Kiihdytyksiä

 

Eteenpäin, aika!

 

Siirtyminen komentotalouteen oli Venäjän vallankumouksista suurin. Siihen sisältyivät niin maatalouden kollektivisointi, ”riistäjäluokkien” likvidointi kuin suunnitelmallinen maan teollistaminen ja urbanisaatio. Samalla väestö opetettiin lukemaan ja vieroitettiin uskonnosta ja muusta taikauskosta.

Periaatteessa kyseessä oli historian suuri vapautusoperaatio, joka vei kokonaisen suuren kansan pois henkisestä pimeydestä ja pakkovallasta uuteen vaurauteen ja valistukseen.

Käytännössä seurasi heti alkuun täysi sekasorto ja mielivalta ja sitten suuri nälänhätä. Terrori otettiin laajaan käyttöön vastarinnan tukahduttamiseksi.

Vanha maaseudun perinteinen elämänmeno oli jättänyt paljon paikallista päätösvaltaa jopa maaorjuuden aikana. Nyt se korvattiin uudella raa’alla pakkovallalla ja kohtuuttomilla rangaistuksilla, joita sai jopa ja etenkin itse tuottamansa viljan syömisestä.

Toki filosofista ajattelua opiskelleet saattoivat lohduttautua sillä, että vapauskin on ja voi olla ainoastaan välttämättömyyden hyväksymistä ja johan antiikin auktorit olivat ymmärtäneet, että vanki voi olla vapaampi kuin vartijansa, kunhan säilyttää oikean mielentilan.

Koko tuo hirmuinen muutos oli kuitenkin ennen muuta modernisaatiota, kuten filosofipiireissä ajateltiin, vaikka kriittiset tarkkailijat arvelivatkin, ettei maaseutua loppujen lopuksi edes modernisoitu kuin puoliksi, sillä turpeeseen kiinnittäminen ja oman pikkuruisen aputalouden varaan jääminen piti väestön pikemminkin kiinni menneisyydessä.

Silti Neuvostoliitto kokonaisuutena teki huomattavan loikan kohti tulevaisuutta, olkoonkin, että se tapahtui pistoolinpiipun edessä. 1930-luvun lopulla maan raskas teollisuus ja energiantuotanto olivat kasvaneet huimasti.

Jo ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana (joka suoritettiin sangen merkittävästi ”ennen määräaikaa” eli neljässä vuodessa vuosina 1928-1932) koko maa oli pantu sellaiseen kuohuntatilaan, jota ei kuuna päivänä ollut nähty.

Oltiin ikään kuin valtavassa aikakoneessa. Tunnettu ja melko hyväkin kirjailija Valentin Katajev kirjoitti asian kunniaksi dokumentaarisen romaanikronikan: Eteenpäin, aika! (Время -вперед!). Kello, joka siirtyi ihmisen huudon voimasta eteenpäin kuvattiin tunnetussa julisteessa. Ihmisestä oli tullut ajan herra. Kun kapitalismissa oli jääty luonnonvoimien armoille, kyettiin sosialismissa niitäkin komentamaan, ihan ajan kulumista myöten!

Eiväthän Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmat eli pjatiletkat yhtä tyhjän kanssa olleet, kaukana siitä. Maa kykeni 1930-luvun lopulla tuottamaan ja tuotti enemmän sotamateriaalia kuin muut maat yhteensä ja historia osoitti, ettei sen tarvinnut jäädä nurkkiin ruostumaan.

Silti myös koko muu maailma, 1930-luvj suuresta lamakaudesta huolimatta siirtyi sekin uuteen maailman hyppäyksenomaisesti. Muutos oli itse asiassa käsittämättömän nopea.

Windsorin herttua, eli kruunusta luopunut kuningas Edward VIII (1894-1972) kuvaa muistelmissaan elämäänsä rajua muutosten aikaa.

