Imperiumin perintöprinssi
Windsorin herttuan muistelmat.
WSOY 1951, 444 s.
Englannin
tulevan kuninkaan, Yorkin herttuan poika sai vuonna 1894 kasteessa nimen Edward
Albert Christian George Andrew Patrick David. Kyseessä olivat Davidin ja Christianin
lisäksi Britannian eri osien suojeluspyhimykset sekä isänisänäidin, kuningatar
Viktorian jo ammoin kuolleen prinssipuolison nimi.
Vanha matriarkka
tahtoi, että kaikilla hänen jälkipolvillaan olisi myös hänen rakkaan miesvainajansa
nimi.
Imperiumi oli tuolloin
vielä voimissaan ja Whitehallilta käsin hallittiin neljännestä maailmasta.
Tosin dominioiden kuuluminen imperiumiin oli jo pitkälti seremoniallista, mutta
ei toki kokonaan, kuten sitten maailmansodassakin saatiin nähdä.
Englannin kuninkaiden
valta oli jo vähissä, mutta eivät he merkityksettömiä hahmoja olleet ja ainakin
loputtomat seremoniat pitivät heitä työllistettyinä. Toki keskeiseksi toimeksi
näyttää esimerkiksi Davidin eli tulevan lyhytaikaisen kuninkaan Edward VIII:n
isällä tulleen fasaanien ja peltopyiden ampuminen.
Näitä
riistalintuja teurastettiin joskus ”metsästyksissä” useita tuhansia ja
samanlainen harrastus oli monella muullakin siniverisellä, erityisen ahkerana
uurastajana tällä saralla tunnettiin Sarajevossa sittemmin ammuttu Itävalta-Unkarin
suurherttua Frans Ferdinand.
Aikakauden
herrasmiesharrastuksiin kuuluivat myös ketunajo, esteratsastus ja hevospoolo
sekä tiikerin ja muun suurriistan metsästys. Niitä harrasti myös Walesin prinssi
eli tuleva Edward VIII, josta sen jälkeen tuli Windsorin herttua. Toki hän
sittemmin korvasi kiväärin kameralla suurriistaa jäljittäessään.
Tämä kirja keskittyy
päähenkilönsä omiin kokemuksiin, jotka eivät ole vailla mielenkiintoa, vaikka hänen
uransa hallitsijana jäi ennätyksellisen lyhyeksi. Kirja on tietenkin myös hyvin
subjektiivinen ja haamukirjoittajan paperille panema.
Ehkä antoisimpia
ovat pikku tiedot, esimerkiksi sellaiset, joiden mukaan Edwardin isä inhosi
ranskaa, jota piti naismaisena kielenä ja lausui tahallaan väärin ruokalistassa
olevat ranskalaiset sanat. Tuota samaahan George Orwell on sanonut Englannin
työväenluokasta.
Englannin hallitsijahuoneen
ja koko Euroopan hallitsijahuoneiden saksalainen perintö näkyi siinä, että
pikku Edwardille puhuttiin lapsena saksaa yhtä paljon kuin englantiakin. Euroopan
hallitsijathan olivat tuohon aikaan serkuksia ja tämän asian voitiin ajatella
myös edistävän kansakuntien sydämellisiä välejä.
Poliitikot,
joita Edwardin isä sydämestään vihasi puolueista piittaamatta, päättivät asiat
toisin ja maailmansota syttyi koko kansakunnan suureksi riemuksi. Kun sota julistettiin,
nousi innostus pilviin, muistelee kirjoittaja.
Itse hän sai
osallistua lähinnä esikuntatehtäviin linjojen takana, mutta pääsi siinä määrin
kosketuksiin myös rintamamiesten kanssa, että oppi ymmärtämään, mitä sota todella
oli, eikä se häntä miellyttänyt. Myös opiskelu Oxfordissa lähensi häntä kansaan,
joskaan ei sen alakerroksiin.
