyydessä rypevät länsimaat.

Rislakki toteaa ikäkuin faktana, ettei vasemmistoradikalismi ollut valtavirtaa joskus 1970-80-luvuilla. Kyllähän se sitä oli. Enemmistö toki pysyi tämän suuntauksen ulkopuolella, mutta sillä ei ollut sananvaltaa, kun suuria ja pienempiäkin tarinoita kerrottiin. Älyllinen hegemonia oli vasemmistolla, vaikka se ei ollut vielä vallannut instituutioita.

Mutta Rislakista piti puhua ja kirjasta ilmenee, että hän oli lapsena ujo ja kömpelö. Sellainen saattaa olla hyvinkin traumaattista, mutta voi siinä olla hyvätkin puolensa. Näyttää siltä, ettei kirjoittaja mennyt mihinkään poliittiseen liikkeeseen kovin kiinteästi mukaan. Hän oli non-belonger käyttääkseni Richard Pipesin omaksumaa epiteettiä.

Kun jää ulkopuolelle, tulee myös riippumattomaksi lauman säännöistä ja saa tilaa ajatella itse. Siitä on merkkejä myös Rislakin tuotannossa.

Toki hän kuului henkisesti vasemmistoon ja paljon puhuva detalji on, että hänelle olisi haluttu antaa jopa Kansan Uutisten päätoimittajan paikka. Sellaista yksinäinen puurtaja kammoksui.

Hänen kirjansa, jotka yleensä ovat tasokasta tutkivaa journalismia, herättivät arkistoväen epäluulot ja niinpä hän ei saanut monia sellaisiakaan asiakirjoja, joita auliisti annettiin gradun tekijöille. Mielestäni asia oli ymmärrettävä, katsottiin, että journalisti haluaa myydä sensaatiolla sen sijaan, että tekisi tasapuolista tutkimusta.

Muistan että arvostelin -kai hesariin- Rislakin kirjan Erittäin salainen, joka kertoi läntisesestä tiedustelusta Suomessa. Olin aika ärtynyt siitä, että kirjoittaja kuittasi vastaavan venäläisen toiminnan sillä, ettei siitä muka ollut tietoja. Niinpä kuvasta pakostakin tuli epäsymmetrinen: kauhea ja kiero länsi oli koko ajan tekemässä vahinkoa oikeamieliselle ja reilulle idälle, joka ei parempaa pyytänyt kuin olla aina hyvissä suhteissa kaikkien kansojen kanssa.

Tiedusteluun ja erilaisiin väkivaltaisuuksiin liittyviä kirjoja Rislakki teki paljon ja tuntuu hieman itsekin ihmettelevän aikaansaannostensa määrää. Kyllähän se kunnioitettava urakka on ollut, ottaen huomioon, että nuo työt oli tehty omalla ajalla. Hesarin toimittajalla oli sen lisäksi lehden kiireet.

Kuvaus tuosta Suomen mediakenttää hallinneesta toimituksesta on aika antoisa, vaikka sitä onkin jo kuvattu monissa muistelmissa ja tutkimuksissa. Se oli ehdottomasti eräs Suomen tärkeimmistä paikoista ja tasokin nousi jossakin vaiheessa huomattavan korkeaksi. Muistettakoon vain Jaakko Okker, Simopekka Nortamo, Ilkka Malmberg, Kari Suomalainen ja monet muut.

 Nythän taso on romahtanut, mikä näyttää olevan poikkeuksetta kaikkien tahojen tekemä havainto. On siirrytty jonkinlaiseen itsekylläisten toimittajien ja erityisesti naistoimittajien fiilistelyjournalismiin, jossa ei kuulemma metsästetä klikkauksia, mutta saadaan silti lukijoita tavattoman kalliille lehdelle, vaikka uutiset ja faktat ovat netissä saatavilla nopeammin ja ilmaiseksi. Aikansa mysteereitä tämäkin.

