perjantai 27. lokakuuta 2023

Runoilijoiden sota

 

Mahti ja sen palvelijat

 

Me kaikki Pietarihullut tunnemme Puškinin Vaskiratsastaja-runoelman. Sehän alkaa runoilijan rakkaudentunnustuksella uljaalle kaupungille:

Люблю тебя, Петра творенье,

люблю твой строгий, стройный вид…

Sua lemmin, luomus Pietarin,

on rakkaat piirtees’ ankarat…

 

Senkin useimmat ymmärtävät, että kyseessä on nimenomaan Puškinin kannanotto Pietarin kaupungin puolesta sen vihollisia vastaan.

Koko kaupunkihan oli yhden ainoan yksinvaltias-jättiläisen tahdosta rakennettu ”mahdottoman” paikkaan, uhmaamaan luontoa eli suorastaan Jumalaa, se oli pystytetty ”luille ja kyynelille” ihmisuhreista ja kustannuksista piittaamatta.

Mikä pahinta monien mielestä: se oli ihmisen tahdosta syntynyt ja ihmisjärjen suunnittelema tehty, eikä syntynyt. Se oli eurooppalainen vieras elementti Venäjän ruumiissa, vailla mitään venäläisyyttä ja jopa vailla sieluakin. Sen sijasta kaupungissa vallitsi sieluton rationalismi saksalaisine virkakoneistoineen.

Aitovenäläiset slavofiilit, joilla oli kaalia parrassaan, eivät voineet sietää koko kaupunkia ja heidän mielestään pääkaupunki olisi ehdottomasti pitänyt palauttaa takaisin puiseen Moskovaan, jossa aidosti tuoksui Venäjältä. Pietari II tosiaan teki tämän, mutta vain vähäksi aikaa. Leninin ratkaisu on kestänyt kauemmin.

Mitä me nykyisemmät Pietarin kävijät emme enää ymmärrä, oli Pietari mahtavuuden ja nimenomaan sotilaallisen mahdin symbolina. Sen kadut oli jo alun perin rakennettu suoriksi ja leveiksi ja se muistutti siinä suhteessa nykyistä Pariisia jo ennen kuin Pariisista tuli nykyisen lainen Haussmannin saneerausten ansiosta yli sata vuottamyöhemmin.

Useimmat kaupungit olivat 1700-luvulla kaikkialla vielä sokkeloisia viidakoita, mistä esimerkiksi Lontoossa on vielä joitakin piirteitä jäljellä.

Pietarin sotaisuus oli omaa luokkaansa. Sen kadut ja Mars-kenttä olivat aina kirjavanaan koreasti puettuja kaartinjoukkoja ja niiden uljaita hevosia. Tykkejä ja kasarmeja tuntui olevan loppumattomiin, kuten Juhani Aho 1800-luvun lopulla kommentoi.

Pietarin kaupunki symbolisoi mahtia ja yksinvaltiaan tahdon rajattomia mahdollisuuksia. Sitä saattoi vihata tai kunnioittaa, sen rakastaminen taisi sen sijaan aikoinaan olla paljon harvinaisempaa kuin nykyään. Legendan mukaan Pietari Suuren ensimmäinen, hylätty vaimo Jevdokija Lopuhina kirosikin kaupungin ja ennusti sen vielä tyhjenevän: Peterburgu byt pustu! -Tyhjentyköön koko Pietari!

Siihen aikaan, kun Puškin Vaskiratsastajansa kirjoitti, ei Pietariin liittynyt paljoakaan romantiikkaa eikä lainkaan nostalgisia mennen ajan tuntoja. Se oli mahdollisimman uudenaikainen ympäristö, jossa toki oli silmää miellyttäviä piirteitä, mutta ennen kaikkea se edusti voimaa, mielivaltaa ja suunnattomia rikkauksia -jotka pahojen kielten mukaan oli varastettu kaikista maailman ääristä.

Pietarissa on nykyään (kai yhä) myös komea Puolan kansallisrunoilijan, Adam Mickiewiczin rintakuva, jonka monet ovat huomanneet sivukadulla, Fontankan takana (кс. Памятник Адаму Мицкевичу.Санкт-Петербург (hellopiter.ru) ). Se on pantu paikalleen vuonna 1998.

Puškin ymmärretään usein vapaahenkisenä tyrannian vastustajana ja dekabristien ystävänä. Hän kaveerasi myös Pietariin Puolasta karkotetun Mickiewiczin kanssa ja näille kahdelle uljaalle runoilijalle on olemassa jopa yhteisiä muistomerkkejäkin. Tämä on alleviivannut sitä, että vuosisatainen puolalais-venäläinen vihanpito ei ulotu kulttuurin huippujen syvähenkiseen maailmaan. Politiikka politiikkana ja taide taiteena.

Juuri tällä hetkellä näyttää kuitenkin olevan tilausta sille, että kaivetaan esille Puškinin ja Mickiewiczin vastakohtaisuudet. Ne kiteytyvät jo siinä, miten molemmat näkivät Pietarin ja Pietari Suuren, jotka symbolisoivat ja oikeuttivat väkivaltaa. Muodikas postkolonialismikin auttaa tässä työssä.

Totta on, että Puškin julkaisi sinänsä kovin komean runonsa Venäjän parjaajille (ks. edellinen blogi) hyvässä yhteistyössä Nikolai I:n kanssa ja että hän kuolemakseenkin varoi nyt niitä suhteita dekabristeihin, joita oli aikoinaan viljellyt. Myös ystävyys Puolan kansaa ja sen vapaustaistelua ylistävän Mickiewiczin kanssa oli hyvin arkaluontoinen asia.