Valmistautuminen
hallitsijan tehtäviin vei nuoren miehen loputtomille matkoille ympäri maailman
ja aina silloin tällöin hän sai todeta myös oppositiomielialoja brittejä
vastaan. Näin oli Intiassa, jossa Gandhi yritti sabotoida vierailua ja myös
Etelä-Afrikassa, jossa buurisodan muistot yhä kaivelivat.
Edwardin on
katsottu olleen merkittävän saksalaismielinen, mitä tässä kirjassa tuskin edes mainitaan.
Sen sijaan siinä puidaan tarkoin se prosessi, jonka päätteeksi Edward luopui kruunustaan
ja otti Windsorin herttuan arvonimen.
Eronnut rouva
Wallis Simpson oli hoviväelle kauhistus jo pelkästään eronsa takia. Periaatteessa
olisi kyllä ollut mahdollista solmia niin sanottu morganaattinen avioliitto,
jossa vaimo olisi ollut laillinen puoliso, mutta vailla hallitsijan puolisolle
kuuluvia valtiollisia oikeuksia ja statusta.
Tämä oli myös
Edwardin tavoite ja hän olisi halunnut jatkaa kuninkaana, mutta poliitikot pääministeri
Baldwinin johdolla päättivät toisin.
Seurauksena oli
kruunusta luopuminen, minkä kertoja itse selittää halullaan turvata
kuningasinstituution olemassaolo eikä halveksunnalla sitä kohtaan. Kuninkuus ei
saanut joutua poliittisen riidan kohteeksi.
Naistenlehtien
ikuisen kiitollisuuden kuninkaan romanttinen valinta eli kruunista luopuminen
rakkauden hyväksi ainakin sai aikaan ja seurapiiripersoonina loistanut
Windsorin herttuapari ilahdutti alan yleisöä vielä kauan sodan jälkeen. Edward
kuoli vuonna 1972 ja Wallis Simpson vasta vuonna 1986, lähes 90-vuotiaana.
Englanti on rumaa akkamaista määkimistä.
VastaaPoistaOpettele siis kaunista italiaa, hienostunutta ranskaa tai kielistä korkeinta, latinaa.
PoistaArabiaa, espanjaa, saksaa....
PoistaSopivasti tässä blogipostauksessa: Venäjän tsaari Nikolain ja Saksan keisari Wilhelmin - kumpikin järjestyksessä toinen - yhteinen kieli oli englanti. Tapasivat harvakseltaan, haastelivat tuolloin in English.
PoistaPaska kieli se oli jo tuolloin.
PoistaTeeveesarjassa Maanalainen armeija iskee jälleen puhutaan sekä pilkkaengelskaa että pilkkaranskaa. Hyvää näkökulmaa meikäläisille.
VastaaPoistaKuninkaallistouhut pitää nykyään orkaniseerata uusiksi: ei toki lakkauteta kruunupäitten puuhasteluja, mutta yksityistetään. Taatusti suuret mediatalot ilomielin vuokraavat brändin ja tavaramerkit, markkinahintaan. Eli kunkut ja -gattaret oikeisiin markkinointitöihin, trinsessoista puhumattakaan.
Onneksi meillä saataan joka vuosi uusi tangokunkku ja kuninkatar.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
VastaaPoista"Naistenlehtien ikuisen kiitollisuuden kuninkaan romanttinen valinta eli kruunista luopuminen rakkauden hyväksi ainakin sai aikaan ja seurapiiripersoonina loistanut Windsorin herttuapari ilahdutti alan yleisöä vielä kauan sodan jälkeen. Edward kuoli vuonna 1972 ja Wallis Simpson vasta vuonna 1986, lähes 90-vuotiaana."
