tiistai 31. lokakuuta 2023

Katastrofin esikunta.

 

Valtakunnan napamiehet

 

Leon Goldensohn, Nürnbergin haastattelut.

 

Edellisessä blogissa jo esitelty Goldensohnin kirja on monessa suhteessa ainutlaatuinen. Sen haastattelut tarjoavat eräänlaisen perhepotretin erään diktatuurin johtokerroksesta, tosin ilman paria huipputekijää.

Kyseistä joukkoa ei voi verrata mihinkään antiikin elämäkertakokoelmaan, se on kovin kaukana niin Plutarkhoksesta kuin Cornelius Nepoksesta ja konnakokoelmahan se onkin. Aikakausi oli nyt kokonaan toinen, antiikin aikana vihollisen armoille joutunut, pahuuden edustajaksi koettu johtoporras olisi yksinkertaisesti tuhottu eikä kyselty sen enempää.

1900-luvun Euroopassa ihmisiä kuitenkin kiinnosti sangen paljon myös itse pahuus. Oliko se itse asiassa pohjimmiltaan vain normaaliutta, joka vain sai tiettyjä muotoja tietyssä ympäristössä? Loppujen lopuksi natsitkaan eivät olleet mitään örkkejä, vaan ihmisiä. Millainen otus tämä ihminen siis oikeastaan onkaan? Mitä voitettujen psykologia kertoo kaikista muistakin?

Psykiatri havaitsi, ettei kukaan syytetyistä ollut mielisairas. Tuohon aikaan olivat älykkyystestit suuressa huudossa ja voitiin todeta sekin, että kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat reilusti keskimääräistä älykkäämpiä.

Tuo yksi poikkeus oli Julius Streicher, juutalaisvastaisen Der Stürmer -lehden julkaisija ja Frankenin puoluejohtaja, jota suunnilleen kaikki yksimielisesti halveksivat ja nimittelivät siaksi tai hölmöksi. Hänen lehteään ei kukaan tunnustanut lukeneensa ja jotkut kertoivat kieltäneensä tuomasta sitä kotiinsa. Streicheria kuvattiin myös seksuaalisesti poikkeavaksi, mikä ei ollut suinkaan ylpeyden aihe.

Yleisesti ottaen nuo kolmisenkymmentä Goldensohnin haastattelemaa miestä muodostivat ihmisinä hyvin heterogeenisen joukon. Joillakin oli epätyydyttävä avioliitto, toisilla taas erinomainen. Joidenkin lapsuus oli ollut ankea ja väkivaltainen, toisilla mitä herttaisin. Temperamentit vaihtelivat laidasta laitaan.

Muuan tärkeäksi katsottu ulottuvuus oli kuuluminen pohjoissaksalaisiin tai baijerilaisiin. Edelliset olivat viileän harkitsevia ja laajakatseisia, jälkimmäiset koleerisia ja samaan aikaan taiteellisia tunneihmisiä. Viittaukset tähän asiaan toistuivat yhä uudelleen ja yleensä pohjoissaksalaisuutta korostettiin, jos oltiin sieltä päin kotoisin. Sanaa Preussi en huomannut kirjassa edes käytettävän.

Natsi-Saksan hallinto oli itse asiassa kaukana siitä kellon tavoin toimivasta koneistosta, jollaisena se haluttiin kuvata sekä omien että vieraiden keskuudessa. Se oli täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja päällekkäisyyksiä ja jatkuvien reviiritaisteluiden näyttämö. Myös Nürnbergissä miehet panettelivat toisiaan parhaansa mukaan ja kuvasivat sitä, miten olivat sabotoineet toistensa päätöksiä ja pyrkimyksiä.

Osittain kyse tietenkin oli pyrkimyksestä nostaa omaa erinomaisuuttaan esille painamalla toisia, mutta pelkkien valheiden kertominen ei olisi pitkälle vienyt.

