lauantai 1. kesäkuuta 2024

Kun puolen vuosisataa sitten tähän päivään tähyttiin

 

Kurkistus tulevaisuuteen

 

Katse vuoteen 2020. Julkaisija Foreign Policy Association. Suomentanut Rsto Varteva. Weilin+Göös 1970. 244 s. Alkuteos Toward the Year 2018. (Copyright 1968 by Foreign Policy Association.)

 

Tässä kirjassa 14 arvostettua alansa spesialistia esittää arvionsa siitä, millainen maailma on viidenkymmenen vuoden kuluttua ja mihin muutos perustuu. Nythän me tiedämme, miten kävi.

Kirjaa voi pitää hyvin informoitujen tutkijoiden vakavana yrityksenä nähdä tulevaisuuteen eikä se kuulu siihen ”Vuoden 2000 ihmeitä” -kirjalllisuuteen, jossa fantasia laukkasi valtoimenaan.

Meikäläisen ikäiselle kirja palauttaa hyvin mieleen nuoruusajat ja muistuttaa terveellisellä tavalla siitä, miten puutteellista ymmärryksemme maailmamme tulevaisuudesta oli silloin ja on nytkin.

Sellaisia ”mustia joutsenia” kuin Lähi-idän tapahtumien aiheuttama öljyriisi, joka oli jo aivan nurkan takana, ei vielä aavistettu. Ei liioin sitä, että kaikki lentomatkustajat joutuisivat joidenkin fanaattisten ääliöiden takia jopa tunteja kestävään turvatarkastukseen. Tässä kirjassa kaavailtiin maahantulotarkastuksen tekemistä kaikille silmänräpäyksellisesti tietokoneella.

Tietokoneiden tavaton potentiaali tunnettiin jo ja sen nopeaa kasvua osattiin odottaa. Sen sijaan ei kyetty odottamaan sellaista mahdollisuutta, että kaikki ihmiset oppisivat tehokkaasti käyttämään tietokonetta. Hiiristä ja windowsista ei vielä ollut tietoa ja koneiden käyttämiseen ajateltiin tarvittavan spesialisteja.

Tietokoneen kyky puhua ja ymmärtää puhetta oli esille nostettu kysymys, jonka ratkaiseminen joskus tulevaisuudessa oli todennäköistä. Vuonna 1970 tietokoneen voivat tehdä kysymyksiä vain hankalaa nauhurimenetelmää käyttäen. Tulevaisuudessa asia voitaisiin hoitaa nappia painamalla ja saada vastaus puheena muistiin tallennetusta tekstistä.

 Suuremmat toiveet kielirajojen voittamisessa kohdistuivat televisioon. Sen avulla saatettaisiin päästä myös englannin yleiskielen käyttöön kaikkialla englanninkielisessä maailmassa sen sijaan, että se taantuisi erityyppisiksi vaikeatajuisiksi murteiksi, kuten tuolla hetkellä näytti tapahtuvan. Englannin globaali ylivalta ei tainnut tulle vielä tutkijan mieleen.

Jonkinlainen maailmanlaajuinen verkko väikkyi ATK-spesialistin mielessä ja jop kaupallinen näköpuhelin oli tulossa markkinoille, tosin vain tietyille asemille, jonne puhujien oli mentävä. Kännykät ja niiden kytkentä maailmanlaajuiseen verkkoon eivät vielä olleet vakavan kuvittelun piirissä.

Kuitenkin voitiin havaita tietokoneiden nopeutuvan samalla kuin niiden koko pieneni ja niiden kykyyn tulevaisuudessa ratkaista erittäin vaikeita prosesseja kuten sään ja ilmaston muutoksen ennustamista pidettiin todennäköisenä.

Itse ilmastonmuutoksen yhteydessä suurimpia ongelmia olivat sääilmiöiden hallinta muun muassa paikallisesti kylvämällä pilviin kemikaaleja, estämällä raesateita ja karkottamalla sumua lentokentiltä. Nämä menetelmät tulisivat kehittymään.

