perjantai 6. lokakuuta 2023

Raja aukea railona.

 

Euroopasta pois suljettu Venäjä

 

Venäjän suhde Eurooppaan on aina ollut kahtalainen. Toisaalta Eurooppaa on kadehdittu ja matkittu ja sen saavutuksia pyritty tavoittamaan ja ohittamaan, onpa oikein määräpäivätkin ilmoitettu. Toisaalta mädäksi ja taantuvaksi väitettyä Eurooppaa on halveksittu ja vähätelty ja nostettu esille omaa erinomaisuutta.

Joka tapauksessa Eurooppa oli ollut Venäjälle kaiken mitta aina Pietari Suuresta lähtien, kunnes slavofiilit keksivät, että aito venäläisyys -kunhan sen jostakin vielä löytäisi- olisi paljon parempaa ja aidompaa.

Leniniläinen marxismi toteutti sitten tavallaan synteesin: siinä tuo kurja ja kehittymätön Venäjä yllättäen nousikin koko maailmanhistoriallisen kehityksen kärkeen ja oli siis myös pätevä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita kaikkialla yhtäläisellä auktoriteetilla.

Euroopan suurvaltojen joukossa Venäjällä oli ollut yksi valtti ennen muita: valtava armeija, joka oli Napoleonin sotien jälkeen aina jokaista yksittäistä eurooppalaista valtaa vahvempi. Toki Euroopan vallat sen takia muodostivatkin liittoja.

Liittokuntiin haluttiin yhä uudelleen mukaan Venäjäkin, jos mahdollista ja ainahan se apu jollekin kelpasi, olivatpa kumppanukset sitten vaikka niin erilaisia tavoitteiltaan kuin yleensä voitiin kuvitella. Mutta näinhän se maailman toimii. Jopa ristiretkeläiset ottivat mielellään vastaan vääräuskoisia apuvoimia.

Kovasta retoriikasta huolimatta Venäjää pidettiin aina yhtenä eurooppalaisena valtiona, mitä se olikin, vaikka esimerkiksi Napoleon maalaili siitä aasialaista kuvaa. Venäjä oli Euroopan hieman perifeerinen ottopoika, jonka kunnianhimona oli kasvaa täysiarvoiseksi perheenjäseneksi.

Kommunistivalta johti obskurantismiin, jota seuraten Venäjä päätyi umpikujaan. Perestroikan keskeisiä tunnuksia oli, että Venäjän kommunistinen kehitystie, jota se tarjosi kaikille muillekin, ei ollut muuta kuin historian harhapolku, joka päättyi seinään.

Muuan perestroikan katekismuksia oli kuvaavasti nimeltään Inogo ne dano -ei ole kolmatta mahdollisuutta, tertium non datur. Venäjän oli palattava läntisiin arvoihin tai tuhouduttava. Aleksandr Jakovlevin kaltaiset maailmaa nähneet intellektuellit ymmärsivät asian kirkkaasti.

Venäjä oli yrittänyt toteuttaa kommunistisen modernisaation ennätysajassa mahtikäskyllä ja muuttaa paitsi yhteiskuntaa, myös ihmisen rakentaakseen ennennäkemättömän vapauden ja vaurauden valtakunnan. Se päättyi katastrofiin, jota vielä syvensi uusi yritys eurooppalaistaa koko rakennelma ennätysajassa mahtikäskyllä. Kyseessä oli syvä kansallinen trauma.

Ne länsimaiset arvot, joihin Venäjä törmäsi yli kahden sukupolven eristyksen ja aivopesun jälkeen, olivat pettymys, johon venäläinen kulttuuri ei ollut valmis.

Kun maassa oli vuosikymenestä toiseen jauhettu kollektivismin, sankaruuden ja militarismin periaatteita, ei läntinen juureton hedonismi loputtomine kaiken sallivine kvasiuskontoineen ja idoleineen oikein sytyttänyt. Kun maan johto sitten sai Venäjän nousemaan polviltaan ja vielä julisti omien kansallisten perinteiden ainutlaatuista paremmuutta, nousi hänen suosionsa huippulukemiin. Lännestä tuli jälleen anti-Venäjä.