Keskinäisissä syyttelyissä päämaaleiksi tulivat Hitler, jota kaikki kyllä eivät suostuneet syyllistämään, Himmler ja Heydrich, joita kukaan ei puolustanut sekä Bormann, jota kuvattiin elukaksi ja jolla ei näytä olleen lainkaan ystäviä.

Rosenberg, pääideologiksi usein kuvattu Mythus  (kyllä, ei siis ”Mythos”) des zwanzigsten Jahrhuderts -teoksen kirjoittaja kuvattiin sekavaksi ja ikäväksi filosofoijaksi, jonka kirjaa ei kukaan ollut lukenut ensimmäistä kappaletta pidemmälle ja jonka ideologista merkitystä pidettiin olemattomana.

Göringiä saatettiin nimittää ironisesti ”taiteenkerääjäksi”, joka keskittyi sybariittiseen elosteluun sen sijaan, että olisi hoitanut hommansa. Ribbentrop oli heikkotahtoinen ja lahjaton viinakauppias, joka ei uskaltanut vetää omaa linjaansa ja niin edelleen.

Sotilaista Hitlerin vangitsema Halder vapautettiin. Sen sijaan Keitel, joka oli sotamarsalkka ja ylijohdon esikuntapäällikkö ja korosti, ettei hänellä ollut mitään käskyvaltaa tittelistään huolimatta, hirtettiin. Ylijohdon operaatiopäällikkö Jodl hirtettiin, mutta sittemmin rehabilitoitiin…

Albert Kesselring sai elinkautisen, mutta vapautettiin jo vuonna 1952. Hän perusteli julmuuksia sissisodalla, joka pakotti koviin vastatoimiin. Myös Ewald von Kleist sai 15 vuotta ja luovutettiin sitten Nwuvostoliittoon, jossa hän kuoli leirissä vuonna 1954. Hän kauhisteli vihaa uhonnutta Heydrichiä, jonka käskyjä hän kertoo vastustaneensa tarmokkaasti.

Juutalaisten joukkomurhasta kertoivat lähes kaikki olleensa yllättyneitä ja paheksuivat niitä sekä julmina että mielettöminä ja Saksalle vain vahingollisina. Toki oli kuultu huhuja raakuuksista, mutta sellaisia pidettiin poikkeuksina tai propagandana eikä asioiden selvittämiseen ollut useimmilla mitään mahdollisuutta.

Saksalaiset, joita pakotettiin katsomaan tuhoamisleireistä tehtyjä elokuvia, olivat epäuskoisia ja kauhuissaan ja sama koski myös vangittuja kenraaleita, joiden keskustelut aiheesta salakuunneltiin ja nauhoitettiin. Pöyristymistä joukkomurhista on usein pidetty pelkkänä teatterina, mutta tuskinpa asiaa voidaan tällä kuitata.

Myöskään lännessä ei kehdattu sodan aikana ottaa esille juutalaisvainojen todellista laajuutta ja raakuutta, vaikka asiasta kertovia tietoja saatiin. Se olisi tehnyt koko sotapropagandan epäuskottavaksi.

Nürnbergissä teloitettu, Puolan kenraalikuvernöörinä toiminut Hans Frank kauhisteli kuulemiaan tietoja massamurhista. Silti hän katsoi, ettei kaikkea saanut kaataa Hitlerin niskaan ja että Hitlerillä, vaikkei hän läsnä olutkaan, pitäisi oikeudessa olla myös puolustaja, jos kerran kyseessä oli oikeudenkäynti. Ei Hitleriä tietenkään voinut vapauttaa syyllisyydestä, puolustuksen voisi kumota yhdellä ainoalla sanalla: Auschwitz. Kuitenkin myös Hitlerillä oli omat saavutuksensa ja ansionsa.

Yllättävän keskeiseen rooliin juutalaisvastaisuuden ja joukkomurhan syyllisiä etsittäessä nousee Goebbels, jota pidettiin Hitlerin pahana henkenä ja fanaattisena antisemiittinä.