 Toki myös ilmakehän suuri epästabiilisuus tunnettiin ja muistettiin ne arvaamattomat prosessit, jotka olivat aikoinaan muuttaneet ilmastoa valtavasti. Hiilidioksidin lisääntymisellä oli ilmeisesti ollut lievä lämpötilaa lisäävä vaikutus, joka ei vaikuttanut hälyttävältä.

Tulevaisuuden peruspilarit löytyivät kuitenkin väestönkasvusta, energian ja raaka-aineiden riittävyydestä ja taloudesta. Ne hallitsivat myös politiikkaa ja voimasuhteita.

Väestönkasvu muuttaisi sekä valtioiden absoluuttista että suhteellista kokoa. YK:n ennusteen mukaan maapallon väkiluku kaksinkertaistuisi jo 20 vuodessa eli vuoteen 2000 mennessä. Ylimmän arvion mukaan se olisi 7 miljardia, alimman 5,4 milhardia.

Vuonna 2020 maapallolla sen sijaan asuisi jo 9,7 miljardia ihmistä, niistä Itä-Aasiassa (paitsi Japani) 2016 miljoonaa, Euroopassa 657 miljoonaa, Etelä-Aasiassa 3515  miljoonaa ja Afrikassa 1266 miljoonaa.

Pohjois-Amerikan väkiluku olisi 496 miljoonaa ja Neuvostoliiton 532 miljoonaa. Prosentuaalisesti kehittyneen maailman väkiluku vähenisi vuoden 1965 31,50:stä vuoden 2018 20,39:ään. Kehitysmaiden väkiluvun osuus sen sijaan kasvaisi 68,50:stä 79,61:een.

Eniten putoaisi Euroopan suhteellinen osuus: noin 50%:lla eli 13,5:stä 6,8%:iin.

Tässä ei siis otettu ihan vakavasti sitä mahdollisuutta, että ns. kehitysmaat todella kehittyisivät ja lakkaisivat olemasta alikehittyneitä eli takapajuisim, mitä tuolla uudella eufemistisella sanalla kehitysmaat juuri tarkoitettiin.

Intiassa enempää kuin Kiinassa ei kirjoittajan mukaan ollut odotettavissa merkittävää syntyvyyden alenemista. Nämä maat pysyisivät myös takapajuisuuden esimerkkeinä.

Ennusteita ei ollut saatu pelkästään lineaarista kasvua olettaen. Syntyvyyden väheneminen yhteiskunnan kehittyessä ymmärrettiin jo, mutta ei sen merkityksen suuruutta eikä joidenkin maiden kykyä irtautua takapajuisuuden noidankehästä.

Merkittävää kyllä, kirjassa uskottiin, että to valtava ihmismäärä oli mahdollista ruokkia perinteisin menetelmin. Nykytekniikan mahdollistamat halvat lannoitteet ja rahdit pelastaisivat nälkäkuolemalta.

Kolmea suuretta käyttäen näytti maailmassa olevan vuonna 2020 kymmenen suurvaltaa, joista Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olisivat edelleen supervaltoja, Japani, Länsi-Saksa, Kiina ja Englanti olisivat suurvaltoja ja Intia, Italia ja Kanada keskisuuria valtoja.

BKT:ssä per capita USA oli maailman johtaja ja sen vuoden 1970 tason saavuttamiseen tarvitsisivat eri maat eripituisia ajanjaksoja: Ruotsi 11 vuotta, Neuvostoliitto 28 vuotta, Kiina 101 vuotta ja Indonesia 593 vuotta vain muutaman esimerkin ottaakseni. Itä- Saksallakin tämä sen sijaan onnistuisi 17 vuodessa.

