maanantai 24. kesäkuuta 2024

Pyhän viettoa naapurissa

 

Pyhää ja profaania etsimässä

 

Tallinnan vanha kaupunki on paikka, jossa uskonnollisuus kukoistaa erityisen luontevasti. Tarjolla on luterilaisuutta, ortodoksiaa ja katolisuutta ja onpa vielä pieni uniaattikirkkokin, puhumatta nyt helluntailaisista, jotka näyttävät olevan aktiivisia molemmilla paikallisilla kielillä.

Vene-kadulla katolisen kirkon Angelus-soitto kutsuu yhä rukouksiin ja pieni, mutta loistavasti sisustettu Nikolain ortodoksikirkko on täynnä tunnelmaa.

Pyhän Olavin eli Olevisten kirkko, jonka on väitetty keskiajalla olleen jonkin aikaa maailman korkein rakennus, on nyt luterilaiseksi muuttuneena sisältä vaatimaton. Nikolain eli Nigulisten kirkko onkin jo kokonaan museona ja hieno onkin.

Pyhän hengen eli Pühavaimun kirkko oli perinteisesti virolaisen rahvaan käytössä ja sen seinällä on aika uusi Balthasar Russowin muistotaulu muistuttamassa siitä, että siihen liittyy myös virolaisen kansan muistoja. Kansallisuus on kuin onkin myös täällä uskonnon toveri.

Toompean tuomiokirkolla sen sijaan on todellisen Herrenkirchen leima. Sehän on täynnä balttilaisten aatelissukujen mahtailevia vaakunoita. Toompea oli herrojen valtakunta, joka sijaitsi sekä reaalisesti että symbolisesti sekä saksalaisen porvariston että virolaisen rahvaan yläpuolella.

Tutkimusten mukaan virolaiset kuuluvat maailman kaikkein uskonnottomimpiin kansoihin. Asia on ymmärrettävä. Uskonto oli Virossa valloittajan tuomaa ja kansalle pakotettua ja se säilytti herrojenkirkon leimansa paljon suuremmassa määrin kuin Suomen luterilainen kirkko, josta tosiaan tuli kansankirkko.

Ortodoksisesta kirkosta tuli joksikin aikaa vaihtoehto luterilaisuudelle ja kääntymistä tapahtui paljonkin. Kommunistivallan aikana kaikki kirkot sitten olivat vainon alaisina, mikä varmasti edisti maallistumista.

Kommunismin romahdus herätti uskonnon Venäjällä uuteen eloon ja nykyinen uusfasismi on solminut kirkon kanssa uuden liiton, joka takaa lämpimiä paikkoja uskonnon nimeen vannoville. Olisi kiinnostavaa tietää, missä määrin tämä vaikuttaa Virossa. Ortodoksisuudesta on joka tapauksessa jälleen tullut yksi venäläisyyden attribuuteista.

Suomessa arkipyhät siirrettiin viikonloppuun vuonna 1971, mikä oli merkittävä askel syvemmälle maallistumiseen. Virossa niin ei tapahtunut, mikä on merkille pantavaa ja antaa juhlille oman sävynsä korostaen uskonnon arvoa työmarkkinapolitiikasta ja vastaavista asioista riippumattomana elämänalueena.

Juhannusaattoon on sijoitettu myös maallinen juhlapäivä, võidupüha, vuonna1919 baltiansaksalaista Landeswehriä vastaan käydyn Võnnun taistelun muistoksi. Juhannus on siis nyt sekä uskonnollinen että kansallinen juhlapäivä.

Yritin hieman tutkailla päivän herättämiä tuntoja ja kävin kuuntelemassa Pühavaimun kirkon venäjänkielistä luterilaista jumalanpalvelusta. Yleisömenestys ei ollut kehuttava, kaikkiaan meitä taisi olla kolme henkeä. Valitettavasti kirkon akustiikka oli niin kurja, ettei naispapin saarnasta saanut selvää, joten oli mielekkäämpää siirtyä muualle.

Toompealla, balttilaisten paronien valtakunnassa saarnattiin nyt viroksi, siteeraten tosin muutaman kerran saksaksi muuatta kaunista saksalaista virsitekstiä.

