Ranskan on ikävä
Ihmeekseni näin
tässä ihan lähellä, siis täällä Andalusiassa, ihan oikean vanhan ajan kioskin, estancon,
jossa oli jonkinmoinen valikoima paperilehtiä, eikä pelkästään brittiläistä
roskaa.
Mukaan tarttui
muun muassa Le Figaro, jota ei Suomesta ole saanut miesmuistiin. Le
Mondehan kyllä meiltäkin löytyy, mutta se on aika tylsä ja ennalta
arvattava. Jos haluaa lukea samat asiat vain vähän kolhommin esitettynä, voi
tyytyä hesariin.
No, joka
tapauksessa Figarossa oli erään Eugénie Bastién arvostelu uudesta kirjasta, Jérome
Fourquêtin teoksesta Métamorphoses Francaises. État de la France en
infographies et en images. Seuil, 208p., 29.90. Tässä siis luvataan tilastoja
ja muuta materiaalia Ranskan tilasta.
Taitaa mennä
ostettavaksi. Tässä tulee pakostakin mieleen meidän Tilastokeskuksemme jokunen
vuosi sitten julkaisema taskutilasto, jossa kansakuntamme tilan ja tulevaisuuden
kannalta kaikkein tärkeimmät kehityskulut asiat oli yksinkertaisesti kätketty (ks.
Vihavainen:
Haun tilastokeskus tulokset).
Arvostelija
aloittaa sanonnalla, joka on tässä pakko esittää alkukielellä ”La France a
le blues”.
Siinä siis
sanotaan ranskalais-amerikkalaisella sekakielellä, että Ranskaa vaivaa alakulo,
melankolia.
Tämä toi
tietenkin heti mieleen sen vanhemman ja kuuluisamman sanonnan, jonka mukaan Ranskan
on ikävä ”La France est une nation, qui s’ennuie”. Sen esitti runoilija
Lamartine vuonna 1843, kun niin sanotun Heinäkuun monarkian loppu alkoi lähetä.
Porvariskuningas Ludvig Filip, joka suositteli
kansalleen kultaista keskitietä ja kehotti sitä rikastumaan, ei saanut
kehityksen voimia kesyyntymään, vaan tuloksena oli hullun vuoden 1848 Helmikuun
vallankumous.
Samaa Lamartinen
lausetta on aina silloin tällöin Ranskassa toistettu, muun muassa vuonna 1968,
jolloin näennäisessä nousukiidossa oleva maa, kesken ”kolmen loistavan
vuosikymmenen” (les trente glorieuses) kehitystä maa yhtäkkiä syöstiin
mielettömään riehuntaan, josta epäilemättä onkin tullut eräänlainen
ranskalaisuuden tavaramerkki.
Mutta tämä
nykyinen masennus ilmaistaan amerikanenglanniksi. Siinä on jotakin
kohtalokkaampaa ja se muistuttaa alistumista väistämättömän edessä ja nostalgiaa
siitä, mitä Ranska kerran oli.
Houellebecqin
romaanin (vrt. Vihavainen:
Haun houellebecq tulokset) loppu, joka kuvaa yksilön agoniaa, joka ei
sinänsä ole pelkästään hirvittävää, vaan olosuhteisiin nähden jopa melko
siedettävää, voisi hyvin kelvata allegoriaksi koko Ranskan tilasta. Ehkäpä se
olikin sellaiseksi tarkoitettu.
Viime kesän olympialaisten
historiallinen kavalkadi oli pelkästään tylsä ja suorastaan idioottimainen
(minun mielipiteeni) Potjomkinin kulissi, joka ei muta sitä, että globalisaatio
ja siihen liittyvät teemat erityisesti Ranskassa koetaan vain pienen vähemmistön
taholla hyväksi asiaksi.
Entistä Ranskaa
ei enää ole kaiken maailman spektaakkeleista huolimatta. Tilastot ovat
lohduttomia. Jêrome Fourquet analysoi nykyisyyttä ja leikkelee eilispäivän Ranskan vielä lämmintä ruumista kuin oikeuslääkäri,
tyylittelee Bastié.
Nykyajan Panglossit
(Voltairen oppinut, joka todisteli elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa)
yrittävät selittää koko nostalgian äärioikeiston konstruktioksi, mutta heidän kannattaisi
lukea tämä kirja.
Muutos on ollut
oleellinen jo noin 40 vuodessa. Olen nähnyt tämän, sillä kävin ensi kertaa Ranskassa
vuonna 1967. Eipä sikäli, on se muutos sinä aikana ollut oleellinen Suomessa ja
monessa muussakin maassa. Ranskassa, jossa tulee harvemmin käytyä, se kuitenkin
on yhä uudelleen hypännyt silmille.
Mutta muutama
kohta tuosta esitellystä kirjasta. Kohtalokkaimmat prosessit ovat Déchristianisation,
kristillisyyden häviäminen, joka Ranskassa toki alkoi voimalla jo 1700-luvulla.
Nyt joka tapauksessa syntyneistä kastetaan enää 27%, kun osuus vielä 1961 oli 82%. Déchristianisation
hejastuu kaikialla, ei vähiten perheiden hajoamisessa.