Suomenkin historiaan kuuluu monia karmaisevia väkivallan ja vääryyksien tarinoita. Jämsän tapahtumat vuonna 1918 ovat raaimmasta päästä. Rislakki tutki asioita ja onnistui välillä tekemään bestsellereitäkin. Toinen asia, jota hän ansiokkaasti tutki, olivat suomalaisten kohtalot Venäjällä maailmansotien välisenä aikana. Nythän niitä tutkii valtiollinen projekti.

Haravat noista Rislakin tutkimista aiheista olivat sellaisia, etteivät tukijat olisi niistä tienneet. Sen sijaan merkittävienkin asioiden saattaminen kansan syvien rivien omaisuudeksi on erittäin hankala tehtävä ja siihen tarvitaan koko tiedotusmaailman yhteiset ponnistukset. Monet asiat ovat vielä panematta suurennuslasin alle, mutta ennen pitkää niin tapahtuu. Tutkivilla journalisteilla on tässä merkittävä rooli.

Suomen suuri tarina, johon liittyy myös selviäminen sodan jälkeen uhanneista verisistä vuoden 1918 jatkoselvityksistä, joihin Neuvostoliiton tiedotusvälineissä sekä talvi- että jatkosodan aikana toistuvasti viitattiin, on muuan asia, joka yleisessä tietoisuudessa jää aina pimentoon.

Ne, jotka puhuvat hävityistä sodista, eivät yleensä kykene ajattelemaan muuta kuin sitä, että Neuvostoliitto vei Suomelta Karjalan vastoin sen tahtoa. Tämä on äärimmäisen kapea näkökulma.

 Se, miten sabotaasia tehneisiin ja suunnitelleisiin maanpettureihin aikoinaan ja vielä Rislakin heitä tutkiessa suhtauduttiin, näyttää tulleen hänelle jonkinlaisena yllätyksenä. Kun jokunen tästä joukosta oli mukana kirjanjulkistamistilaisuudessa, kehotettiin yleisöä tekemään kysymyksiä ja ainoa kysymys koskikin sitten sitä, miten nämä ihmiset kehtasivat vielä tulla julkisesti näyttäytymään…

Rislakille tämä näyttää olleen suuri yllätys. Sellaista se on, kun irtautuu laumasta, eikä luule seisovansa kenenkään joukoissa.

Nyttemmin Rislakki, joka useamman vuden hoiti Latvian Suomen-suurlähettilään vihtoraattia, asuu Jurmalassa, Latviassa ja näyttää hyvin ymmärtävän, millainen on pienen kansan osa suuren, mahtavan ja täysin häikäilemättömän naapurin kyljessä.

Luulen, että tämä on avannut silmiä myös sille, millainen on ollut ja on Suomenkin rooli. Emme me nyt vain ole mikään suurvalta. Siitä huolinatta voimme kyllä itsekin tehdä vääryyksiä, jotka on syytä tunnustaa.

Kaiken viisauden alku on kuitenkin tosiasioiden tunnustaminen ja suuren kuvan hahmottaminen- Emme me ole olleet historian väärällä puolella siksi, että olemme joutuneet naapurin kanssa vastakkain ja siinä käyttäytyneet milloin fiksusti, milloin hölmösti, mutta ei sentään kansakuntana rikollisesti. Suomalaiseksi syntyminen on tavallistakin enemmän kohtalo, kiteytti joskus entinen hesarin päätoimittaja.

Tuo saattaa jo olla liioittelua, mutta kärjistyksethän ne usein auttavat avaamaan ajatusten lukkoja.

28 kommenttia:

  1. Luin Rislakin "Erittäin salinen"-kirjan heti sen ilmestyttyä v. 1982. Eräs kaverini, joka opiskeli sittemmin näyttelijäksi, kauhisteli kirjassa mainittuja Naton suunnitelmia, ja jopa ydinpommin räjäyttämistä, muistaakseni Kajaanissa, olihan siellä Kainuun prikaati. Näin siis sodan aikana, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, tai olisikohan Suomea edes tarvinnut miehittää, olimmehan YYA-sopimuksen sitoma valtio...

