Sota ihmisluontoa vastaan

 

Kansa ja valtio vastakkain

Raimo Pullat, Risto Pullat. Viinameri. Pirtusotaa Itämerellä 1920- ja 1930-luvulla. Suomentanut Jouko Vanhanen. Tammi 2012, 544 s.

 

Suomenlahden seilaajat tuntevat sellaisen pikku kylän kuin Viinistu, joka sijaitsee lahdessa vastapäätä Mohnin saarta ja majakkaa.

Kylä on nykyään aivan vähäpätöinen, mutta siellä sijaitsee hämmästyttävän suuri taidemuseo, jonka katsomiseen ei yksi päivä riitä. Museo sijaitsee entisessä kalanjalostustehtaassa ja sen lisäksi kylässä on hotelli. Satama on erinomainen, mutta muut yhteydet ovat heikot ja linja-autokin vierailee harvakseltaan kylässä, jossa ei ole edes kauppaa.

Sata ja kaksisataa vuotta sitten tilanne oli erilainen. Kuusalun ja Haljalan pitäjien alue, johon Viinistukin kuuluu, olivat vilkkaassa yhteydessä Suomeen. Tärkeä rooli tuossa kanssakäymisessä, jonka ytimessä oli niin sanottu seprakauppa, oli Suomenlahden saarilla: Suursaarella, Seiskarilla, Lavansaarella ja Tytärsaarilla.

Lahden yli mentiin säännöllisesti, sekä kalastamaan Suomen rannikolle, että käymään kauppaa. Virosta tuotiin etenkin perunaa ja viljaa, Suomesta taas kalaa ja erinäisiä pienteollisuuden tuotteita, kuten viikatteita. Hevoskauppakin oli vilkasta.

Myös asutus levisi lahden molemmin puolin. Kuusalun ja Haljalan pitäjissä oli huomattava määrä suomalaisia uudisasukkaita ja siellä puhuttiinkin omaa murretta, suomalaisvaikutteista rannankieltä. Asian voi todeta tänäkin päivänä.

Lahden pohjoisrannalla taas oli vanhaa virolaisasutusta esimerkiksi Emäsalossa ja vielä niin myöhään kuin vuonna 1906 syntyi Pellingin sisäväylän varrelle uusi virolaiskyläkin, Kabböle, jonka kaikki rannikkopurjehtijat hyvin tuntevat, vaikka senkin palvelut ovat viime vuosina heikentyneet.

Kosketukset lahden yli olivat siis tiiviit ja tapoihin kuului muun muassa kerääntyä viettämään yhteisiä juhlia. Poikkinainti oli yleistä ja ennen sotia Viinistussa oli neljässä talossa Suomesta tuotu emäntä.

Viinistussa oli muuten, kartan mukaan tuhon aikaan kymmeniä taloja ja asukkaitahan oli Suomenlahden saarillakin muutama tuhat. Suomen ja Viron itsenäistyminen katkaisi sitten suhteet Pietariin, jonne oli aikaisemmin myyty kaikkea mahdollista rantakivistä lähtien. Ne muuten kelpasivat Viroonkin.

Pelastuksena alkavaan ahdinkoon tulivat Suomen ja aluksi myös Venäjän kieltolait. Ne eivät suinkaan lopettaneet kysyntää eivätkä myöskään kulutusta, joka Suomessa nousi maailmansotaa edeltävästä moninkertaiseksi.

Suomen kieltolaki oli jyrkin ja pitkäaikaisin ja kuten Amerikassa, myös Suomessa se synnytti oitis valtavan rikollisuuden, kun hetkessä avautui mahdollisuus moninkertaisiin voittoihin ja lain rikkojille alkoi kerääntyä sellaisia summia, jotka tekivät mahdolliseksi lahjoa miltei kenet tahansa.

Tuo jälkimmäinen toteutui Amerikassa. Virossa ja Suomessa, joissa tämän kirjan tekijöiden mukaan järjestäytynyt rikollisuus myös kasvoi, jäi sen rooli vaatimattomammaksi eikä se ehtinyt kehittyä mafiaksi, joka hoitaa myös yhteiskunnan perustehtäviä. Lahjontaa tapahtui, mutta ei törkeässä mitassa.

