Kapitalismin ja demokratian loppu
Foreign Affairs on vakavasti otettava
julkaisu jo pelkästään siksi, että maailman mahtajat ottavat sen vakavasti ja
usein antavat sille haastatteluja tai muita kannanottojaan.
Lehden uusimmassa
numerossa Mark Blyth, tiukan talouspolitiikan kriitikkona tunnettu politologi
arvostelee kolme kirjaa, jotka pyrkivät selittämään maailman talouden nykyistä
tilaa ja tulevaisuutta.
Itse asiassa ne pyrkivät kukin tavallaan myös
selittämään talouden menneisyyttä. Se ei ole niinkään yksinkertainen asia, kuin
ne, jotka nauravat lausahdukselle menneisyyden ennustamisen helppoudesta,
saattavat kuvitella. Menneisyyden jälkeen seuranneet asiat kyllä tunnetaan,
mutta ei välttämättä ymmärretä niiden syntyä.
Blythin
lähtökohta on, että maailmassa on toisen maailmansodan jälkeen vaikuttanut
kaksi suurta tekijää: kapitalismi ja poliittinen demokratia. Molemmat ovat
autonomisia ja niiden välillä vallitsee jännite ja keskinäinen kilpailu.
Kolme vuosikymmentä
maailmansodan jälkeen demokratia oli niskan päällä ja saneli säännöt, mutta
sitten tilanne muuttui. Nyt pääomamarkkinat sanelevat säännöt, joita
demokraattisten maiden on noudatettava.
Nyt kapitalismi kuitenkin
on kriisissä. Epätasa-arvo lisääntyy ja suurimmalla väestön osalla
reaalipalkkojen kasvu on lakannut. Valtiot kiirehtivät sen sijaan auttamaan
rikkaita instituutioita, kuten pankkeja heti, kun ne näyttävät olevan
joutumassa vaikeuksiin, mutta kansan syvät rivit, jotka itse jäävät kasvusta
osattomiksi, ovat tähän yhä vähemmän halukkaita.
Jürgen Kockan
kirjoittama lyhyt kapitalismin historia aloittaa tämän instituution syntyhistorian
jo kaukaa muinaisuudesta ja saapuu sitten 1980-luvulle, jolloin ”jokin alkoi
mennä pieleen”. Kysymys oli siitä, että firmat alkoivat saada yhä suuremman
osan voitoistaan finanssisektorilta eikä enää reaalisijoituksista.
Kyse oli finansialisaatiosta, jossa joutilaat,
tuottamattomat vipurahastot kannibalisoivat hyviä firmoja, jotka tuottivat
hyödykkeitä.
Blyth ei kuitenkaan oikein usko tämän olevan
ongelman ydin, sillä ne finanssilaitokset, jotka vuonna 2007 veivät Saksan
kriisiin, olivat normaaleja vanhoja pankkeja.
Saksalainen
sosiologi Wolfgag Streeck on kirjoittanut toisen Blythin arvosteleman kirjan.
Kirjoittaja lähtee puolalaisen Kaleckin teoriasta, jonka mukaan täystyöllisyys
toteutuessaan loisi kestämättömän inflatorisen kierteen, joka itse asiassa
syntyikin 1970-luvulla.
Tämä aiheutti
valtioiden siirtymisen verorahoituksesta velkarahoitukseen. Sen johdosta taas
kansainväliset kapitalistit ovat kaikkialla nousseet valtioiden herroiksi,
niiden demokraattisen päätöksenteon yläpuolelle.
Nyt
kansainvälinen pääoma pystyy esittämään vetonsa
sellaiselle politiikalle, josta ne eivät pidä. Tämä onnistuu pelkästään korkoja
korottamalla. Ääritapauksessa valtion velan laiminlyönti voidaan ratkaista
oikeusistuimissa, kuten kävi Argentiinan tapauksessa.
Koko maan
maksujärjestelmä voidaan myös halvauttaa, kuten tehtiin Kreikan tapauksessa.
Streeckin mielestä finanssimahdeista on tullut nykyaikaisen valtion toinen
valtiomahti, joka on sen kansaa mahtavampi.
Velanotto on
antanut kapitalismille lisää elinaikaa, mutta tässäkin tapauksessa rikkaat ovat
korjanneet potin. USA:ssa on viimeisten 30 vuoden aikana rikkaimman prosentin
osuus kansatulosta kaksinkertaistunut, kun taas 60 prosentilla tilanne on
säilynyt ennallaan.