    Koetin kaverilleni selvittää, että tällaiset suunnitelmat ovat sotilaiden työtä, joista kenraaleille palkka maksetaan, ja maailman sivu näin ollaan toimittu ja toimitaan. Eipä se kaveriani rauhoittanut, ja Nato ja amerikkalainen sotateollinen kompleksi oli ja on hänen mielestään ainoa paha jopa vieläkin.

    Olisipa mukava lukea silloisen ja nykyisen Puna-armeijan suunnitelmista Suomenkin suhteen, sillä suunnitelmien tekeminen kuuluu myös venäläisille kenraaleille ja marsalkoille. Stalinilla taisi olla takataskussaan Operaatio Poro, jossa koko Pohjois-Kalotti Suomea, Ruotsia ja Norjaa myöten otetaan haltuun, joten kyllähän se Stavakakin osaa ja osasi?

    VastaaPoista
  2. Blokisti sivusi taas Hesaria, eikä turhaan, sillä väitän, että Hesarin kohtalossa tiivistyy koko länsimaisen median kunnia ja kunniattomuus. Väitän myös, ettei maailma muutu, ellei media muutu. Yhdelläkään lehdellä ei tietysti enää tule olemaan sellaista merkitystä kuin aikoinaan, mutta koko ns. valtamedia tulee vielä kauan vaikuttamaan kansan enemmistön mielentilaan.

    Vaikka on selvä, että nykyisten toimittajien maailmankuva on vihervasemmistolainen ja sekin on selvä, että jossain taustalla on ison rahan mahtavia vaikuttajia, niin siitä huolimatta ajan vallitsevat mielialojen muutokset ovat osittain henkimaailman asioita, jotka muuttuvat siinä kuin ilmastokin ilman ihmisen panostakin. Odotan mielenkiinnolla uutta aaltoa, vaikka tällä iällä sen näkeminen voi olla rajatapaus.

    VastaaPoista
  3. Jukka Rislakki, monena mies eläissänsä.

    VastaaPoista
  4. "selviäminen sodan jälkeen uhanneista verisistä vuoden 1918 jatkoselvityksistä, joihin Neuvostoliiton tiedotusvälineissä sekä talvi- että jatkosodan aikana toistuvasti viitattiin"

    Oliko tuollaisia jatkoselvityksiä sodan jälkeen vireillä. Olen ymmärtänyt, että puheet lakkasivat kuin veitsellä leikaten kun rauha oli solmittu, sisäinen terapia tapahtui Linnan Pohjantähden ja Paavolaisen tutkimusten kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sota olisi päättynyt miehitykseen, olisi muutama kymmenen tuhatta likvidoitu, kuten Baltian maissa.

      Poista
    2. Vihavainen:
      "... Jos sota olisi päättynyt miehitykseen, olisi muutama kymmenen tuhatta likvidoitu, kuten Baltian maissa...".

      Jos ja jos. Jos tädillä olisi munat, täti olisi setä.

      Voihan sitä spekuloida, mutta Suomea kohtaan ei tuolloin tunnettu sympatiaa. Neuvostoliitto oli siis vahvoilla. Mutta näitä likvidointeja ei siitä huolimatta tapahtunut. Katsotaanpas, mitä länsivallat lausuivat suhtautumisestaan Suomeen.

      Churchill, 1943 Teheranin konferenssi:

      Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta.

      Haluaisin nyt viitata muutamiin seikkoihin, joita pidän tärkeänä. Ensinnäkin Neuvostoliiton täytyy saada turvalliset pääsytiet Leningradiin. Mielestäni Venäjällä on oikeus saada varmistetuksi asemansa Itämerellä hallitsevana meri- ja ilmamahtina.