 Akustiikka oli erinomainen ja papin ääni kantava ja harrastunnelmainen saarna puuttui myös päivänkohtaisiin aiheisiin – niin Võnnun taisteluun kuin Ukrainan sotaan ja Pyhän maan joukkomittaiseen teurastukseen.

Ainakaan minun ymmärrykseni mukaan pappi ei innostunut ottamaan kantaa minkään poliittisen suunnan puolesta, vaan keskittyi sen sijaan puhumaan rakkaudesta, joka liittyi henkensä antamiseen toisten puolesta.

Ajatusta voi pitää banaalina ja vaikkapa tekopyhänä, mutta tunnelman hartautta se ei rikkonut. Kaiken kaikkiaan saarna ei ollut tavanomaisen tyhjänpäiväinen, mutta ei myöskään korostuneen nationalistinen, militaristinen, pasifistinen tai muuten ideologinen.

Se onnistui pääosin pysyttelemään varsinaisessa teologiassa, kristologista kysymystä myöten sen sijaan, että olisi alkanut jaaritella asuntolainoista, poliittisen korrektiuden kysymyksistä tai muusta vastaavasta.

Viron taitoni on sen verran puutteellinen, etten voi sanoa kaikkea ymmärtäneeni, mutta aihepiirit sentään kyllä.

Illalla ulkomuseo Rocca al Maressa oli valtava kansanjuhla, johon vaelsi tuhansia ihmisiä. Huippuesiintyjiä olivat soitin- ja lauluyhtye Untsakat, jotka tunnetaan vanhan musiikin esittäjinä, muun muassa 1940-luvun sota- ajan ja metsäveljien laulujen palauttajina kansakunnan muistiin.

Untsakat olivat aivan epäpoliittisella tuulella ja soittivat lähinnä sodanedellisiä jenkkoja, mukana myös Hiski Salomaan Lännen lokari viroksi sekä suomeksi.

Ensimmäisen kappaleen sanoissa muistettiin Landeswehriäkin, eli se osui päivän teemaan. Muuten keskityttiin toiseen juhannuksen maalliseen teemaan: rakkauteen, erityisesti heteroseksuaaliseen. Muusta ei ollut edes mainintaa.

Ohjelmassa oli muun muassa häät kolhoosissa, kuvaelma, joka esitettiin asianmukaisessa ympäristössä 1960-luvun hengessä. Muitakin vanhan ajan kuvaelma oli ja yhteislauluun olisi ollut tilaisuus osallistua kansakoulussa.

En tiedä, olisiko tarjolla ollut uskonnollista ainesta, kuten eräänä jouluna, jolloin osallistuimme lauluun samassa paikassa, mutta juhannushan onkin juhlista pakanallisin ja itse asiassa koko Johannes Kastajan sijoittaminen siihen oli alusta pitäen aika falski idea.

Ainakin tämä oli toisenlainen juhannus. Alkoholia oli runsaasti myynnissä myös väkevässä muodossa, mutta kukaan ei näyttänyt edes horjuneen, örveltämisestä puhumatta. Tunnelma sen sijaan nousi hetkeksi aivan kattoon.

Sopii vain toivoa, että runsaasti kevätvauvoja olisi tulossa niin Viroon kuin Suomeen. Itse asiassa pappien olisi ehkä ollut syytä ainakin mainita tämäkin asia.

 

20 kommenttia:

  1. Se mikä on todellista, ei voi olla uskonvaraista. Tämänvuoksi, inhimillinen uskomuksellisuus vaikuttaa pelon oireelta.
    Vaikkakin Kirkot, synagookat, moskeijat tms. ovat suureellisia kulttuuri-ilmiöitä, en ymmärrä tätä harhaista suureellisuutta.
    Taannoin kirjoitin uskonnonvastaisesti Hallonflickasta:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapios/136606-hallonflicka/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "inhimillinen uskomuksellisuus vaikuttaa pelon oireelta."

      Jonkin ylemmän pelko ts ajatus, että voi olla jotain omaa napaa korkeampaa, on viisauden ja terveen suhteellisuudentajun alku, ihmiselle polvilleen meno tuollaisen edessä tekee pelkästään hyvää ylimieliselle nykyihmiselle.