Kun Kocka
syyttää velaksi eläviä kansalaisia, näkee Streeck heidät uhreina. Syynä kriisiin
ei ole lisääntynyt julkinen kulutus, vaan pankkituet (bailouts), jotka ovat myös lisänneet pääoman mahtia. Streeckin
mielestä ”kello tikittää demokratialle, mutta on syytä kysyä, tikittääkö se
myös kapitalismille”.
Brittiläisen
journalisti Paul Masonin mielestä kapitalismin sairaus on terminaalivaiheessa.
Tämä alkoi 1980-luvulla, kun neoliberalismi pääsi valtaan. Se on ideologia,
joka tähtää maailman rajattomaan täyttämiseen hyödykkeillä.
Kapitalismissa
on kuitenkin Masonin mielestä vika ja hän selittää tapahtunutta ns.
Kondratjevin sykleillä. Kondratjev oli tunnetusti ekonomisti, joka Stalinin
aikana tuhottiin syytettynä ns. Talonpoikien
työn puolueen perustamisesta tarkoituksella taistella neuvostovaltaa
vastaan.
Kondratjevin neljäs
sykli syntyi sodan jälkeen ja huipistui 1970-luvulla. Romahduksen sijasta kasvu
tällä kertaa vain hyytyi. Neoliberalismi esti voittoja laskemasta tehokkaammin,
kuin mikään aiempi systeemi.
Nyt
työntekijöiden vaatimukset on siis onnistuttu nujertamaan tehokkaammin kuin
koskaan aiemmin. Tämän on tehnyt mahdolliseksi ennennäkemättömän laaja
siirtyminen automaatioon. Toinen romahdusta estänyt tekijä oli sen
havaitseminen, että yksin hallitseva supervalta saattoi maailmassa luoda rahaa
tyhjästä -ainakin pitkän aikaa.
Mutta, kuten
ennen sanottiin, ex nihilo nihil fit.
Ei paperia voi syödä ja maksun aika koittaa vielä jokaiselle velalle. Masonin
mukaan kapitalismi on tuomittu romahtamaan ja sen pyövelinä toimii
informaatiotekniikka.
Digitaalinen aika
on synnyttänyt aivan uudenlaisen ilmiön: jakamistalouden. Ihmiset tekevät ja
jakavat viihdeteollisuuden tuotteita ja tietoa netissä ilmaiseksi. Tämä ei edes
näy kansantuotteessa, mutta pelkästään Googlen tuottama todellinen hyöty
amerikkalaisille käyttäjille on 150 miljardin dollarin arvoinen vuodessa.
Mutta tuskinpa
tämä on ”se viimeinen luoti, jota kapitalismi ei voi väistää”. Se nimittäin on
se uhka, minkä kapitalismi tuottaa ympäristölle: ilmastonmuutos ja saastuminen.
Maailman toivo
on yksinkertaisesti siinä, että kapitalismi nykymuodossaan lakkaa olemasta.
Blythin mielestä tämä on optimistinen johtopäätös, joka on pessimistinen
intellektuaaliselta kannalta, mutta optimistinen tahdon kannalta.
Myöskään hän ei kuitenkaan
näytä oikein vakuuttuneen siitä, että jakamistalouden kehittyminen ja
omistusoikeuden eroosio kykenisivät muuttamaan asioita. Mikäli sitä paitsi
tulossa on romahdus -mitä ei sanota- sen vaikutukset saattaisivat myös olla
hyvin dramaattiset sille keskivertokansalaiselle, josta huolta kannetaan.
Näiden arvosteltujen
kirjojen analyysissä ei myöskään erityisemmin voi havaita huolenpitoa siitä,
millä tavalla ns. kehittyvän maailman olot ovat muuttuneet ja muuttumassa.
Siinähän kyse on
toisaalta hyvin suuresta hyvinvoinnin kasvusta ja toisaalta erittäin huolestuttavasta
kulutuksen räjähdyksestä, joka vaarantaa koko maailman tulevaisuuden yhdessä
Afrikan valtavan syntyvyyden kanssa.
Jo anarkismin
suuriin perustajiin kuulunut ruhtinas Pjotr Kropotkin uskoi ihmisten
vapaaehtoisen yhteistyön suuriin mahdollisuuksiin. Miksi ihmisten oikeastaan
oli ylläpidettävä valtioksi nimitettyä hirviötä, kun heidän luontainen taipumuksensa
ja oma etunsa sai heidät joka tapauksessa toimimaan tavalla, joka oli kaikkien
osapuolten kannalta edullinen?
Kropotkin taisi olla
naiivi, vaikka hyvää tarkoittikin. Masonin skenaario on hieman erilainen, mutta
muistuttaa kyllä anarkistisia esikuvia.