      Poista
    3. Niin, Englannilla oli intressinsä ja Suomella omansa. Ei siinä suomalaisten aseman realiteetit paljon kiinnostaneet. Ja suomalainen yhteiskunta kesti, vaikka typeryksiä, opportunisteja ja pettureita riitti heitäkin

      Poista
    4. Minulle jäi vieläkin epäselväksi, miten miehityksen jälkeiset likvidoinnit olisivat liittyneet vuoden 1918 tapahtumiin ("vuoden 1918 jatkoselvityksistä") kun punaemigrantit oli jo 1930-luvulla hoidettu, ei NL tarpeellisiksi katsomiinsa likvidointeihin tekosyitä tarvinnut.

      Poista
    5. Ainakin Kuusinen hehkutti sitä propagandassaan. Toki paljon punaisten perinnön potentiaalisia vaalijoita oli elossa ja ainahan Stalin pyrki hyödyntämään sisäisiä ristiriitoja. Heti talvisodan alussa SKP julisti, että nyt viedään vuoden 1918 sota loppuun. Edellisellä kerralla ei puna-armeija ollut kyllin vahva...

      Poista
    6. TV: “… Ja suomalainen yhteiskunta kesti, vaikka typeryksiä, opportunisteja ja pettureita riitti…”.

      Totta haastat. Mutta onneksi realisteja löytyi, jotka tunnustivat menneet synnit ja tekivät kääntymyksen.

      Poista
  5. "Tämä katuvaisten aatelismiesten ilmiö oli alun perin syntynyt Venäjällä 1800-luvun puolimaissa. Siellä se kasvoi kompromissittomaksi terroriliikkeeksi, joka halvaannutti Venäjän kehityksen länsimaiseksi oikeusvaltioksi. Niin sanottu neuvostovalta teki sitten osansa ja tulos oli se, minkä nyt näemme. Toivottavasti huomenna tai edes ylihuomenna näemme jo jotakin muuta."

    Mahtaisiko tästä aiheesta olla mitään lukusuosituksia ja onko vastaavaa ilmiötä ollut samaan aikaan muualla Euroopassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tulee ainakin mielen Ranskan aatelisto ja osa papistosta ennen Suurta vallankumousta. Ylipäänsä onnistuneet vallankumoukset vaativat eliitin jakautumista tai heikkoutta. Vallankumoukset yhtenäistä eliittiä, jolla on väkivaltakoneisto hallussaan, vastaan johtaa lähes aina verilöylyyn kapinasta.

      Poista
    2. No, ainakin venäläisestä on paljon. Vaikkapa Tibor Szamuelyn The Russian Tradition.

      Poista
    3. Eiköhän tuo löydy nykypäivän Euroopastakin. Ongelma siinä on kun puhutaan teollistuneista yhteiskunnista, eikä monarkioissa hallitsijat ole osaansa valinneet, ympärillä pyörii sitten niin liehittelijät kuin ennen vanhaan kuin myös ne jotka oikeasti jotain tekevätkin. Siellähän niitä aatelisia titteleitä enemmän vilisee. Uskonnolliset näkemykset taas on yleensä enempi henkilökohtaisia, mutta kollektiivina, ne voi vahvasti vaikuttaa taloudellisesti ja mahdollisesti psykologisestikin, ainakin hetkellisesti.

      Jos Ranskassa olisi edelleen monarkia, olisivat ranskalaiset varmaan jo muutamaan otteeseen kärränneet giljotiiniin heidät. Demokratiassa ole tätä ongelmaa, äänestämällä vaikutat ja voit syyttää itseäsi jos äänestit väärin. Kun asiat olisikin niin yksiselitteisiä.

      Poista
  6. Joo, listat oli olemassa, olen muutamia lukenut.