Neuvostoaikana virallinen ideologia lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. O.W. Kuusisen toimittamasta Marxismin-Leninismin perusteet-kirjasta (1960) voimme lukea ns. tieteellisen kommunismin kuvausta siitä ihmisestä, joka pian oli tuleva, itse asiassa jo parin vuosikymmenen jälkeen (kommunistisen yhteiskunnan luvattiin olevan pääosiltaan rakennettu vuoteen 1980 mennessä).

Kun tuottavuuden äkillinen ja valtava nousu johtaisi niukkuuden häviämiseen, ei enää tarvittaisi edes rahaa, vaan kaikki olisi ilmaista ja vapaasti otettavissa. Ei myöskään tarvittaisi pakotuskoneistoa: enempää valtiota kuin virkamiehiä. Uusi ihminen syntyisi ja olisi kaiken tulevan onnen avain:

 Kaiken pakotuksen häviäminen yhteiskuntaelämästä muuttaa paitsi tulevaisuuden yhteiskunnan sosiaalisia olosuhteita myös ihmisen itsensä, joka tulee kaikessa noudattamaan vakaumuksiaan ja tietoisuutta moraalisesta velvollisuudestaan… pääsee ihmisjärki koko voimallaan kehittymään. Myös ihmisten luonteiden ja tunteiden kulttuuri saavuttaa valtavia korkeuksia. Uudet elinehdot kehittävät täysin määrin uusia moraalisia virikkeitä: solidaarisuutta, keskinäistä hyvänsuopaisuutta, tunnetta syvästä yhteenkuuluvuudesta muiden ihmisten, yhtenäisen ihmisperheen jäsenten kanssa. Kaikki tämä avaa ihmiskunnalle rajattomia mahdollisuuksia nauttia elämästä, ammentaa täysin määrin sen iloja…

Tämä oli monesta liian hyvää ollakseen totta ja valhettahan se olikin. Epäilyttävää oli sekin, että tähän paratiisiin piti ihmisiä ajaa kaikenlaisten pakkokeinojen ja joukkoteurastusten avulla.

Perestroikan aikana tunnustettiin, että tässä oli kyse humpuukista ja vanha kysymys suhteesta länteen palasi kaikella voimallaan. Nyt oli taas kerran ja entistäkin enemmän kyse mestarin ja oppipojan suhteesta.

Neuvostoaikana valtiokeskeisyys -etatismi- oli ollut Neuvostoliiton keskeisiä piirteitä ja siihen oli myös liittynyt voimakas nationalismi ja imperialismi. Kaikki nämä olivat asioita, jotka kommunistinen ideologia teoriassa mitä kiivaimmin hylkäsi ja joiden se lupasi häviävän kommunistisen yhteiskunnan tultua rakennetuksi.

Putinistien idelogia, jota valtiokeskeisyydessään ja militarismissaan on ilman mitään solvaamistarkoitusta aiheellista nimittää fasismiksi, sopii erinomaisesti yhteen entisen kommunistisen käytännön kanssa. Erona on vain se, ettei putinismi edes lupaile tunnustamansa chauvinismin koskaan muuttuvan joksikin muuksi. Se on korkein hyvä sellaisenaan.

Aidon fasismin tapaan putinismi on myös immuuni rationaaliselle kritiikille. Voidaan kysyä, mikä oikeuttaa kymmenien tuhansienihmisten tappamisen, mutta putinistinen vastaus onkin kysymyksen muodossa: mikä oikeuttaa heidän elämisensä. Kaikkihan me kuolemme, mutta mikä arvo onkaan sillä, että saa kuolla valtion puolesta! Näinhän Putin asian esitti kaatuneiden omaisille.

Leniniläinen marxilaisuus kaikessa tyrmäävässä irvokkuudessaan oli pohjimmiltaan rationaalista. Ainakin se vannoi rationaalisuuden nimeen ja pyrki esittämään rationaalisia argumentteja, jollaisina pidettiin myös vaikkapa Marxin sata vuotta aiemmin muistiin kirjoittamia fundeerauksia.

Nykyinen venäläinen fasismi sen sijaan on rationaaliselle kritiikille aivan immuuni. Venäjän valtio tahtoo, merkitsee samaa kuin keisariajan Keisari on tahtonut! император велел. Siinä ei mitään muita argumentteja tarvita eikä hyväksytä. Ja kansa seuraa johtajaa, kuten suurimmalla osalla kansoja on ollut tapaa kautta aikojen.