      Poista
    2. ”… Jonkin ylemmän pelko … on viisauden ja terveen suhteellisuudentajun alku …”

      Miksi?

      Miksi pelko? Miksi polvilleen meno? Sekö sinusta on todellisuudentajun alku? Nenän työntäminen turpeeseen?

      Poista
    3. Se, että yksilö uskoo olevansa koko universumin ainoa napa ja elämän ainut tarkoitus, ei ole kestävä ajatus. Tuo johtaa vain tyhjyyteen ja mielenterveysongelmiin, joita nykyään kovasti kuulemma esiintyykin.

      Tarvitaan jokin elämää suurempi tarkoitus sille omalle pienelle elämälle. Vaikka sitten Gretan fanaattinen ilmasto-oppi (tai oikeammin äärivasemmistolainen totalitaarinen vallankumousoppi), kova usko kommunismin ja ateismin voitoon, usko siihen, että tiede lopulta selittä aivan kaiken (vaikka selittämätöntä tuntuu ilmaantuvan koko ajan nopeammin kuin uusia selityksiä - pimeä aine ja energia, jne.), tai vaikkpa usko homepatiaan - ei väliä, kunhan on ihmistä suurempaa.

      Tässä sarjassa esim. armoa ja lähimmäisenrakkautta julistava kristinusko ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä - toki riippuu arvioijan kriteereistä.

      (Tieteen selitysvoiman rajoista: Tieteen on sanottu koko ajan laajentavan tiedon saarta tietämättömyyden meressä. Ok, mutta homman juju taitaa olla siinä, että se tietämättömyyden meri on rannaton, ääretön. Vaikka saari laajenee, aina jää tilaa tiedon ulkpuoliselle, siis uskolle.)

      Poista
    4. Ovatko nämä esimerkit sinulla, Matias, loppuun asti pohdittuja?

      ”… Tarvitaan jokin elämää suurempi tarkoitus … vaikkpa usko homepatiaan …”

      Siitäkö se onni ja elämän tarkoitus sikiää? Mitähän se tarkoittaa, että tällainen usko on ihmistä (elämää) suurempaa.

      ”… aina jää tilaa tiedon ulkpuoliselle, siis uskolle …”

      Loogisesti väärä päätelmä. Tiedon ja tieteen ulkopuolella ei välttämättä ole usko. Tieteen tuottaman tiedon ulkopuolella on kiehtova uteliaisuus siitä, mitä sieltä tuntemattomasta paljastuu. Miksi pitäisi uskoa etukäteen johonkin; onko varman tiedon puute ahdistavaa? Miksi?

      Sokeasta uskosta, noin yleisesti, ei tavallisesti seuraa mitään hyvää. Mutta myönnetään, tietynlainen usko on eräällä tapaa voimavara. Usko itseensä vapauttaa endorfiinia, joka on mielihyvähormoni, jonka tärkein tehtävä on lievittää kipua. Urheilusta tuttu asia.

      Poista
    5. Homeopatia toki oli kevennykseksi tarkoitettu ääriesimerkki. Toki sekin joillekin suht. harvoille keskeinen elämän sisältö lienee.

      Mutta sokea ja fanaattinen usko ateismiin on jo paljon yleisempää, huolimatta siitä, että sitä on mahdonta todistaa oikeaksi. Kyse on siis juurikin uskosta tässäkin.

      Tieteen kyky laajentaa tiedon piiriä on äärimmäisen kiehtova asia. Eikä se ole lainkaan ristiriidassa uskon kanssa, kuten monet uskovat huipputiedemiehetkin ovat meille esimerkillään osoittaneet. Tilaa riittää molemmille. Kovin naiivi tiedeusko on usko sekin.

      Tarve uskoa johonkin on ihmiseen sisäänrakennettu. Ihminen, joka ei usko mihinkään on - no, on mielenkiintoinen, mutta ei ehkä ihan parasta seuraa.

      Kristinusko on yksi koko länsimaisen sivistyksen kulmakivistä, kuten täälläkin on esitetty. Eikä se moralikoodina ja elämän pohjana ollenkaan huonoimmasta päästä ole.