    VastaaPoista
  7. Muistan tietysti hyvin Timon vuoden 1982 arvostelun Hesarissa ensimmäisestä kirjastani (ensimmäisestä yksin kirjoittamastani). Kyllähän se pelästytti, ehkä järkiinnyttikin ja palautti tavallaan maan pinnalle. Oli hyväksi, että sain heti aluksi kyytiä vakavalta akateemiselta tutkijalta. Aloin pikku hiljaa ymmärtää, miten tietokirja kirjoitetaan. Ja että jonkun muunkin kuin kirjailijan itsensä olisi hyvä lukea teksti ennen julkaisemista. Ja että kustannustoimittajiakin tarvitaan. Ja lähdekritiikkiä. Ja kielitaitoa. Ynnä muuta. - Seuraavassa kirjassani, helmikuussa, kerron sitten sitäkin enemmän idän vakolilusta. Mutta selittämättä paras. Perästä kuuluu. - HS:n puolustukseksi sanoisin, että parhaimmillaan lehti on hyvä, jopa parempi kuin vanhoina aikoina. Ulkomailla asuvana uskallan sanoa, että se kestää kansainvälisen vertailun. J.R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään muista mitä kirjoitin. Toivottavasti ainakin muistin kiittää suuresta määrästä uutta tietoa.

      Poista
    2. Arvistelusi lopun muistan erityisen hyvin. Et suositellut kirjaa mutta teit myönnytyksen: tuskinpa kukaan suurta vahinkoa sielulleen saa, jos lukee tämän kirjan.

      Poista
  8. Oliko 60-luvun yleismaailmallinen nuorisovallankumous todellakaan yleismaailmallinen? Eikö historiallisesti erityinen aktivismi noussut ja koskenut nimenomaan sodanjälkeisiä sokupolvia nimenomaan niissä maissa joissa sodan jälkeen syntyi suuria ikäluokkia?

    Nuo ikäluokat saivat varhaisessa lapsuudessa osakseen enemmän ja erilaatuista hoivaa kuin mikään sukupolvi sitä ennen tai sen jälkeen. On ihan perustavanlaatuinen, inhimilliseen kehitykseen kuuluva tosiseikka, että yksilön psyyken perustavimmanlaatuiset ominaisuudet syntyvät kahden ensimmäisen elinvuoden aikana -- siis kehitysvaiheesa, jossa kieltä ja käsitteellistä ajattelua ei vielä ole olemassakaan.

    Mielikuva jäävuoresta, jossa yhdeksänkymmentä prosenttia massasta on pinnan alla, ja se kymmenen prosenttia joka on näkyvillä näkyy sekin milloin missäkin valossa -- johonkin tämankaltaiseen meidän pitäisi ankkuroida selitykset siitä miksi tuo nuorisovallankumous oli mitä oli ja miksi se koski nimenomaan sodanjälkeisiä sukupolvia. On aikalailla harhaanjohtavaa etsiä 60-70-luvun ilmiöille selitystä ilmiöiden aikalaistasolta.

    Voi olla että yksi kokemuksellinen aikalaistotuus on olemassa -- ja se on ydinaseiden aiheuttama yleismaailmallinen pelko. Maailmassa ei koskaan aiemmin ole ollut tilannetta jossa on uhkana kaikkien ihmisten ja koko elämän tuhoutuminen maapallolta -- tämä oli kylmän sodan maailmassa täysin uusi kokemuksellinen realiteetti, jonka on täytynyt vaikuttaa aikalaispsyykeen. Suurvaltojen välillä vallitseva vihamielisyys, kylmä sota ja militanttien ajattelu jossa aina "käydään sitä edellistä sotaa" olivat esimerkikiksi paljon vaikuttaneen russellilais-einsteinilaisen rauhanliikkeen liikkeellepanevat tekijät.

    Keskustelu niiltä osin muuten jatkuu yhä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ydinaseiden aiheuttama yleismaailmallinen pelko"

      Tosi mielenkiintoinen, uskottava selitys. Olisiko luontokato samanlainen tämänhetken selitys...

      Poista
    2. No ei.

      Se ei ollut ihan samanlainen juttu. "Me kaikki ollaan sotilaiden lapsia." Tarkoitti käytännön reaalimaailmassa sitä, että aika monella suurten ikäluokkien lapsella oli isänä sotavammainen, ja myös kodin ulkopuolella usein oli puheena sota. Itse muistan Lappeenrannan rantatorin kahvikojujen keskustelut 50-luvulla, kun ruokatunneille tulleet työläiset kirosivat päivän uutisia, jotka kertoivat toinen toistaan isommista ydinkoeräjäytyksistä. (Noiden kojujen yhä maankuulut, kananmunalla tai/ja kinkulla täytetyt lihapiirakat saivat tuolloin nimensa, "atomi" ja "vety".)