Voimme todeta, että tämä oli sitä aikaa, jolloin sekä U.K. Kekkonen että Englannin pääministeri Harold MacMillan olivat huolestuneita siitä, mitä tapahtuisi silloin, kun (ei siis ”jos”) Neuvostoliiton elintaso ohittaisi monet kapitalistiset maat

Yhdysvalloissa sen sijaan kaikki näytti menevän aina vain huikean hyvin. Elintaso kohoaisi vuoden 1965 tasolta 3-6 kertaiseksi ja samaan aikaan vapaa-aika lisääntyisi. Joka 12. perhe olisi miljonäärejä.

Kiinan tulevaisuutta pidettiin tällöin, kulttuurivallankumouksen jälkeisessä krapulassa aika harmaana, mutta Aasian tuotanto tulisi kyllä kasvamaan kahdeksasosasta neljännekseen maailman tuotannosta. Pääosin tämä johtuisi Japanin kasvusta. 1980- luvullahan Japani näytti jopa yksin jyräävän koko muun maailman.

Kiinan köyhyys oli joka tapauksessa selviö: vuoteen 2020 mennessä Japani ohittaisi BKT/capita mittarilla Yhdysvallat 33200 dollarillaan Yhdysvaltojen 18600 vastaan. Kiina tulisi yhdeksänneksi vaatimattomilla 681 dollarillaan.

Kiinan jääminen kovin perifeeriseen asemaan on hieman outoa, kun otetaan huomioon, että jo 1960-luvulla saksalainen Wilhelm Fucks ennusti Kiinan nousevan koko maailman huipulle jo 2000-luvulla. (vrt. Vihavainen: Haun merkittävä ennuste tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Yhtä kaikki, kaikessa vajavuudessaan tämä kirja on vaikuttava todista siitä maailmankuvasta, joka vallitsi puoli vuosisataa sitten. Monet asiat, joita emme tule ajatelleeksi, erottavan meidät tuosta aikakaudesta, jota emme voi ymmärtää ottamatta huomioon sen käsityksiä tulevaisuudesta.

17 kommenttia:

  1. Tuokin kirja kuvaa hyvin poliittisen päätöksentekijän dilemaa: sultaanilla on sata neuvonantajaa, joista vain yksi puhuu totta, tee siinä sitten hyviä päätöksiä...

    VastaaPoista
  2. "miten puutteellista ymmärryksemme maailmamme tulevaisuudesta oli silloin ja on nytkin."

    Luulen, että tulevaisuuden ennustamisen perusongelma on siinä, että oletamme kehitystrendien olevan lineaarisia eli jatkavan nykyisellään, kun todellisuudessa tapahtuu "käyränmuutoksia", joita olemme kertakaikkiaan kykenemättömiä ennakoimaan ja ennustamaan. Sen vuoksi yhteiskunnan resurssit kannattaa käyttää vain lyhyen tai keskipitkän ajan ennusteisiin ja jättää pidemmän ajan ennusteet scifille - joka on täynnä riemastuttavia esimerkkejä, mihin lineaarinen ennustaminen johtaa. Resurssit kannattaa sen sijaan panostaa yleissivistykseen, erityisesti historian opiskeluun, joka auttaa meitä sopeutumaan tulevaisuuden ns mustiin joutseniin sitten kun ne tulevat vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ymmärretään ha ymmärrettiin, ettei kehitys lineaarista ole, mutta bifurkaatioidrn mahdollisuutta ja piilevää potentiaalia ei otettu tarpeeksi vakavasti

      Poista
  3. Jos kurkistetaan hieman menneisyyteen, eli ilmailun ystävänä ajattelen usein, että 1900-luvun alussa lentävät kangaspuut saatiin muutaman kymmenen metrin lentoon, mutta siitä vain ihmisen iän aikana, eli vajaan 70:n vuoden aikana päästiin jo kuuhun, eli kehitys oli valtavaa.