Molemmat osapuolet pahoittelivat toisen kehitystä väärään suuntaan: Mickiewicz julkaisi runon ”R***äystävilleni” (ven. Моим друзьям -москалям) ja Puškin puolestaan runon Hän oli yksi meistä (Он между нами жил).

Mitä Pietariin tulee, Mickiewicz kirjoitti runon, jossa hän kertoi, että tyranni Pietari ei halunnutkaan rakentaa kaupunkia ihmisille, vaan pääkaupungin -vallan (vertikaalin) keskuksen itselleen. Luille ja kyynelille rakannettiin tuo kaupunki, joka poikkesi kaikista muista:

Рим создан человеческой рукою,
Венеция богами создана:
Но каждый согласился бы со мною,
Что Петербург построил сатана

Loi Rooman ihmiskäsi, Venetsia

on rakentama jumalten,

vaan kuka ei vois myöntää että

tuo Pietari on luomus saatanan.

 

Puškinista tuli kuin tulikin ainakin sivutoimisesti venäläisen imperialismin laulaja, mikä ei vähennä hänen arvoaan runoilijana eikä anna normaalijärkisille ihmisille aihetta mihinkään cancelointeihin, mutta hyvähän tämäkin puoli asiassa on ymmärtää.

Runous on tietyissä kulttuureissa paljon tärkeämpää kuin toisissa. Venäjällä ja myös Puolassa ja Ukrainassa sillä on erittäin suuri kansallinen merkitys. Niinpä ei olekaan ihmeellistä, että runoilijoita on nyt taas valjastettu sotavaunujen eteen.

Esimerkiksi Josif Brodski, joka sinänsä oli suuri tyrannian vastustaja, suhtautui pilkallisesti Ukrainan kansallisrunoilijaan Taras Ševtšenkoon, mitä ukrainalaiset eivät anna hänelle anteeksi. Ševtšenkon vastinpariksi hän nosti Puškinin.

Puškin taas, joka on venäläisille aina symbolisoinut kaikkea ylevää: neroutta, sivistystä, vapauden rakkautta ja humanismia, näyttää tulevan yhä epäsuositummaksi Venäjän imperiumin entisissä maissa. Hänelle nimettyjä katujahan on yhä vielä sielläkin, mistä Leninin kadut on jo hävitetty.

Olisi kuitenkin typerää lakaista Puškin pois imperialismin symbolina, vaikka häntäkin on sen palveluksessa käytetty. Koko Puškinin maailma, josta on kirjoitettu kokonaisia kirjastoja, on hyvä avain siihen parhaaseen, mitä venäläinen kulttuuri on luonut ja mitä sen ystävät kaikkialla maailmassa rakastavat.

Olennaista olisi saada myös Venäjän kansa ymmärtämään, ettei Puškinin tuotannon olemassaolo anna heille mitään oikeutta sortaa tai halveksia toisia kansoja.

 

 

 

7 kommenttia:

  1. "Mitä me nykyisemmät Pietarin kävijät emme enää ymmärrä, oli Pietari mahtavuuden ja nimenomaan sotilaallisen mahdin symbolina."

    Minä ymmärsin Engelin Helsingin idean nähtyäni Pietarin: sen miniatyyri, provinssipääkaupunki, joka ylisti alkuperäisen mahtavuutta ja Suomen asemaa Venäjän osana. Ei ihme, että Aleksanteri maksoi viulut Turun syrjäyttämisestä.

    VastaaPoista
  2. "Puškin taas, joka on venäläisille aina symbolisoinut kaikkea ylevää: neroutta, sivistystä, vapauden rakkautta ja humanismia, näyttää tulevan yhä epäsuositummaksi Venäjän imperiumin entisissä maissa."

    Sodassa ensimmäisenä kuolee totuus, seuraavaksi vihollisen inhimilliseksi mieltäminen mukaanluettuna tämän kyky tuottaa mitään arvokasta esi taidetta. Sitten alkaakin kuolla ihmisiä ja sodan kaikkinaiset kauheudet alkavat...

    Tuolloin viisas jää hiljaa odottamaan, että aseet joskus vaikenevat ja blogin kahden viimeisen kappaleen mukaiset ajat palaavat.

    VastaaPoista
  3. "Mahti ja sen palvelijat"

    Myöskin Putin kirjoitti runon, joka luetaan kaikkialla maailmassa. Tosin Putinin runo on pieni, pikkarainen: ”My (russkije) popadem v Rai, a oni (vse ostal’nyje) popadut v Ad”. ((Me (venäläiset) pääsemme Parariisiin, mutta he (kaikki mokomat) joutuvat Helvettiin.))

    Mainittu runoilija tarkoitti tietysti sitä, että kun hän järjestää suuren ydinsodan, niin kaikki venäläiset pääsevät paratiisiin, mutta kaikki tottelemattomat eli mokomat joutuvat helvettiin.

    Putin viittaa kylläkin myös siihen, että hänellä on sopimus Jumalan kanssa siitä, että sitten Jumala antaa käskyn apulaiselleen, että hän päästää Paratiisiin ainoastaan putinilaisia, ja kaikki muut potkaistaan Helvettiin.

    Kaikilla halukkailla on vielä aikaa ryhtyä putinilaiseksi. Ukrainalaiset eivät halunneet venäläistyä totaalisesti ja siksi saavat nyt kärsiä.

    VastaaPoista
  4. Lauseen keskellä pietarihullut pienellä alkukirjaimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossako tosiaan kaikki, mitä ymmärsit kirjoituksesta?
      Etkö todellakaan mitään muuta?

      Poista
    2. Pata kattilaa soimaa?

      Poista
  5. Laitoin vähän väärään artikkeliin tämän oli tarkoitus tuohon tuoreempaan laittaa, mutta kaipa sä tuonkin luit kun näitä tarkistat.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.