Ystävyys vastatuulessa

 

Kansat ja valtiot vastakkain

 

Hallitus on päättänyt olla myöntämättä Suomi-Venäjä seuralle lainkaan rahoitusta ensi vuodelle. Päätös ei ollut aivan odottamaton ja näyttää myös saaneen paljon aplodeja sosiaalisessa mediassa.

Typerä tuo päätös silti oli ja sen mukaisia ovat myös sille innokkaasti taputtavien reaktiot. Erkki Tuomioja, joka arvosteli päätöstä, sai heti melkoisen likasangon niskaansa ja nuo päätöksen kannattajat paljastivat yhä uudelleen täydellisen tietämättömyytenä siitä, millaista tuon seuran toiminta on viime vuosina ja jopa vuosikymmeninä ollut.

Toki voidaan sanoa, että seuralla oli historiallisia rasitteita ja että se symbolisoi historiamme sitä kautta, jota varsin hölmösti on meilläkin kutsuttu suomettumiseksi. Pelkään kuitenkin pahoin, että nyt tehtiin virhe, joka olisi jollakin tavalla korjattava.

Venäjä-seurahan ei enää aikoihin ole ollut ystävyyttä jonkin valtion kanssa ajava yhdistys. Sen sijaan se on keskittynyt kansaan ja seuran sivuilla on arvosteltu varsin kärkevästikin Venäjän valtion toimintaa, joka on ilmeisen vahingollista myös sen omille kansoille.

Seura on ollut Suomen ja Venäjän kansojen ystävyyden seura ja tuohon joukkoon kuuluvat myös sukukansamme, joiden kanssa seuran puitteissa on tehty laajaa yhteistyötä.

Tyrannien vanhoihin menetelmiin on toki aikojen saatossa kuulunut myös sellainen temppu, ettei ole tunnustettu epämieluisia hallituksia, vaan on käännytty suoraan kansan puoleen. Näinhän selitti neuvostohallitus tekevänsä talvisodassa, kun Suomen hallitus ei suostunut sen vaatimuksiin.

Niihin ei kyllä suostunut sen enempää Suomen kansakaan, joten neuvostohallitus joutui itse keksimään tuollaisen haluamansa Suomen kansan ja lavastuksessaan kertoi sen muka nousseen kapinaan Helsingin hallitusta vastaan ja jopa perustaneen oman kansanarmeijansa.

Tämä olisi voinut vedota Suomen kansan huumorintajuun, mutta asia oli niin vakava, että se herätti sen sijaan kiivasta suuttumusta. Valhe oli liian täydellisesti todellisuudesta irrallaan.

Kuitenkaan kansan ja valtion erottaminen toisistaan ja kansan puoleen kääntyminen sitä edustavan valtion asemesta saattaisi tapahtua myös rehellisesti ja demokratian periaatteita kunnioittaen.

Ikävä tosiasia on, että totaalisen sodan oloissa, mihin nytkin on jo lännen ja Venäjän välillä ainakin henkisesti ajauduttu, on asioilla taipumus kärjistyä ja yksinkertaistua ja jopa meillä Suomessa, jossa ei pitäisi olla mitään syytä alkaa vihata Venäjän kansaa, tuollainen suhtautuminen näyttää tulleen yhä hyväksytymmäksi valtavirran ilmiöksi, josta poikkeaminenkin on epäilyttävää.

Nyt meneillään olevan propagandasodan oloissa nollasummapeli koetaan yleensä ainoana mahdollisena suhteena ei ainoastaan sotivien osapuolten, vaan jopa hyökkäyksen uhria tukevan Suomen ja aggressiivisen Venäjän välillä. Eihän tästä enää muuta puuttunutkaan kuin ystävyyden kriminalisointi ja kansojen julistaminen toistensa vihollisiksi.

Aina kannattaa tarkoin miettiä, miten pitkälle vastakkainasettelua on järkevää viedä edes valtioiden tasolla, mutta sitäkin hullumpaa olisi tuoda sitä kansojen väliselle tasolle.