Putinismin julistama Euroopan hylkääminen tuottaa nyt outoja vaikutuksia. Aikoinaan moni ihmetteli Pietarin kaupunkia, joka näytti luonnottomalta suurkaupungilta. Sehän oli perustettu mahtikäskyllä mahdottomaan paikkaan ilman luonnollista takamaata. Sen tehtävänä oli olla ikkuna Eurooppaan, josta se myös sai osan huollostaan -tai sitten se oli nyrkki, joka oli tarkoitettu uhkaamaan Eurooppaa.

Nyt tuo meidän rajamme takana sijaitseva alue on demonstratiivisesti alkanut erkaantua lännestä ja rakentaa yhteyksiä itään -siis Kiinaan. Jopa Petroskoin yliopistossa, jossa vielä on osattu tutkia pohjoismaiden historiaa ja siis myös lukea suomea ja ruotsia, ollaan suuntaa vaihtamassa. Nyt nuo aineet hylätään ja tilalle tulee Kiina ja kiinan kieli…

Kovin tärkeitä aineitahan ne ovat ja Venäjällä vanhastaan kovin suosittujakin. Suuri itäinen naapuri saattaa kuitenkin olla liian suuri jopa Venäjälle, ellei sillä ole mitään mahdollista vastapainoa poliittisesti ja kulttuurisesti.

Joka tapauksessa se kulttuuris-poliittinen murros, jota nyt mahtikäskyllä yritetään, näyttää taas olevan todellisuuden realiteeteista aivan irrallaan. Jotakin tuttuahan sen mahtipontisessa voluntarismissa toki on. Vain Venäjällä voidaan tehdä näin…

 

26 kommenttia:

  1. https://www.overcomingbias.com/p/a-fertility-reckoning

    Our dominant world culture today...these values seem authentic and honestly fulfilling, we must face the hard fact that they seem to be in substantial conflict with their persistence over centuries...These groups reject many of the dominant world culture’s cherished values, including innovation and open debate...

    Ehkä itärajan takan on kyselty tuollaisia kysymyksiä...Ehkä ei ole kyse vain pahan ja hyvän välisestä taistelusta, vaan maailmankuvan eroista.

    VastaaPoista
  2. Eikö blogin aiheessa ole kysymys Venäjän dilemasta: zapadnikkien ja slavofiilien ikuisesta taistelusta Venäjän sielusta ja suunnasta. Sen juuurisyynä on se, että Venäjä ei koskaan ole ollut osa länsi-Eurooppaa, vaikkakin on kulloisenkin johtajansa mahtikäskyllä sitä vuoroin matkinut - ja vuoroin hylännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Toki näin. Mutta näin syvälle ja näin järjettömästi ei ole ennen sukellettukaan.

      Poista
    2. Pääpointtini oli se, että Venäjää on tarkasteltu fukuyamalaisesta ja huntingtonilaksesta näkökulmasta: edellisen mukaan koko maailma päätyy predestinoidusti demokratiaana länsimaisiin arvoihin kun taas jälkimäisen mukaan on kulttuurien suuralueita, jotka eivät yhdy, vaikkakin voivat omaksua yksittäisiä piirteitä toisesta. Fukuyamalainen ajattelu on lännessä johtanut siihen, että aina kun Venäjällä on noussut valtaan zapadnikki, on uskottu, että nyt Venäjästä tulee länsimaiset arvot ja demokratian omaksunut maa. Ei ole tullut eikä tulekaan ja pettymys, turhautuminen ja yllätys lännessä on ollut yhtä syvä.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellet tunne koko sitä laajaa tarustoa, joka liittyy Pietarin syntyyn ja ennustettuun häviämiseen, niin otapa ja tutustu. Ei taida olla Helsingistä vastaavaa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Ei se mikään Takamaa ollut. Saksalainen arkkitehti toki suunnitteli mahtikeskustan.