      Ne mielenosoitusmarssit kaikissa maailman suurkaupungeissa joita CND ja sen jälkeläiset järjestivät olivat niin mittavia, että ne todellakin vaikuttivat maiden hallituksiin. Mitään sellaista ei maailmassa ole tapahtunut sen jälkeen.

      Toki se tilanne ei päättynyt siihen, että ydinasevarustelu olisi loppunut. Einsteinin manttelinperijä Stephen Hawking laskeskeli 1980-luvulla maailmassa olevan niin paljon ydinaseita, että räjäytettiinpä ne missä päin maailmaa tahansa, niiden ilmankehään aikaansaama säiteily riittäisi tappamaan maapallon jokaikisen ihmisen 16000 kertaa. "Suurvaltojen kannattaisi aluksi vaikkapa puolittaa ydinasearsenaalinsa... Ihan uskottavuuden nimissä", rähisi Hawking halvaantuneesta suupielestään, viitaten mitä ilmeisimmin tapaan, jolla militantit ovat aina tavoitelleet "uskottavaa puolustusta".

      Nykyiset maailmanlopun eskatologiat täyttävät ihmisen yleistä eskatologian tarvetta, eikä niitä pidä verrata siihen mitä 50-60-luvuilla tapahtui.

      Poista
    3. Epäilen ettei sodanjälkeiset sukupolvet kyllä empatiaan ole hukkuneet. Ottaen huomioon jälleenrakentamisen ja naisten osallistumisen niin siihen kuin muihinkin töihin, sekä jos puoliso on ollut invaliidi. Toisaalta, miesväestöä on ollut vähemmän. Mutta kai siinä vaikuttaa myös eri valtioiden eri ikärakenne ja hallinnollinen kehitys.

      Poista
    4. "ydinaseiden aiheuttama yleismaailmallinen pelko"

      Putin käytti ydinaseiden heiluttamista uhkaamisena hyvin pitkään. Mutta kas, kun ei sitä enää tekekään jotain pari vuotta. Putin ei uhkaile, mutta propagandisti Zaharova ehdotti muutama kuukausi sitten, että mainittu pommi voisi räjäyttää Siperiassa alueella, jossa ei ole asutusta. Samantapaistako ryssälogiikkaa?

      Poista
  9. Jukka Rislakki kirjoitti vuoden 1918 tapahtumista. Nämä tapahtumat toistuvat Suomessa, koska lahtarirasistihallitus kyykyttää köyhiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "lahtarirasistihallitus"

      Anonyymi 12. joulukuuta 2023 klo 20.45 jätti mainitsematta (perustelusta puhumattakaan), että Suomen kansa on paskakansa, koska valitsi moisen hallituksen. Hän tehnee sen hyvin kohta.

      Poista
    2. Ei kansa mitään hallitusta valitse. Se on eduskuntaryhmien homma siitä siitä sopia. Vaalituloksen perusteella olisi saatu kyllä ihan hyväkin hallitus, mutta tällä on nyt pärjättävä, valitettavasti.

      Poista
    3. Perustelu on löysä, vetelä, väritön, yms.

      Poista
    4. "Se on eduskuntaryhmien homma siitä siitä sopiaön . Vaalituloksen perusteella olisi saatu kyllä ihan hyväkin hallitus"

      Kansa vallitsi hallituksen äänestäessään kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi ts hallituksen muodostajaksi. Orpo sai kokoon enemmistöporukan linjalleen. Kokoomus teki vaaliohjelmassaan linjansa etukäteen selväksi, että vaalilupausten pettämisestä ei voi puhua.

      Vähemmistö pitääköön murunsa mahassaan ja yrittäköön ensi vaaleissa enemmistöksi - mitä en yhtään epäille, sitten on taas rahaa jaossa ja intersektionaalinen feminismi kunniassaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.