Myös Streicher, joka toisen lähteen mukaan yritti mielistellä oikeutta ja pyrkiä liittoutuneiden palvelukseen säilyttääkseen henkensä, oli obsessiivinen antisemiitti, mutta häntä pidettiin täysin lahjattomana ja vulgaarina. Propagandaministeriön päällikkö Hans Fritsche vapautettiin syytteistä, mutta Streicher sen sijaan teloitettiin

Asiaa voi verrata siihen, että britit teloittivat myös Lordi Haw-Haw:n nimellä tunnetun radiopropagandistin William Joycen maanpetoksesta syytettynä, vaikka heidän oikeuttaan tehdä niin irlantilaisperäiselle Yhdysvaltojen kansalaiselle oli syytä epäillä. Joyce oli kuitenkin sentään toiminut vain Saksan Tiltuna.

Jo ensimmäisestä maailmansodasta lähtien propaganda oli kuitenkin alettu ottaa vakavasti ja sen merkitys myös sodassa katsottiin suureksi. Se saattoi olla jopa ratkaiseva ase, kuten muuan Suomessa ennen sotaa julkaistun kirjan otsikko kertoi.

Syytetyt sotilaat ovat oma lukunsa. He arvioivat toistensa kykyjä ja suorituksia yleensä hyvin kriittisesti, kuten tapana on. Mukana oli sekä vanhojen aatelisten sotilassukujen vesoja että uusia, jopa suorastaan pystymetsästä nostettuja kykyjä, kuten Oswald Pohl, joka vuoteen 1939 saakka oli ollut vain yleis-SS:n luutnantti, mutta ylennettiin sama vuonna SS-kenraaliksi.

Asiaa voi verrata Andrei Ždanovin uraan. Hän oli vain ensimmäisen maailmansodan vänrikki ja kulttuurin spesialisti, mutta toisessa maailmansodassa hänestä tehtiin sotaneuvoston jäsen kenraalieverstin tittelillä. Totalitaarisissa puoluevaltioissa voidaan rationaalisen byrokraattisen järjestelmän yli aina kävellä.

Sotamarsalkka Erhard Milch joutui liittotuneiden vandiksi ja pakotettiin katsomaan erään keskitysleirin oloja. Niistä hän ei ollut koskaan tiennyt mitään. Nyt englantilainen kenraali pieksi hänet ja ghän jouti myös suutelemaan neekerin varpaita. Vielä toisessa maailmansodassa vallinneiden aristokraattisten käsitysten mukaan moinen oli ennenkuulumatonta ja alensi liittoutuneiden omaa arvoa, kuten Milch antaa ymmärtää.

Hirttotuomion saanut Otto Ohlendorf puolusti taas itseään selittämällä, mettä hänen tehtävänsä oli huolehtia siitä, että teloitukset tapahtuivat niin inhimillisestikuin mahdollista. Uhrit ammuttiin kunnollisella sotilaallisella tavalla. Huolehdin siitä, että mitään julmuuksia ei tapahtunut…

Sivumennen sanoen, Ohlendorf oli ollut vuoden vaihto-opiskelijana Italiassa ja palasi sieltä fanaattisena antifasistina, kuten hän sanoi. Hänen mielestään fasismissa valtio oli keskeisellä sijalla ja ihmiset toissijaisia, kansallissosialismissa asia oli päin vastoin.

Muinaisessa Roomassa sanottiin: Senatus bestia, senatores boni viri. Senaatti on peto, vaikka senaattorin ovat kunnon miehiä.

Olivatko johtavat natsit sitten kunnon miehiä? Kysymys tuskin on niin helppo kuin haluaisimme sen olevan. Omasta hengestään taistellessaan nuo miehet varmasti panivat usein liikkeelle kaikki näyttelijänkykynsä ja pystyivät kenties aidostikin eläytymään rooliinsa, ilman että tarvitsi vääristää sieluaan, krivit dušoj, kuten venäläinen sanaparsi asian esittää.

Joka tapauksessa haastattelijallekin lienee käynyt selväksi, ettei ollut syytä olettaa kyseessä olleen normaalista suuresti poikkeavien ihmishirviöiden kokoelma. Suurin osa olisi varmaan voinut allekirjoittaa Vikgtor Tšernomyrdinin aforismin: haluttiin kaikkea parasta, mutta saatiin sitten sitä itseään.