Nyt vastassa
eivät kuitenkaan ole vain valtiot, vaan kansainvälinen pääoma, jonka käskyjä
valtio meilläkin kuuntelee herkällä korvalla. Yksilö on tietenkin aivan avuton
tämän hirviön edessä, eikä paljon auta, vaikka ihmiset kerääntyisivät ryhmiksi
ja heiluttelisivat lippuja. Vain suuret rakenteelliset muutokset voivat tämän
tilanteen muuksi muuttaa. Toivottavasti ne eivät ole yhtä katastrofaalisia kuin
joskus ennen.
"Valtionvelka on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto."
VastaaPoistaJoo, ei edes pienellä maalla taida olla paljoa sanomista niihin suuntiin mihin asioita ohjataan. Se minkä voimme tehdä on vaatia hallituksiamme pitämään maakohtaisen päätösvallan itsellään. Tässä suhteessa (vaikkei välttämättä muissa) voisimme ottaa mallia Tanskasta tai vaikkapa Visegradmaista. Liekkö hurskas toivomus, eppäilen? hh
VastaaPoistaHarrastan vapaaehtoistyötä, ei vanhusten vaipanvaihtoa, kuten monet ehdottavat, vaan älyllistä työtä, kuten käännöksiä yms. Vanhat tavaranikin toimitan kiertoon. Monet tuttavanikin tekevät vapaaehtoistyötä, jota on nykyisin hyvin monella alalla. Suomessa on paljon ammattitaitoa, jolle ei ole ostajia, ts. palkkatyötä on vaikea saada, varsinkin jos on ylittänyt tietyn iän. Toimeentulo on sitten toinen ongelma, mutta siihenkin löytyy jonkinlaisia ratkaisuja.
VastaaPoistaKuinkahan pitkään näin voi jatkua? Tämä taitaa olla ongelma kapitalismille, kun vapaaehtoistoiminta ei lisää sen tuloja. Milloin vapaaehtoistoimintaa ruvetaan rajoittamaan tai kieltämään? Tekosyitä varmaan löytyy.
Vapaaehtoisesti tehdyt työt ovat usein parempilaatuisia kuin pakkotyötä tekevien, koska vapaaehtoisilla on aikaa ja motiivia sekä ammattitaitoa paneutua tehtäviinsä eikä työntekijän ulkonäöllä ole merkitystä. Heitä ohjaa enemmänkin älyllinen uteliaisuus kuin tehokkuus, ja sellaisessa motiivi tehdä hyvää työtä on korkeampi. Ainoa palkka kun on hyvä lopputulos, ja ainoa palkanmaksaja on oma itse, jota ei voi huijata.
Onko 17,90 € kohtuullinen hinta ko. lehdestä?
VastaaPoista"Onko 17,90 € kohtuullinen hinta ko. lehdestä?"
PoistaEi tarvitse kovinkaan kauan odotta kun supertajouksessa se onkin jo 17,90 kopeekkaa.
Hekoheko, osta lego. Kysymys oli suunnattu Vihavaiselle. Perusteena mm. se, ettei missään paikallisessa kirjastossa ole ko. aviisia, vaikka vino pino ulkomaisia akkainlehtiä on.
PoistaAjattelin, että oli vain retorinen kysymys. Ostelen niitä aika usein, vaikka kyllähän ne netistäkin saisi.
VastaaPoistaTuhlausta, mikä tuhlausta, mutta säästelen jossakin muussa.
Ok. Näin kirjaimellisesti omat ja varastetut luetavaan tuhlaavana kirkonrottana tulee mietittyä ostosten järkevyyttä.
PoistaEli et ole tilaaja?
Onko se uusin numero sama, jossa on muistaakseni Tzipi Livnin haastattelu?
PoistaJoskus ihmetyttää, ja epäilyttää, että oletko edes nähnyt kaikkia noita käyttelemiäsi lähteitä?
VastaaPoistaMiksi muuten esim. vuonna 2003 toimittamassanne, sinänsä ansiokkaassa kirjassa O.W. Kuusinen ja Neuvostoliiton ideologinen kriisi vuosina 1957 -60 keskeisesti viitattu lähde Marxismin-leninismin perusteet oppikirja, painos: 1, 1960, on kautta linjan kieliasultaan systemaattisesti väärin kirjoitettu?
Joskus huomaan ”virtuaalisen lähteen” nimiasun lähtevän kiertelemään uudennäköisenä. Tällaisia löytyy esimerkiksi Jaen Sibeliuksen elämänkerroista.
Hih, yhden kirjaimen puuttumisesta nostaa metelin henkilö, joka itse kirjoittaa 'Jaen Sibelius'. No, leikki leikkinä, ns. pianovihrehän se tietysti oli...