    Jos vuodesta 1969 ajatellaan nykyhetkeen, kehitys tuntuu jopa pysähtyneen, ainakin ilmailun saralla, vai onko suurvalloilla jotakin salaistakin salaisempaa teknologiaa, näin kyllä voisi jopa ajatella? Piisirut ja tietokoneet kehittyvät suorastaan ekspotentiaalisesti, mutta eipä se tunnu tavallisen ihmisen elämässä saavan ihmeitä aikaan, tuntuu, että viimeiset pari-kolmekymmentä vuotta ollaan vain junnattu aika verkkaisesti eteenpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Välillä vauhti kiihtyi ja sitten tuli näitä akanvirtoja. Ensin islamilaiseen maailmaan ja sitten Venäjälle

      Poista
    2. Vai onko kyse siitä, että aikalaisina emme vain havaitse tämänhetkisiä, ehkä suuriakin muutoksia, esimerkiksi kvanttitietokoneita.

      Poista
    3. Peruutuspeiliinhän sitä katsellaan. Tekoälyn ja biotekniikan potentiaalia vain aavistellaan.

      Poista
    4. Ja mehän olemme olleet alanvirrassa viimeiset 40 vuotta, suurin piirtein siitä asti kun kokoomus pääsi ensimmäisen kerran spdan jälkeen hallitukseen...

      Poista
    5. #@€%€! puhelimen oikeinkirjoitusavustin po. akan ei alan.

      Poista
    6. > … näitä akanvirtoja. Ensin islamilaiseen maailmaan ja sitten Venäjälle…

      Näin vanhana purjelentäjänä sanoisin, että homma toimii vain yhteistyössä ympäristön ja pilotin taitojen kera.

      Haastellaanko tässä nyt ”sivistyksestä ja kulttuurista” vai tekniikasta?

      Lännen pojat sitä ovat askaroineet yhdessä jo useamman vuoden tuon Ukrainan kera, vaan ei siitä varsinaista tulosta näytä tulevan. Nyt jo vähän näyttää tilanne kirkastuvan.

      Näin lapsettomana kaikki vaihtoehdot ovat kiinnostavaa katseltavaa. Joko pannaan bumtsi pum, eli sienipilvi taivaalle tai sitten jokin älykkäämpi ratkaisu. Sienipilvi on komeampi ja todennäköisempi.

      Poista
    7. Kirjassa on vahvana taustalla usko lisääntyvään rationaalisuuteen, joka kehittyy yhtä jalkaa tieteen ja koulutuksen kanssa.
      Iranin vallankumous oli ensimmäinen suuri askel kohti paluuta keskiaikaan.

      Poista
    8. Ei ole ilmailun kehitys pysähtyny 1969. Sen jälkeen on lentovalvonnan kehitys pudottanut onnettomuusluvut per miljoona matk-km murto-osaan, suihkumoottoreiden polttoainetaloudellisuus on noussu ainakin tuplasti, lentomelu lentokentillä on vaimennettu, koneiden ohjaamoissa tarvitaan enää vain kaksi poikaa (sairauskohtauksen varalta), huoltotuntien tarve on pudonnut jne.

      Sensijaan tietojenkäsittelyssä on menty turvallisuudessa alaspäin: ei 1970-80-luvuilla riminaalit päässeet käsiksi tärkeisiin tietoihin, nykyään se on toistuvaa. Syyllisiä eivät ole tietorikolliset, vaan poliitikot, jotka ovat atk-turvattomuuden sallineet.

      Poista
    9. "... usko lisääntyvään rationaalisuuteen, joka kehittyy yhtä jalkaa tieteen ja koulutuksen kanssa ..."

      Niinkö siellä vintillä asioita katsellaan?

      Tarkistin mitä raitonaalisuudella tarkoitetaan ¬– ja putosin kärryiltä.

      ”… Rationaalisuus tarkoittaa kykyä käyttää subjektiivisen emootion ja objektiivisen tiedon vuorovaikutusta hyödykseen päätöksenteossa vaistojen ja perinteen lisäksi tai niiden sijaan ...”