1900-luvun suurin katastrofi syntyi enemmän vastuuttomuuden ja välinpitämättömyyden kuin puhtaan pahuuden pohjalta. Sellaista todella oli mukana riittävä määrä ja koko komennon tuomitsemiseksi tosiaankin riittää yksi ainoa sana: Auschwitz. On sääli, ettei Stalinin projekti saanut vastaavanlaista loppua.

 

21 kommenttia:

  1. Aihetta sivuten suosittelen Christopher R. Browning: Aivan tavallisia rivimiehiä

    VastaaPoista
  2. Tuota erhard milchiä googletin , Wikipedian mukaan juutalaista juurta. Milchin antautumisen vastaanottanut kenraali on hakannut marsalkansauvan säpäleiksi pieksäessään milchin.

    VastaaPoista
  3. "Myöskään lännessä ei kehdattu sodan aikana ottaa esille juutalaisvainojen todellista laajuutta ja raakuutta, vaikka asiasta kertovia tietoja saatiin. Se olisi tehnyt koko sotapropagandan epäuskottavaksi." Millä tavoin epäuskottavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sellaista massamurhaaja olisi kukaan uskonut. Ilmeisesti eivät liittoutneetkaan. Niinpä se olisi syönyt uskottavuutta koko heidän propagandaltaan.
      Tietoja kyllä tuli. Tulee toki mieleen, miksei vaadittu puolueettomalle komissiolle pääsyä leireihin

      Poista
    2. Joskus luin jostain että liittoutuneet lännessä olisi kuulleet salakuunnellessaan tai muita reittejä pitkin huhuja joukkomurhasta, mutta eivät olisi uskoneet tapahtumia.

      Olettaisi että tämän takia villeimpiä juoruja on hyvin vaikea uskoa todeksi, ellei niihin ole pitäviä todisteita. Auswcwitsi nyt on suht pitävä todiste. Monumenttina aiheuttaa monia tunteita, mutta ei ole ainakaan pelkoa että siitä oltaisiin hävittämässä kuten välillä historiassa seuraavat sukupolvet hävittää patsaita tai vandalismi muistomerkkejä jne. Muslimit eroa tässä mielessä länsimaista, sielä se historia kerronta on vain eri.

      Poista
    3. Kävin Auschwitzissa. Se on turistirysä ja lavaste. Opaksettaret kertoivat, ettei alkuperäisiä kohteita ole, koska "natsit hävittivät ne". Suurista krematorioista ei näkynyt merkkiäkään. Turistille valehdeltiin: tätä tiiliseinää vasten teloitettiin tuhansia. Armeijan käyneet tietävät, ettei tiiliseinä sellaista kestä. Kivääriteloitukset tehdään siksi "montulla". Uskoni holokaustiin ei vahvistunut.