      Poista
    4. Minä ymmärsin Helsingin idean käytyäni Pietarissa: Helsingin rakennukset vähintään suhteessa 1:4 eli Helsinki oli tehty julistamaan imperiumia uudessa voittomaassa.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No ellet kykene ymmärtämään, miten paljon se meidän historiastamme poikkeaa, niin taitaa olla turha selittää. Ja kyllä, tunnen useitakin kirjoja, joissa pohditaan natsismin ideoiden ja käytäntöjen syntymistä ensin Venäjällä

    VastaaPoista
  6. “… Joka tapauksessa se kulttuuris-poliittinen murros, jota nyt mahtikäskyllä yritetään, näyttää taas olevan todellisuuden realiteeteista aivan irrallaan…”.

    ”… Nyt tuo meidän rajamme takana sijaitseva alue on demonstratiivisesti alkanut erkaantua lännestä ja rakentaa yhteyksiä itään -siis Kiinaan … Nyt nuo aineet hylätään ja tilalle tulee Kiina ja kiinan kieli…”.

    Realiteeteista aivan irrallaan? Niinkö?

    Hyvinvointi ja sille rakentuva kulttuuri odottaa kyllä idässä ja etelässä ja niiden yhteistyössä. Se on realismia. Ainakin niin ajattelevat nousevat suurvallat Kiina ja Intia, ja paha sitä logiikkaa on kiistää.

    Mitä Eurooppa tarjoaa? Juurihan Saksan ja etenkin Ranskan haaveilema itsenäisempi Euroopan yhteisö romahti taloudellisesti ja kulttuurisellisesti USA:n peukalon alle. Yksittäisenä konkreettisena osoituksena Saksan kaasuputken tuhoaminen, jota vastaan Saksalla ei ollut edes sanallisen rohkeutta nousta.

    Se siitä vauraudesta, kulttuurista ja rohkeudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän on nyt kysymys kulttuurista. Kylmän sodan rautaesirippu oli vielä eri kertaluokan ilmiö.

      Poista
    2. “… Tässähän on nyt kysymys kulttuurista…”.

      Kulttuuristapa hyvinkin. Arvoista, asenteista, tavoista; siis kultturista.

      ”… Kylmän sodan rautaesirippu oli vielä eri kertaluokan ilmiö…”.

      Niinkö? Meillä on nyt itärajalla sellainen rautaesirippu, että siitä ei tule läpi mikään. Ja se on meidän itsemme pystyttämä. Tavalliset venäläiset eivät pääse Suomeen autoineen. Perinteinen viha venäläisiä – roistovaltion asukkaita – kohtaan on meillä nostettu kymmenenteen potenssiin.

      Tämä ei rautaesirippu ei tule katoamaan. Suomalaiset eivät sitä halua, ja Venäjä on kääntänyt katseensa itään ja etelään.

      Poista
  7. Vihavainen: "Joka tapauksessa Eurooppa oli ollut Venäjälle kaiken mitta VASTA Pietari Suuresta lähtien, [...]"

    Korjattu. Näin minä opin koulussa ja näin sen näen.

    Mistäs lähtien Venäjän tsaarin hovissa oli puhuttu ranskaa? Kuuklettamalla ehkä selviäisi, mutta mielestäni on oleellisen tärkeä yksityiskohta tuo, että hovissa puhuttiin ranskaa. Vai olenko väärässä, siis ranskan puhumisesta?

    Minua on jaksanut, uskokaa eli älkää, jo lapsesta asti häiritä semmoinen seikka, että Venäjä ja venäläiset ovat kuin ovatkin eri asia. Ja minähän olin lapsi neuvostoaikana.
    JA kyllä se oli Venäjän-aika, jolloin länsimainen sivistys sallittiin suomalaisille. Ruotsihan oli ihan pahin kolonialisti ikuna.

    En näe venäläisiä kansana niin kuin me kansan ymmärrämme. Suomalaisetkin näen heimoina, mutta meillä on vahva yhdistävä tekijä eli suomalaisuus, johon oleellisena osana kuuluu oma hallinto, oma valtio.

    (Irrallaan aiheesta: todellakin rasistit poies eduskunnasta! Hittojako niitä freudenthaaleja vielä siedetään? Ankkalampi ja Närpiö sulki, sekä saamelaisten näkkäläjärville esto. Tulevalle kuningatar Viktorialle kaikki tuki Ruotsiin. Toivottavasti nimi ei ole enne.)