PoistaToinen professori
Vai että oikein ihmetyttää ja epäilyttää? Olipa aika törkeä syytös kunnianarvoisalta Anonyymiltä.
VastaaPoistaMikä oli väärin kirjoitettu ja missä kohtaa?
Marxismi-leninismin perusteet oppikirja -nimistä teosta ei ole olemassa, valitan.
VastaaPoistapo.
Marxismin-leninismin perusteet oppikirja.
Nimi muuten korostaa Marxia autenttisena lähteenä, ei Leninin läpi-pieraisemana maneerina.
Jos kirjoittaja ei ymmärrä millaista idiotismia tämä "kritiikki" edustaa, ei häneltä paljon muutakaan voi vaatia.
PoistaHuomautan kuitenkin, että mikäli hän minun seinälläni haluaa julkaista herjauksia, joilla on jo oikeudellista merkitystä, tulee sen tapahtua omalla nimellä. Myös yhteystiedot ovat tarpeen.
"Marxismin-leninismin perusteet oppikirja."
PoistaSe oli Otto Wille Kuusisen ehkä suurin teoreettinen elämäntyö. Opus oli julkaistu Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliikkeessä Petroskoissa vuonna 1960. Jostain kumman syystä Kuusisen hallituksen Karjalais-Suomalaista Sosialistista Neuvostotasavaltaa ei vuonna 1960 enää ollutkaan olemassa. Eikä sillä mitään väliä, koska O.W. Kuusisella oli elinaikaa sen jälkeen vain neljä vuotta. (Hospoti pomiluijjaa. Voi pyhä Sylvi. Говна и в жопе много.)
Koska nimimerkkejä "Anonyymi" on leegio, otan vapauden nimittää sinua "Älykääpiöksi". Tämä siksi, että teet johtopäätöksiä viitattuihin lähteisiin perehtymisestä kirjan nimen kirjoitusasun perusteella. Ja tämä tästä nyt riittää tällä forumilla ja noilla eväillä.
Poista"noilla eväillä"
PoistaSuattaapi olla.
Vapaanmaailman ja vapaanmarkkinatalouden, sekä kapitalismin voi pelastaa ainoastaan suuri sota, joka käydään vauraassa maailmassa.
VastaaPoistaTuotantokoneiston tuhoaminen thdistettynä löysään rahanluontiin päästää sitten inflaation liikeelle, joka kadotaa velkamassat.
"Marxismi-leninismi"
VastaaPoistaDekabristiaristokraatit kantoivat Marxia käsillään Pariisissa vuosina 1843-1844: “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)
«По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках. (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)
Koska venäläiset olivat Marxin mesenaatteja/доброжелатели vuosisatojen ajan niin marxismi-leninismistä kehittyikin totalitarismi.
"Marxismi-leninismi"
VastaaPoistaJos marxismi-leninismi ei ollut täyttä bullshittia koko historiansa ajan ja viimeistään reaalisosialismin/kommunismin luhistumisen jälkeen, niin mitä se oli? Ainoa looginen vaihtoehto on se, että se oli mafian proletaarinen/demokraattinen/teatraalinen viitta.
"viitta"
PoistaSe oli Kalevi Sorsa, joka ensimmäisenä sanoi, että kommunismi oli vain Neuvostoliiton dekoratiivinen viitta.
"kommunismi oli vain Neuvostoliiton dekoratiivinen viitta."
PoistaKommunismi oli Neuvostoliiton dekoratiivinen viitta vain ulkomaita varten aina samppanjaa ja kaviaaria myöten, jota VIP:t saivat yltäkylläisesti.
Dekoratiivisen viitan takana tehtiin suuria muutoksia: yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti. Ja yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti toteutettiin niin ahkerasti, että loppujen lopuksi Stalinista tuli toisinajattelija. Nikita Hrushtshevin mukaan Stalinin viimeisiä sanoja olivat: "Мы просрали нашу Родину."/ Olemme jauhaneet Synnyinmaamme paskaksi. Amerikkalaisia lihasäilykkeitä ei enää tullut.
Nikita Hrushtshev ei pystynyt ratkomaan yksityisomistuksen lopettamisesta maksimaalisesti syntyneitä ongelmia. Leonid Brezhnev lähti sotaiselle tielle saadakseen Puolan, Tsekkoslovakian, Unkarin, Romanian, Bulgarian tiukempaan otteeseen ja murkinaa tulikin sieltä Neuvostoliittoon. Vastapalvelukseksi saivat idean siitä, että Neuvostoliitto oli maailmanrauhan tae ja tukipylväs.