Näin on kuitenkin tehty ja erityisesti Venäjän puolella. Onkin ilmeistä, että Venäjän kansan keskuudessa on syntynyt parin viime vuoden aikana vihamielisyyttä myös Suomea kohtaan. Samaa on tapahtunut myös meillä. Valitettavasti en ole viime aikoina nähnyt asiasta tutkimuksia.

Monet ovat tämän sodan kestäessä elätelleet toiveita siitä, että Venäjä voitaisiin täydellisesti lyödä ja nöyryyttää pelkillä Ukrainan voimilla länsimaisten aseiden tuella. Status quo ante 2014 ei nyt ole realistinen tavoite tällä asetelmalla.

Avoin sota Naton ja Venäjän välillä olisi painajainen, jonka riskit ovat mittaamattomat myös meille. Rauhan on tultava mielellään ennemmin kuin myöhemmin ja sen haasteisiin on oltava valmiina vastaamaan.

Sodan aikana meillä toimi niin sanottu rauhanoppositio, jonka toiminnan koko merkityksestä ei taida olla yksimielisyyttä. Joka tapauksessa on tärkeää, että sellainen toimi ja myös saattoi toimia.

On todennäköistä, että sen olemassaolo hyödytti Suomea jo pelkästään todisteena maan demokraattisuudesta ja sen kansan tavoitteista. Kyseessä ei ollut mikään kuusislainen maanpetturien klubi, vaan ryhmä vakavasti otettavia Suomen kansan edustajia.

Meillä ne voimat, jotka tällä hetkellä ovat ilmoittautuneet hallituksemme Venäjän-politiikan kriitikoiksi, ovat sen sijaan tukeneet rikollista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän valtion politiikkaa ja olleet jo siksi vailla poliittista uskottavuutta.

Olemme joutuneet omalaatuiseen tilanteeseen, kun maassamme on EU:n viralliselle politiikalle osattu vain taputtaa ja naiivisti yritetty vielä rangaista Venäjän kansalaisia heidän valtionsa politiikasta. Kanssakäyminen kansalaisyhteiskunnan tasolla on sekä valtion ja julkisyhteisöjen että monien yhdistysten toimesta jyrkästi katkaistu.

Asian voi ymmärtää sen sokkivaikutuksen taustaa vasten, joka yhtäkkiä näytti siirtävän koko maanosamme poliittisen kulttuurin sata vuotta taaksepäin.

Sokin pitäisi kuitenkin jo olla ohi. Poikkeustila ei koskaan jatku ikuisesti ja kaikilla osapuolilla on yhä enemmän syytä huolehtia siitä, että se päättyy mahdollisimman pian. Siihen suuntaan on nyt pyrittävä ja valmistettava edellytyksiä sille, että kaikki voivat palata normaaliin rauhanomaiseen yhteistyöhön, joka on ainoa toimiva tapa edistää tässä maailmassa niin kansojen kuin valtioidenkin todellisia etuja.

Kyllä Venäjän hallitus jo aivan varmasti käsittää, ettei Suomi hyväksy sen barbaarista hyökkäystä itsenäistä naapurivaltiota vastaan. Sen todistamiseksi ei olisi tarvinnut lopettaa kaikkea liiketoimintaa Venäjällä, kieltää lähes ilman varoitusaikaa venäläisiä saapumasta maahan omalla autollaan, katkaista välejä yliopistoihin tai lopettaa kansojen välistä ystävyysseuraa.

On sanottu, että sivistysmaissa teloituksetkin suoritetaan kohteliaiden tapojen mukaisesti, eihän se ainakaan maksa mitään. Tuossa karkeassa esimerkissä saattaa olla annos sellaista alkeellista viisautta, jota mekin nyt tarvitsisimme. On oikein ja kohtuullista tuomita valtioiden välillä valtioiden sikamaisuudet, mutta kansojen väliset suhteet voi hoitaa myös kohteliaasti ja arvokkuutensa säilyttäen.