    Venäjän suhteen näin en näe, enkä ole nähnyt, enkä tule näkemään. Venäjä on yhteinen nimittäjä näille itärajan takaisille, ja kaikki on venäläisiä. Tätä mieltä ovat itsekin, nähdäkseni.
    Yhden hyvin tuntemani venäläisen otannalla väitän, että venäläiset vihaavat Venäjää (valtio), mutta rakastavat Venäjää (isänmaata).
    Ukraina-jutskaan en ota kantaa, ihan nyt, koska minut aina teilataan venättämieliseksi ja tosielämän trolliksi. Sen verran vaan, notta veljessota, ja Ukraina on lortto.
    Ja ihan oikeesti ne ukrainan liput pois Suomen Valtionlaitosten Tilastokeskuksen ja VR:n tangoista. Valtionlaitosten tangoissa vieraan valtion lippu? Herätkää, pahvit. Njet harasoo.
    Tämä siis ei ollut kannanotto vaan vankka toteamus.

    Vihavainen: "Ne länsimaiset arvot, joihin Venäjä törmäsi yli kahden sukupolven eristyksen ja aivopesun jälkeen, olivat pettymys, johon venäläinen kulttuuri ei ollut valmis."

    Oli valmis. Kommunismi oli 70 vuotta jääkautta.
    Mikä muuten hennoi olla hyvä asia...
    Ei kukaan voi olla myöntämättä tätä.

    Vihavainen: "[...] julisti omien kansallisten perinteiden ainutlaatuista paremmuutta, nousi hänen suosionsa huippulukemiin. Lännestä tuli jälleen anti-Venäjä."

    Miten niin "jälleen anti-Venäjä"? Nyt mä taas kuulostan venättämieliseltä kun häröön, että jumankauta, Putinhan koko ajan on läntisten arvojen puolella.
    Täh?n Ei se ole tyhmä jatkä.

    Vihavainen: "Venäjä oli yrittänyt toteuttaa kommunistisen modernisaation ennätysajassa mahtikäskyllä ja muuttaa paitsi yhteiskuntaa, myös ihmisen rakentaakseen ennennäkemättömän vapauden ja vaurauden valtakunnan. Se päättyi katastrofiin, jota vielä syvensi uusi yritys eurooppalaistaa koko rakennelma ennätysajassa mahtikäskyllä. Kyseessä oli syvä kansallinen trauma."

    Ei mitään imperfektejä tässä asiassa. Ei ollenkaan.
    Olen itse perehtynyt erittäin hyvin ja syvällisesti, oikeasti syvällisesti enkä vain suurien sanojen sanahelinätasolla, erääseen entiseen kommunistiseen maahan ja sen ns. sielunelämään.

    Siinä oisi pseudotieteille psykologialle ja sosiologialle kerrankin oikeita töitä ja sarkaa purkaa, kuinka perinjuurin voi muuttaa ja rikkoa yhdessä, kahdessa sukupolvessa kansallisen ominaispiirteen, joka tässä tapauksessa on oveluus ja sinnikyys, itsepäisyys. Pätisi suomalaisiin, mutta ei ole kyse suomalaisista. Vaikka sivumennen sanon vaan, että löytyy meistäkin vielä kyllä, kun on osaa etsiä ja katsoa, tulkita. Eikä se meillä ollut kommunismi, vaan ruotsistus.

    Venäjällä ko. kokeilu ei edes ollut, no kuulkaa ei todellakaan, ollut, niin kiivas ja kiukkuinen kuin jossain muualla. Nykyelämän esimerkki on Pohjois-Korea. Kuubakin on kiva. Mutta vähän erilainen, silleen, koska Amerikka, ei Eurooppa.

    VastaaPoista
  8. Vihavainen: "[...]julisti omien kansallisten perinteiden ainutlaatuista paremmuutta, nousi hänen suosionsa huippulukemiin. Lännestä tuli jälleen anti-Venäjä."

    Niin, miksi me emme julista omaa paremmuuttamme koko planeetalla. VHM implisiittisesti mainittu. Jännästi kaikki, ihan kaikki, mitä meillä nyt on, on VHLM:n ansiota. "L" on lihaasyövä.
    Missä kohtaa hra P on väärässä?
    Siinä kohtaa, että se ois vanjan ansiota.