      Vanhakantainen rationaalisuus ei oikein sisällä kritiikitöntä paatosta Ukrainan puolesta. Ja jos sisältää, niin mennään sitten rakkaan ulkomisterimme perässä liukumäkeä alas. Järkiperäinen ja looginen ajattelu ei näe kuin yhden lopputuleman länsimaiden logiikassa. Oikeinko tosissaan uskotaan, että Venäjä antautuu?

      Poista
  4. "Alojensa arvostetut asiantuntijat" tuskin ovat muuta kuin kaloja aikalaisajattelunsa virrassa -- ja mitä ymmärtää kala vedestä, jossa se ui koko elämänsä (Einstein).

    Ajatushistoriallinen perpspektiivi olisi tarpeen hahmottaa. Voisi esimerkiksi mennä noiden tekno-uskovaisten -- teknomaanikoiden -- vuosikymmeneltä, siis 70-luvulta, vielä viisikymmentä vuotta taaksepäin ja katsoa, mitä sen ajan ajattelijat -- ne jotka lunastivat paikkansa ajatushistoriassa -- kehityksen edellytyksistä ja suunnista visioivat.

    Uskallan lokeroida Einsteinin pikemminkin pessimistiksi kuin optimistiksi, ja ihmistieteilijöistä samaan hengenlaatuun lasken niin Durkheimin kuin Freudinkin. He tekivät löytönsä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta sodan jälkeen se vasta pessimistien aikakausi alkoikin. Spengler ja Wittgenstein -- onko sillä vuosisadalla sen suurempia pessimistejä?

    No, eiväthän tuon tässä esitellyn kirjan kirjoittajat -- joista muuten on aika vaikea löytää enää henkilötietoja -- jotka näyttäisivät olevan lähinnä insinööritieteiden entusiasteja, olleet omana aikanaankaan ainoan suunnan edustajia. Pessimistejä oli myös, mainittakoon vaikka nerotyyppi McLuhan ja kannattajansa Neil Postman, tai sellainen tiedollisen sivistyksen jättiläinen kuin G R Taylor.

    Ajatushistorian perspektiivi tuntuu kaikilta toistaiseksi puuttuvan. Yleisesti ottaen juuri kukaan ei ymmärrä, että eurooppalaisen uuden ajan ajattelu -- siis se ajattelu joka tajunnallisten alkioidensa puolesta mahdollisti sen visuaalisen mieltämisen, johon luonnontieteiden nousu, tekniikka ja teollinen hyvinvointi perustuivat -- oli ihan tietyssä kulttuuripiirissä ihan tiettyjen tajunnallisten premissien ja ehtojen vallitessa ihan tiettyyn aikaan tuottamaa järkijäsennystä, jolle ei ollut ihmisen aiemmassa eikä siis mitä ilmeisemmin tule olemaan myöskään myöhemmässä ajatushistoriassa vertaa.

    Se on se kova kulttuurikognoitiivinen tosiasia, jonka ymmärtäminen voisi estää yhä uusien puolivillaisten profeettojen sortumisen tehtailemaan tuollaisia ehkä kirjamarkkinoilla hyvin myyviä mutta sisällöllisesti lähinnä pelkkää mielenylennystä olevia teoksia.

    VastaaPoista
  5. "Lyhyen tähtäimen kehitys helposti yliarvioidaan ja pitkän tähtäimen kehitys usein aliarvioidaan." -Osmo A. Wiio-

    "Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen. Varsinkin tulevaisuuden." -Ahti Karjalainen-

    Näinhän siinä useimmiten juurikin käy...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. Nyt meillä on USA/EU/NATO-johtoinen malli jonka uskomme, toivomme, kestävän ikuisesti maapallon johtavana mallina ja parhaana moraalin lähteenä.

    Mutta kuinka käy, saattaa olla toinen juttu.

    VastaaPoista
  7. Jos cliodynamiikan näkökulmasta olisi kiikaroinut 70-luvulta 2000-luvulle, olisiko kuva ollut terävämpi? End of times on ainakin kiinnostava opus historian harrastelijalle, isäntä Vihavaisen arvio siitä kiinnostelisi kovin.
    V-V F

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.