Yksityisomistuksen lopettamisesta maksimaalisesti syntyneitä ongelmia ei vieläkään saatu hoidettua ja Venäjä on taas sotaisalla jalalla.
Ihan lyhkäsestihän asiat menivät niin että kullan sijasta rupesi kelpaamaan katinkultakin. Jälkimmäistä on enemmän eli raha paljoni.
VastaaPoistaEnsin paperin takana oli kultaa jossakin holvissa ja sitten yhä vähemmän kun näytti rahasta kelpaavaan laihempanakin. Vihdoin Nixon 1971 irrotti dollarin kullasta. Hyvin menee silti.
Epookkia luoneita pamauksia oli tuo Nixon. Mitä hän pamautti vauhtiin on meillä yhä ja ihan käsittämättömänä, mutta minkä hän korvasi on helppo nakki nyt jälkiviisaana. Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi voimaperäisemmin paperirahan aikakausi -ja siis kulta holveissaan. Paperia tuli massoittain tai täsmällisemmin rahaa suhteessa kultaan. Varsinainen paisunta tapahtui ilman seteliä, tilirahana. Sikäli tuokin paperiaikaa kun pankkikirja ja shekkivihko !
Pelkkä holvi ei nyt enää riittänyt kun raha tulvehti. Sen päälle rakennettiin Keskuspankki eli luonnonpakon kullan jatkoksi instituoivat ihmiset vallankämmenen, jolla turvassa edistyä äänestetyllä tavalla. Koitti tehtaiden ja veturien aika.
Keynesin nimissä vaurauden epookki eteni, mutta täydellisyyden tavoittelu alkoi kääntyä itseään vastaan, mitä vikaraidetta inflaatioineen ja röyhkeine työläis-ay-kellokkaineen Mark Blyth ja kolme kirjaa osiltaan kuvaavat.
Kun piti kertomani lyhkäsesti, loikkaan tästä stagflaatiosta privatisointeihin ja New Labouriin (suomeksi Niinistöön ja Lipposeen). Se meni putkeen. Aivan älytön lisärikkauden aikakausi Appleineen Microsofteineen Googleineen Amazoneineen koitti ja minäkin saan asioita ja jopa omia sanoja näytölleni.
Keskeistä oli että paikalla olleet pankkiirit ottivat dereguloitavat instituutiot kuin omikseen bonusten ja osakepalkkauksien yllyttäminä (noinhan Neuvostoliittokin jaettiin puolueen ja armeijan nopeiden kesken.)
Keskeistä olisi ymmärtää että uuden aikakauden miehet tekivät omia brändejä rahoja (ns.yritystodistukset ja derivaatat) jotka kelpasivat uuden aikauden tehdas / kauppa / kuljetus johtajille siinä kuin varsinaisimmalle finanssioitumien jouduttaytimelle. (Uudet rahat muistuttivat vanhimpien aikojen vekseleitä. Ehkä tästäkin syystä säätiöyliopistot alumneineen herätysliikkeen jodossa. Nimi Swanson Yalen rikastumis-esimerkin takaa jää maailman historiaan ennen Yalen korkeintakaan tiedeoppinutta tai -edistäjää ! Usko pois tai kysy Pekingistä.)
Epookki katkesi 2008. Siitä on perinpohjaisia kuvauksia laadittu, mutta epäselvää on mitä uutta pantaisiin sijalle vai olisiko mennyt hyväaika -80 -90 ja -08 sittenkin koetettava saada takaisin vai olisiko se palautettavissakaan.
Suomi sekoilee ihan kivasti mukana. Jos uusi epookki olisi kuten vahvasti näyttää, omaisuuksien kerääminen jättikokoisiksi varainhoitajayhtiöiksi kautta maapallon ; omaisuuksien/tuotanto-palvelu kapasiteettien vakaiksi yhdelmiksi, niin Suomella on kollektiivina paukkuja rutkasti ja paikannuskin kohdallaan.
Ilmarinen Varma Keva Valtioneläke toimittivat maailmalle noin 200 mrd isojen peleihin. Paljon paloi pohjaan, mutta ilmeisesti luja ydin on eläkkeiden maksuun ja sillanpäinä edetä uutta epookkia. Hullua etten tiedä.
Luotan kyllä Lauri Lylyn ja Jouko Ahosen pitäneen huolta että varoja on nykyreaalisessa kiinni, vaikka isoin rieha Ruoholahden instituutioiden, ja Aseman radanvarsiglobaalien PwC Ernst Young KMPG, ja head hunterien kesken käytiinkin MBA-kaahaajien toimesta ja KESKEN ja itselle.Jukka Sjöstedt