      Poista
    6. "Miksi pelko? Miksi polvilleen meno? Sekö sinusta on todellisuudentajun alku? Nenän työntäminen turpeeseen?"

      Nöyryys jonkin itseään suuremmaksi koetun, pyhän edessä. Mutta turha tätä selittää, vähän kuin värejä syntymäsokealle.

      Poista
    7. Matias K. 25. kesäkuuta 2024 klo 13.59

      ”… Mutta sokea ja fanaattinen usko ateismiin on jo paljon yleisempää …”

      No mutta! Eihän ole olemassa USKOA ”ateismiin”. Eihän ateismi ole uskonto. Uskonto on sitä, että uskotaan johonkin, jota ei voida selittää ja joka ei sitä myöten ole olemassakaan. Se että ei uskota johonkin, on rationaalista ajattelua. Se on sitä, että sanotaan: ”juuri nyt ei ole perusteita pitää asiaa totena.”. Ei siinä oteta kantaa siihen, onko ko. asia totta (olemassa) vai ei.

      ”… Kovin naiivi tiedeusko on usko sekin …”

      Järjellisellä ihmisellä ei ole usko tieteeseen. Se sana, varmuus, ei kuulu tieteeseen. Tieteessä on oletuksia (hypoteeseja) joiden todennäköisyyttä eli "varmuutta" pyritään selvittämään. Itse asiassa tiede ja tutkimus ei koskaan esitä mitään täydellä varmuudella, vaan tietyllä ja selvitytetyllä todennäköisyydellä. Tämä todennäköisuus ei koskaan tieteessä saavuta 100 % eli täyttä varmuutta.

      ”… Tarve uskoa johonkin on ihmiseen sisäänrakennettu …”

      Varmaankin näin on uskovaisten piirissä. Siksihän heitä kutsutaankin uskovaisiksi.

      ”… Eikä se [kristinusko] moralikoodina …

      Olen periaatteessa samaa mieltä. Mutta tämä moraalikoodi on venyvää. Esimerkkinä Gazan tilanne.

      Kiitos kommentistasi ja asian valaisemisesta minulle!

      Poista
    8. Anonyymi 25. kesäkuuta 2024 klo 17.17

      ”… Nöyryys jonkin itseään suuremmaksi koetun … pyhän edessä. Mutta turha tätä selittää …”

      Kun olin pieni poika kylän laitimmaisimmassa talossa, minua kovasti pelotti mennä kellariin hakemaan äidin pyytämää tavaraa, etenkin illan hämyssä.

      Nöyryys ja jopa pelko valtasi mieleni jonkin itseäni suuremmaksi kokemani edessä.

      Mutta tätä en ottanut elämänasenteeksi. Kyllä tämä asia kannatti itselle selvittää iän karttuessa, eikä se turhaa ollut.

      Poista
    9. "Tieteen kyky laajentaa tiedon piiriä on äärimmäisen kiehtova asia. Eikä se ole lainkaan ristiriidassa uskon kanssa, kuten monet uskovat huipputiedemiehetkin ovat meille esimerkillään osoittaneet. Tilaa riittää molemmille. Kovin naiivi tiedeusko on usko sekin."
      Olet lähtökohtaisesti väärässä: Leo Tolstoi totesi aikoinaan, osuvasti: "Tiede voi olla uskontoa, mutta uskonto ei koskaan voi olla tiedettä".
      Uskonvaraisuus on toiveajattelua. Ja, toiveajattelu on aina uskontoa

      Poista
    10. "Eihän ateismi ole uskonto. Uskonto on sitä, että uskotaan johonkin, jota ei voida selittää ja joka ei sitä myöten ole olemassakaan. "

      Ateismi on uskonto siinä mielessä, että se väittää, että tieteen määrittelemän tietomme rajojen ulkopuolella ei ole / ei voi olla mitään korkeampaa voimaa. Ihan kuin väittäisi entuudestaan tuntemattoman huoneen ulkopuolella, että sen seiniön täytyy olla vääriltään mustia.