Joka tapauksessa salakuljetus löysi heti luonnollisen reittinsä vanhan seprakaupan sijoilta. Tutut reitit ja kumppanit alkoivat välittää pirtua, joka oli aluksi korkealaatuista virolaista, perunamäskistä tislattua.

Sivumennen sanoen, balttilaiset paronit, joiden maat oli pakkolunastettu, hallitsivat vanhastaan viinanpolttoa, joka auttoi heitä pysymään taloudellisesti hengissä myös uudessa tilanteessa.

Viinistu alkoi kukoistaa pirtun voimalla ja muuan menestyjistä oli Manitskin suku. Nykyiset hotelli ja museo ovat nekin miljonääri Manitskin omistuksessa ja pirtukauppahan löytyy myös monen muun 1920-luvulla rikastuneen yrittäjän taustalta niin Suomessa kuin Virossa. Kabbölellä oli aluksi tärkeä rooli kauppatien pohjoisena pisteenä ja se saikin kansan suussa uuden nimen Kanisterböle.

Myöhemmin kauppa levisi itäisen Tallinna-Vergi-suunnan lisäksi myös länteen ja muun muassa Osmussaar Dirhamin edustalla eli rantaruotsalaisittain Derhamn Odensholmin edustalla tuli merkittäväksi paikaksi, jonka takana sopi odotella tilaisuuksia päästä huomaamatta Hangon-Jussarön tienoille.

Kovassa kilpailussa välineet kehittyivät ja peli muuttui raa’aksi. 12-solmua ylittävät veneet laskettiin jo pikaveneisiin, mutta lentokonemoottorit antoivat pian veneille yli 30 solmun nopeuksia ja lentokoneetkin tulivat merivartijoiden ja tullimiesten käyttöön. Muuan salakuljettaja ammuttiin kuoliaaksikin lentokoneesta käsin.

1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa Suomea alkoi piirittää todellinen emälaivojen pirtulaivasto, joka myi etenkin saksalaista pirtua, jota käsiteltiin vuosittain pari miljoonaa litraa.

Kansainvälistä yhteistyötä rikollisuuden kitkemiseksi tehtiin, mutta se ei aina ollut ihan täysipanoista, Viro hyötyi pirtusta, vaikka sekin taisteli ansiokkaasti rahojen saamiseksi valtion käsiin keinottelijoilta.

Köyhille rajavartijoille ja tullimiehille luvattiin takavarikosta jopa kolme neljännestä saadun tavaran arvosta, mikä motivoi taistelemaan lain puolella. Jossakin täytyi kyllä olla raja, muutenhan nuo valtion palvelijat olisivat usein tulleet itse upporikkaiksi.

Hankauksia Suomen ja Viron välillä oli ja Viron rajavartiokenraali Kurvits valittelikin, etteivät suomalaiset viranomaiset edes kunnioittaneet Viron valtioaluetta. Suomalaisia viranomaisaluksia piti joskus häätää ihan tykillä ammutuilla varoituslaukauksilla.

Kieltolain aika muistuttaa tärkeässä suhteessa sosialismia. Siinä ihmiset haluttiin pakottaa, suostutella ja ehdollistaa käyttäytymään tavalla, joka soti räikeästi heidän luonnollisia taipumuksiaan ja etujaan vastaan.

Se synnytti virallisen maailman taakse epävirallisen, jossa talouden lait olivat kunniassa. Sen olemassaoloa yritettiin olla tunnustamatta, mutta ei se siitä hävinnyt.

Sen sijaan lain kunnioitus kärsi ja ihmissuhteisiin syntyi jännitteitä ilmiantajien ja muiden saalistajien ja yhteistä salaisuutta keskenään jakavien salakuljettajien välillä.

Kiellot ovat huonoin tapa yrittää hallita yhteiskunnallisia perusprosesseja ja kokemus osoittaa, että verotus toimii paljon paremmin. Kiellot joka tapauksessa koskevat nykyään huumeita, jotka tekijöiden mukaan ovat suuri ongelma Itämeren piirissä ja kauppa käy edelleen etelästä pohjoiseen.