VastaaPoistaNo, heidän onnekseen tuohon aikaan, 30-luvulla siis, ei vielä ollut sanottavammassa määrin jotakin the Sunin tyyppistä skandaalilehdistöä, joihin verrattuna meikäläinenkin seiska-iltis-linja vaikuttaa jokseenkin kevyeltä ja kesyltä. Mikä mahtava riepoteltava heistä olisikaan saatu vuosikausiksi tai jopa -kymmeniksi, ainakin siitä päätellen, minkälaista journalismia Windsorien ympärillä on sittemmin harjoitettu. Jostakin some-julkisuudesta sitten puhumattakaan... Sinänsä vertailuja voi tehdä vaikkapa Skandinavian kuninkaallisiin, joiden julkisuuskuva nyt ylipäänsäkin on pysynyt huomattavasti positiivisempana, jos toki ovat itsekin toimineet enimmäkseen melko fiksusti ja antaneet vähemmän aiheita joutaville skandaalinkäryille.
Huovisen Ronttosauruksessa on novelli "Suo halullisten hallita", jossa kuvataan Edward VIII:n kiirastulen hetkiä ennen päätöstä kruunusta luopumisesta, ja mitä ilmeisimmin tarina on saanut inspiraatiota tuosta muistelmateoksesta.
-J.Edgar-
”Imperiumin perintöprinssi”
VastaaPoistaVenäjän imperiumin ”perintöprinssi” on jo pitkään ollut tiedossa. Ei nyt ihan turhaan ollut luotu kuuluisa loozungi/huutolause: ”Jest’ Putin – jest’ Rossija. Net Putina – net Rossii.” (On Putin – on Venäjä. Ei ole Putinia – ei ole Venäjääkään.) Ei enempää, eikä vähempää.
Putinista on luotu kuva/uskomus, että hän on superurheilija: ratsastaa hurjalla hevosella ryntäät paljaina, kilpailee taivaan korkeuksissa lintujen kanssa lennon nopeudesta, etsii kultaa meren pohjassa, jne. Kaikki tämä merkinnee sitä, että Putin voi elää vaikka kaksisataa vuotta. Kuten tunnettua, Putinilla on paljon samantyyppiset kasvot omaavia miehiä. Mene ja tiedä, jos juuri sen takia Putin valittiinkin Venäjän presidentiksi.
Hanki elämä.
PoistaLeino puki tuon kaunisti sanoiksi runossaan Ukri:
Poista"Yks oli uhri Ukrin uhri, se oli sankari-unien,
toinen uhri heimon uhri, se oli sankaritekojen,
kolmas uhri kuolon uhri, se on maine maailmalla
Tuop oli Ukri tuhma ukko,
vain tuhkan jälelle jätti, tup oli tuima Ukrin heimo,
kaatui viime kantahansahansa,
vain tuuli lumisen tundran,
lauloi Ukrin yöstä yksin
Salliman ikuiset immet"
"Hanki elämä."
PoistaMyöhäistä on. Jos olisin nuori,
kuninkaana sekä räätälinä,
miehenä sekä naisena,
sotilaana
sekä varkaana ja murhaajana,
hyvyyden kunniaksi.
Sinun kohdallasi se todella taitaa olla myöhäistä. Muilta se onnistuisi.
PoistaTuossapa inehmon ongelma:
PoistaPitäisi olla monta elämää elää kuninkaana ja räätälinä sekä monena muuna. Sitten pitäisi olla vielä yksi elämä, jossa voisi viisaasti soveltaa tuota kokemusta ja tieto. Mutta kun on vain tämä yksi, jossa ei ole uusintaottoja eikä virheitä voi saada anteeksi...
”Sinun kohdallasi…Tuossapa inehmon ongelma”
PoistaVoi hyvänen aika! Pyydän teiltä kovasti anteeksi, että minun mitätön pikkurunoni sai teidän verenne niin ylen kiihkeäksi.
Eihän se suinkaan saanut verta kiihkeäksi vaan päin vastoin yllytti runonlaulukilpaan.
Poista