      Lisäksi ateismissa hirvittää sen yhteiskunnalliset seuraukset: ei ole ihmiselle hyväksi ajatus, ettei mitään häntä korkeampaa ole, mistä natsit ja kommunistit olivat hyvä esimerkki.

      Ja jo puhtaasti esteettisesti uskonto on hyväksi: Bach ja muut kirkkomuusikot sekä koko vanhempi kuvataide. Kun kristinusko alkoi menettää asemiaan saimme rokin ja räpin sekä sen paskan, jota nykyuvataiteeksi nimitetään.

      Poista
    11. Tapio Suhonen:

      Emme puhu nyt lainkaan samasta asiasta.

      Kuka on väittänyt, että uskonto olisi tiedettä? (Toki uskontojen tutkimus voi sitä olla - ei tosin eksaktia sellaista.)

      Uskon asiat ja tiedon asiat elävät eri ulottuvuuksissa.
      Vulgaarissa ja hyvin primitiivisessä ajattelussa kyetään tunnistmaan vain jompikumpi näistä. Esim. ateismi-uskossaan ehdottoman varmat tunnistavat vain sen lopulta kovin rajallisen maailman, joka tieteen keinoin on hallittavissa. Ja kova on usko juuri tähän oppiin - siis usko, koska todistaa asiaa ei voida.

      Mutta tämä nyt on sen verran haastava ja kaluttukin teema, että saattaa hyvinkin olla, että se ei nyt ihan tässä ratkea.

      Joten kukin tulkoon omalla uskollaan autuaaksi. Ja kaikilla jokin sellainen kuitenkin on.

      Poista
    12. Anonyymi 26. kesäkuuta 2024 klo 7.43:

      ”… Ateismi on uskonto siinä mielessä, että se väittää, että tieteen määrittelemän tietomme rajojen ulkopuolella ei ole / ei voi olla mitään korkeampaa voimaa …”

      Mun moka, sanoin huonosti eli väärin. Matias puhui uskosta ateismiin, ei ateismista, siitä sotkeennuin sanoissani.

      Ilkka Niiniluoto on kutsunut tieteelliseksi ateismiksi käsitystä, jonka mukaan tieteellisen tiedon perusteella voidaan osoittaa, että jumalia ei ole olemassa. Tällainen todistelu on minusta mahdotonta, tai ainakaan en ole perehtynyt riittävästi asiaan.

      Kirjoitin: ”… Järjellisellä ihmisellä ei ole usko tieteeseen. Se sana, varmuus, ei kuulu tieteeseen. Tieteessä on oletuksia (hypoteeseja) joiden todennäköisyyttä eli "varmuutta" pyritään selvittämään …”

      Jos ihminen noudattaa tieteellistä maailmankatsomusta, hän ei voi USKOA jumaliin. Jos tutkija uskoo etukäteen johonkin oletukseen, hän on hukassa tutkijana. Usko on erittäin huono elämänasenne. Mikä usko on oikea: kristillisyys, juutalaisuus vai islam?

      ”… ei ole ihmiselle hyväksi ajatus, ettei mitään häntä korkeampaa ole …”

      Olikohan näin? Tarvitaanko siis auktoriteettia? Eikö ihminen pysty elämään hyveellisesti ilman korkeamman pelkoa.

      ”… Ja jo puhtaasti esteettisesti uskonto on hyväksi …”

      Totta haastat!

      Poista
    13. "Jos ihminen noudattaa tieteellistä maailmankatsomusta, hän ei voi USKOA jumaliin."

      Miksi ei, tiede mittaa tiedettyä, uskominen menee pidemmälle, metafysiikkaan. Miten sitten rakkaus, arvot jne. Scientismiä on nimenomaan sellainen käsitys, ettei tämänhetkisen tieteen rajojen ulkopuolella voi olla mitään taikka lausuntojen antaminen siitä (vrt tuntemattoman huoneen seinien väri).


      "Eikö ihminen pysty elämään hyveellisesti ilman korkeamman pelkoa."

      Minusta de Sade - tai J. Stalin - oli ainoa tuntemani ateisti, joka vei johtopäätöksensä loogiseen - hirvittävään - loppuun asti, ruoskan ja veren maailmaan.