      Poista
    4. Siihen turistimassaan nähden joka koostuu ympäri maailmaa olevista ihmisistä puolalaiset on ovat hyvin organisoineet tilanteen ja saanet homman toimimaan.
      Mitä itse tuli katseltua niin jotkut arkkitehtiset piirteet muistuttivat tyypillisiä aikakautensa vankeinhoitolaitoksia. Erotuksella että harvemmassa on polttouunia ihmisiä varten. Ja alkujaan Auscwitsiin kuljetettiin homoja, vammaisia, väärinajattelijoille jne. Teknillisesti ottaen kyse ei ole kansanmurhasta siinä mielessä että kyse on uskontoon liittyvästä näkemyksestä. Väkeä Auscwitsiin kumminkin kuljetettiin ympäri Eurooppaa, kansa taas yleensä liitetään kieleen, uskonnoissa se linkittyy yleensä kirjaan (kun on kyse 1 Jumalasta, eikä luonnonuskonnosta, tai monijumala järjestelmästä). Valtion lait taas ovat asia erikseen. Latinastakin voi olla montaa mieltä, mutta se ei toivomalla poistu, kenenkään äidinkieli se ei kyllä enään ole, mutta sen levinneisyys ja vaikute edelleen on kyllä uskomaton.
      Jos katsoo Euroopan sosiaalihistoria ennen toista maailmansotaa niin juutalaisten kohtelu ei ole ollut kovin hääviä, missään (Ei sen puoleen, ei ollut rahvaan osa kummoinen, moni asia riippui hallitsijasta). 1000-luvulla Briteissä hallitsija käytti heitä veronkierrollisiin näkemyksiin, potkaisten heidät lopulta saareltaan pois.
      Lain kautta taas valtiovallan on katsottu että hallitsijan tulee suojata juutalaisia samalla tavoin kuin kulkkukauppiasta.
      Kun taas Euroopassa on erilaisia hallintomuotoja edelleen, niin demokratiassa se nyt vain toimii hieman eri tavoin kuin syntymäoikeudella. Ikäväkseni todennut näiden linkittyvän enemmän tai vähemmän valtion kauppasuhteisiin ja kun on kyse globaalimmeista ympyröistä niin tunteilla ei ole mitään sijaa niissä, jos ajatellaan tulos tai ulos mentaliteetilla.
      Ja kumminkin osa väestä tulee aina olemaan muiden avun varassa, jonka johdosta aivan kaikkea taas ei voi ajatella valtiollisesti niin että jos et ole hyödyllinen niin potkittaisiin ulos.

      Poista
  4. Tuollainen komissiohan kävi Katynissa ja vuonna 1930 myös Neuvostoliiton metsätyömailla.

    VastaaPoista
  5. Tavaritsh Putinin Neuvostoliitto: Liha puhuu! Liha liikkuu!! URAAA!!!

    VastaaPoista
  6. Kuten herra Oikkonen sanoo: totalitarismissa ei ole totalitaristeja, on vain oikeassa olijoita. Mitä voimme päätellä tästä? Sen, että pahuus on oikeassa olemisessa, vaikka banaalia usein onkin. Oikeassa olijalla ei ole omatuntoa, ei katumusta.

    VastaaPoista
  7. On aina valittava se pienemmän rieskan tie. - Aleksei Koksela puna päälikö 1918 -

    VastaaPoista
  8. Voi Aleksei! Niin katoo mainen kunnia. Helsingin Sanomat:
    Lauantain 16.9. lehdessä sivulla B 3 oli virhe Jussi Vatasesta kertovassa jutussa. Vatanen on on näytellyt Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Vilho Koskelaa, ei Viljo Koskelaa.
    Oikaisu 17.9. kello 9.00. Vatasen hahmon sukunimi on Koskela, ei Koskinen.
    Sunnuntain 17.9. lehdessä sivulla A 11 oli virhe oikaisussa. Jussi Vatanen on näytellyt Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Vilho Koskelaa, ei Vilho Koskista.

    Sinulla on seuraa, Aleksei!

    VastaaPoista
  9. "Ždanovin uraan. Hän oli vain ensimmäisen maailmansodan vänrikki ja kulttuurin spesialisti, mutta toisessa maailmansodassa hänestä tehtiin sotaneuvoston jäsen kenraalieverstin tittelillä."

    Eikö sotaneuvoston jäsen ollut puolueen edustaja ylemmissä sotatoimiyhtymissä komentajan ja esikuntapäällikön ohella. Hänen roolinsa oli ehdoton uskollisuus puolueelle ja Stalinille. Tämän tehtävän hän täytti. Sitä paitsi Ždanov taisi kuulua politbyrooseen ja oli Leningradin puoluejohtaja Kirovin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän täytyy muistaa, että kyseessä olivat vallakumoukselliset liikkeet. Stalin oli entinen pappisseminaarin oppilas ja Hitler korpraali. Toki molemmista tuli ammattipoliitikkoja.