Pikku Edward sai vielä lapsena istuskella kuningatar Viktorian (1819-1901) polvella. Kuningatar  symbolisoi Brittiläisen imperiumin mahdin aikakautta ja oli hallinnut vuodesta 1837 saakka. Hän antanut nimen kokonaiselle aikakaudelle, jolloin Englannin laivasto ja Englannin teollisuus olivat johtavassa asemassa koko maailmassa. Imperiumiin kuului neljäsosa koko maapallon asuttavasta alueesta ja vielä enemmän se väestöstä.

Kruunusta vuonna 1937 luopunut Edward muisteli varttuneensa sellaisten ihmisten seurassa, jotka vielä viipyivät 1800-luvun rauhallisissa oloissa. Krimin sodassa taistelleet miehet olivat silloin vasta kuusissakymmenissä ja entinen pääministeri Gladstone oli vielä kuullut tykkien tervehtivän Wellingtonin herttuan voitto Napoleonista.

Edward oli täyttänyt kahdeksan vuotta, ennen kuin hän ensi kerran kiersi sähkökosketinta, ajoi hevosettomissa vaunuissa tai kuunteli gramofonin ”typerryttävää” ääntä.

Lentokoneen hän näki vasta viisitoistavuotiaana merikadettina ja oli melkein 30-vuotias kuullessaan ensimmäisen radiosanomansa.

Niistä 20 ruhtinaasta tai heidän vallastaan, jotka Edwardin syntyessä hallitsivat Euroopassa, oli vai kuusi säilynyt muistelmien ilmestyessä vuonna 1951. Tämä kirja, A King’s Story julkaistiin suomeksi WSOY:n toimesta jo samana vuonna.

Vuonna 1951, kahden maailmansodan jälkeen Edwardilla, entisellä kuninkaalla ja Windsorin herttualla oli täysi syy päivitellä maailman huimaa muuttumista, joka koski myös kaikkein ylhäisimpiä piirejä. Suuria historian kiihtymiskausia olivat olleet 1900-luvun alkuvuodet, joista on kirjoitettu tätä asiaa korostava kirjakin (Vihavainen: Haun hurjia aikoja tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Mitä tulee sellaiseenkin näennäisesti staattiseen yhteisöön kuin suomalainen maaseutu, oli sekin itse asiassa joutunut hurjan menon pyörteisiin jo hieman aiemmin (vrt. Vihavainen: Haun kauppis-heikki murros tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Helsingin olympialaisten aattona ei eletty enää perinteisessä, vuosisataisessa pysähtyneisyydessä, vaikka meidän perspektiivistämme katsoen Suomen suuret murrokset, sekä sosiaalisessa että kulttuurisessa mielessä olivat vasta edessä päin. Tosin hyvin lähellä.

Windsorin herttua, samoin kuin omat isovanhempani olivat nähneet Euroopan muutokset keisarien vallasta demokratiaan ja höyrykoneista atomiaikaan. Vaikka Suomen maatalous oli yhä hevosvetoista, oli aikamatka kiertokoulujen oppikirjojen tavaajista ensin sanomalehtien lukijoiksi ja sitten radion kuuntelijoiksi ollut pitkä harppaus.

Atomiaseet tunnettiin luojan kiitos sentään vain kuulopuheelta, kuten myös suihkukoneet ja ohjukset ja vankasti 1800-luvun mentaliteetissa pysytellyt isoisäni vaati, että jos uutta rakennettiin, se oli tehtävä vanhaan tyyliin ja vanhan kivijalan päälle.

Kukaan ei häntä voinut muuhun pakottaakaan ja niinpä patriarkaalista leimaa yhä kantavassa elämässä säilyi tietty, turvallinen annos jatkuvuutta ja jopa sellaista vapautta, jota ei ollut niillä, joiden aikaa oli yritetty pakottaa väkivalloin eteenpäin.

Sieltä hevosten ja viikatteiden aikakaudesta se uusi ja uljas Suomikin pian ponnisti raudan ja petroolin voimalla kohti yhä hurjempaa spurttia kohti uutta taloutta, yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Nopea muutos on nyt jatkunut miltei hellittämättä jo puolitoista vuosisataa, eikä muutokselle loppua näy.