      Poista
    14. Anonyymi 26. kesäkuuta 2024 klo 18.51:

      ”… [hän ei voi USKOA jumaliin] … Miksi ei, tiede mittaa tiedettyä, uskominen menee pidemmälle, metafysiikkaan…

      Koska tieteelliseen maailmankatsomukseen ei kuulu uskominen. Voi toki sanoa, että joko jumalat ovat olemassa tai ei, mutta mitään näyttöä meillä ei ole asiasta puoleen eikä toiseen.

      Ongelma uskomisessa ja uskonnossa on siinä, jos sen keskeiset ominaisuudet tuodaan arkielämään. Siis ehdoton käsitys; vankka, perustelematon usko. Tässäkin blogissa viljellään jyrkkiä uskomiseen, jopa uskovaisuuteen liittyviä kantoja Venäjästä ja Putinista: se on paha, suorastaan raamatullinen piru. Selkeä ja vertaileva analyysi puuttuu.

      En ollenkaan väitä, ettei jyrkkäänkin kritiikkiin olisi aihetta, mutta mielenilmaukset suorastaan vauhkoontuvat. Mitä tarkoituksenomaista, hyvää, etua tällä saavutetaan? Ja olen nähnyt, mitä vauhkoontunut ihminen ja sen lietsoma porukka voivat saada aikaan.

      Poista
  2. En tiedä mutta minä suren Euroopan uskonnottomuutta. Rooman valtakuntahan tästä kristityn maanosan teki kääntymyksellään. Uusi testamentti on antiikin kreikkaa. Euroopan pohja on siis vahvasti Kristuksessa.
    Nykyinen unelias poiskääntyminen samaan aikaan kun toinen maailmanuskonto enemmän tai vähemmän määrittelee mitä Eurooppa voi olla, on eräänlainen luovutusvoitto, ei vapautuminen. Ei todellakaan kun katsoo mitä on tarjolla tilalle. Ostamista ostamista ja kännykkäsovelluksia uskonnottomille, uusille maanosamme asukkaille omia uskontokuplia.
    Euroopan kirkot joista tullut museoita muistuttavat millaista kulttuurivähyyttä me sairastammekaan.

    Toki on edelleen paljon uskovia kristittyjäkin. Miljoonia tässä maanosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan siitä, että kristittyjen osa olisi sama islamin edessä kuin Rooman alkuperäisten jumalien kannattajien uskostaan varmojen, ellei kiihkouskoisten, alkukristittyjen edessä. Lisäksi kristinuskoo kuluu lukuisten ongelmien ohella myös rakkauden juonne. Islamin ydin on alistuminen despootin edessä.

      Poista
    2. Anonyymi 24. kesäkuuta 2024 klo 15.21:

      "... Nykyinen unelias poiskääntyminen samaan aikaan kun toinen maailmanuskonto enemmän tai vähemmän määrittelee mitä Eurooppa voi olla ..."

      "... Ostamista ostamista ja kännykkäsovelluksia uskonnottomille ..."

      Mikä se pohdinta sinulle on? Uskottomuus (materialismi?) vai väärä usko?

      Poista
    3. Pohdintani on että koska Eurooppa on keskimäärin vähintään 1000 vuotta, monilta osin 1500 vuotta, ollut kristinuskon maanosa läpäisyperiaatteella (myös valistus ja tieteellinen vallankumous olivat kristinuskon mahdollistamia, koska vapaus...), olemme aivan jotakin muuta, jos Eurooppa ei säilytä edes tiettyyn rajaan saakka kristillisiä juuriaan.
      -Voimme toki palata erilaisiin pakanuskomuksiin.
      -Tai voimme yrittää luoda uuden uskonnottoman eurooppalaisen (sitähän jo NL:ssä yritettiin).
      -Ja voimme myös mitään anteeksipyytelemättömän toisen uskonnon Lähi-idästä antaa hoitaa kristinuskolta tyhjäksi jäänyttä tonttia. Toki reippaamalla kädellä nyt.
      -Ja tyytyä myös siihen että elämä on ostamista, kulutusta ja orgasmeja.
      Näiden em. hybridihän meillä jo onkin.

      Poista

Kirjoita nimellä.