      Poista
  10. Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä 1940-luvun lopulla vangitun Saksalaisen instrumentaalisella arvolla oli usein ratkaiseva merkitys henkiinjäämisen suhteen. Esimerkiksi raketti-insinööri Wernher von Braun oli rikoksistaan huolimatta amerikkalaisille aivan liian arvokas tuomittavaksi jossain epämääräisessä näytösoikeudenkäynnissä. Von Braunin kaikki tekemiset painettiin villaisella ja hän lähti Amerikkaan tekemään historiaa.Kun ottaa huomioon minkälaista jälkeä V-2 raketit teki Lontoossa, niin Englantilaiset olisi varmaan mielellään nähneet von Braunin kaulakiikussa.

    Eikä von Braun ollut ainoa, monet muutkin arvokkaat tutkijat ja insinöörit meni amerikkaan ja heidän mahdolliset rikokset unohdettiin.

    VastaaPoista
  11. ”1900-luvun suurin katastrofi syntyi enemmän vastuuttomuuden ja välinpitämättömyyden kuin puhtaan pahuuden pohjalta. Sellaista todella oli mukana riittävä määrä ja koko komennon tuomitsemiseksi tosiaankin riittää yksi ainoa sana: Auschwitz.”

    Siis 1900-luvun suurin katastrofi. Mutta kun on lausuttu B, niin ei saa jättää mainitsematta A:n, koska ne molemmat kuuluvat samaan joukkoon. Vladimir Iljitsh Lenin tiesi aikoinaan ennustaa, että kohta alkaa maailmansota. Kas kun maailmansodan alkamiseen ei tarvittu muuta, kuin murhata erittäin tärkeä herra, ja että murhaajana oli joku narkomaani studentti.

    Useita kieliä hallinnut Vladimir Iljitsh Lenin oli erittäin sivistynyt henkilö. On helppo väittää, että eniten hän tutki Karl Marxin sekä Friedrich Engelsin teoksia. Muutenhan ei olisi syntynytkään käsitettä marxismi-leninismi. Marxin ja Engelsin teoksia oli julkaistu vähän, joten Lenin tutki ja pohdiskeli niitä arkistoissa.

    Kommunistisen puolueen manifesti levisi koko maailmalle vasta ns. Suuren talouskriisin aikana. Moskova/Kreml/NKP kustansi silloin teoksen kääntämisen kaikille kielille, sen painattamisen sekä levittämisen maailmalle.

    Maailmansodista puheenollen pitää siteerata Friedrich Engelsin tekstiä vuodelta 1887: ”…a world war, moreover, of an extent and violence hitherto unimagined… famine, desease, the universal laps into barbarism both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class.” (Karl Marx, Friedrich Engels. Collected Works, London, Vol. 26, p. 451.) Kysymys oli siis ”proletaarisesta maailmanvallankumouksesta”.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa Marxin Pääoma oli julkaistu Venäjällä sensuurin sallimana.

      Poista
  12. Mutta kyllähän suomalaisetkin.
    Rudolf Walden yleni vuoden alkupuolella 1918 aliluutnantista everstiksi neljässä kuukaudessa ja kenraalimajuriksi keväällä 1919.
    Toinen nopeasti ylennyt on Kalle Lehmus, joka nousi jatkosoda aikana reservin vänrikistä everstiksi ilman kadetti- ja sotakorkeakoulua.

    VastaaPoista
  13. "Se oli täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja päällekkäisyyksiä ja jatkuvien reviiritaisteluiden näyttämö. Myös Nürnbergissä miehet panettelivat toisiaan parhaansa mukaan ja kuvasivat sitä, miten olivat sabotoineet toistensa päätöksiä ja pyrkimyksiä."

    Itse asiassa tuo oli Hitlerille tehokas vallansäilyttämisen muoto: kun alaiset kilpailivat keskenään, kenestäkään ei noussut vakavaa vallantavoittelijaa, vain Johtajan käsky sai nämä toimimaan yksituumaisesti. Lisäksi kilpailtiin johtajan toivomusten ennakoimisesta (Fuhrerin tahdonsuuntainen toiminta). Jos meni väärin, syyllinen oli aina alainen (vrt Stalin "Pää pyörällä menestyksestä").

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.