    VastaaPoista
  9. Edelliset kommentit nimimerkiltä Leso.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Saksa kai oli etupäänsä se maa, josta läntiset vaikutukset Venäjällle tulivat. Pietari Suurikin omaksui lapsuutensa ja nuoruutensa vaikutelmansa Moskovan saksalaisesta kaupunginosasta.

    Kylläkai yleisesti tunnustetaan, että kommunismin ja natsismin vuorovaikutus toisiinsa oli kuin siamilaisilla kaksosilla.

    VastaaPoista
  13. Venäjän marxismissa toteutui kaksi venäläistä piirrettä, halu olla jotakin ja vahva uskonnollisuus. Haluttiin olla jotakin, jopa eturintamassa ja keinoksi otettiin uusi uskonoppi eli marxilaisuus, jota tosin ei esitetty uskontona vaan tieteenä. Valitettavasti valittu paradigma oli väärä eikä sitkeästä yrittämisestä huolimatta toiminut, kuten ei ole toiminut missään muuallakaan. Eikä uskontokaan muutu tieteeksi, vaikka niin väitettäisiin. Moinen yritys johtaa päinvastaiseen tulokseen, uskonnollinen dogmatiikka alkaa sanella tieteen tuloksia ja sille sallittuja rajoja. Yhtenä esimerkkinä tästä olkoon akateemikko Lysenko, joka hylkäsi genetiikan ja omaksui Lamarckistisen opin hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Nämä opit muuten edelleen elävät meillä marxilaisesti värittyneissä piireissä.

    Nyt sitten ilmeisesti etsitään uutta paradigmaa, mutta ongelmat ovat samat vanhat. Halutaan kovasti olla jotakin, mutta puuttuu tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Puuttuu halua tunnusta tosiasioita silloin, kun ne tuntuvat epämiellyttäviltä. Ehkä tarvittavaa kyvykkyyttäkin on ehtinyt muuttaa pois maasta turhan paljon. Niinpä etsitään tukea Kiinasta kuvitellen, että sieltä löytyy se hyvä isä, joka auttaa kaikissa vaikeuksissa. (Tai ehkä oikeampi mielikuva on se loputtoman kärsivällinen äiti, joka holhoaa lastaan, ymmärtää ja auttaa aina vaikeuksissa, tekipä lapsi mitä tyhmyyksiä tahansa). Jos Venäjällä kuvitellaan, että Kiina olisi Venäjän ohjailtavissa, siinä kyllä tullaan pettymään paljon pahemmin kuin niissä toiveissa, joita siellä Eurooppaan kohdistettiin. Kiina on Venäjää kymmenen kertaa suurempi niin väkimäärältään kuin taloudeltaankin. Se on itsetietoinen ja omat etunsa tunteva. Saattaapa olla, että sillä on hampaankolossaan yhtä ja toista Venäjän entisen sanelupolitiikan jäljiltä.

    VastaaPoista
  14. “… Niinpä etsitään tukea Kiinasta kuvitellen, että sieltä löytyy se hyvä isä, joka auttaa kaikissa vaikeuksissa…”.

    Tämä varmaankin on sinun näkemyksesi politiikasta. Älä kuitenkaan peilaa omaa lapseksi taantumustasi ammattipoliitikkojen näkemykseksi.

    ”… Jos Venäjällä kuvitellaan, että Kiina olisi Venäjän ohjailtavissa…”.

    Mikä saa sinut näin ajattelemaan? Politiikka on ostamista ja myymistä. Venäjällä on jotain tarjottavaa, samoin Kiinalla, ja siitä syntyy yhteistoiminta – jos on syntyäkseen.

    ”… Kiina on Venäjää kymmenen kertaa suurempi niin väkimäärältään kuin taloudeltaankin. Se on itsetietoinen ja omat etunsa tunteva…”.

    Valtion älykkäät poliitikot ovat itsetietoisia ja oman etunsa tuntevia. Ihan varma en ole, että suomalaiset poliitikot lukeutuvat tähän kastiin.

    Kiina tarvitsee halpaa energiaa. Sitä se saa Venäjältä. Tässä on perusta maiden yhteistyölle. Venäjän kannalta olisi hyvä keksiä jotain energiaa teknistyneempää. Saas nähdä, onnistuuko se. Jos ei, hellurei Venäjälle.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.