Toinen suuri ja
nopea muutos on teollisuuden katoaminen, désindustrialisation. Kirkkojen
ohella myös tehtaat on suljettu. Entisestä tuottajien kansasta on 40vuodessa tullut
kuluttajien kansa.
Maanviljelyksestä
menestyy enää osa viininviljelyä. Vuonna 1992 Renault’n tehdas Billancourtissa
suljettiin ja avattiin sen sijaan Eurodisneyland.
Américanisation.
Amerikkalainen viitekehys hallitsee koko maata MacDonaldseista kantritanssiin.
Jopa konservatiiveja nimitetään republikaaneiksi…
Oleellinen ja peruuttamaton
muutos on maahanmuutto, l’immigration. Sitä ei voida verratakaan
1800-luvun italialaisten tai puolalaisten maahanmuuttoon. 1920-luvulla
kaivosmiehistä oli puolalaisia 40%, mutta puolalaisia nimiä oli vain 3,3%:lla
vastasyntyneistä. Vuonna 1900 ei kenellekään Ranskassa annettu muhamettilaista
nimeä, vuonnan 2021 niitä annettiin 21,1%:lle.
Onhan vielä
sentään valopilkkuja: turismin vetovoima, paikallisen patriotismin ilmentymät
ja alueellisten idetiteettien säilyminen.
Yhtä kaikki, muutos
on tavattoman suuri. Vielä hiljattain saattoi vaaleissa kuulla tunnuksen:
Muutoksen aika on nyt! Itse asiassa ranskalaiset kaipaavat pikemminkin säilyttämistä,
konservaatiota, päättelee kirjoittaja, ja heitä on helppo ymmärtää.
Mutta entäpä,
kun Ranskan on ikävä? 1840-luvulla romantiikan sukupolvi ikävöi vanhaa,
irrationaalista maailmaa, mutta tuskinpa sentään Bourboneja, jotka eivät mitään
olleet unohtaneet eivätkä oppineet.
Ikävän jälkeen
seurasi vallankumous, jossa oli vahvasti uutta luokkapohjaa. 1960-luvun opiskelijat
olivat ehkä sentään enimmäkseen vain ikävystyneet ja jopa tylsistyneet (tulleet
tylsiksi) ja turhautuneet siitä, ettei heidän maansa toteuttanut samoja absoluuttisen
oikeudenmukaisuuden normeja kuin Maon Kiina…
Ehkä tuo nykyinen
ikävystyminen le blues edustaa taas kerran sitä vuoden 1968 nerokasta
ajatusta, että realismi tarkoittaa mahdottoman vaatimista.
Sellaisellahan
on perinteitä ja keltaliivit jatkoivat niitä taas vielä äskettäin. Lienee
väistämätöntä, että maa, jolla on sellaiset perinteet, kuin Ranskalla, taas pian
purkaa pahaa oloaan mielettömällä tavalla. Ehkäpä ideologiaksi kelpaa tuo
täysin historiaton ja järjetön woke, onhan se amerikkalainen ja siis
kulttuurisesti jo läheinen ideologia.
Mutta onhan
siellä yhä vielä myös elävä trotskilainen liike ja mitä lieneekään…
"Porvariskuningas Kaarle X, joka suositteli kansalleen kultaista keskitietä ja kehotti sitä rikastumaan, ei saanut kehityksen voimia kesyyntymään, vaan tuloksena oli hullun vuoden 1848 Helmikuun vallankumous."
VastaaPoistaEikö se sentään Ludvig Filip I. Kaarle X oli Bourbonsuvun päähaaran viimeinen kuningas, jonka aikana valoitettiin Algeria - Ranskan myöhemmäksi harmiksi.
No kyllä varmaan oli Ludvig Filip. Mistä näitä tuleekaan, vaikka olen asiat koululaisillekin sen kymmenet kerrat selittänyt...
PoistaItselleni jäi lähtemättömästi mieleen koulun historiankirjan aikalaispilapiiroksesta (Daumier?), joss kuvattii kuninkaan muuttumista päärynäksi.
PoistaMétamorphose française á la Daumier, 1831. https://www.alamy.com/stock-photo-louis-philippe-i-1773-1850-french-king-as-les-poires-in-1831-cartoon-38430739.html
PoistaKiitos Huuska!
Poista"Américanisation. Amerikkalainen viitekehys hallitsee koko maata MacDonaldseista kantritanssiin."
VastaaPoistaTämä oli todella huono tieto, olen tähän asti kuvitellut, että Ranska on se ainoa pieni, sitkeä Astexix, joka panee kampoihin jenkki (epä-) kulttuurille. (Tietenkin Asterix oli sarjakuvahahmo, lohtutarina...)
Kun ei enää laiteta hanttiin kulttuuriselle Amerikalle, peli on pelattu. Sitten vaan lippalakki väärinpäin päähän ja suomalaisuuden sisältö on NHL ja Lauri Markkanen.
PoistaRisto E.J. Penttiläkin sanonut että olemme liittyneet nyt, hold your horses: Amerikan imperiumiin.
Nythän meillä suhtaudutaan sikäläiseen presidentivaaliinkin kuin omaan sisäpolitiikkaamme.
Varsinkin Trumpista peljästänyt, usein naisväestön osa, on käärmeissään niin kuin omasta henkilökohtaisesta asiasta.
Vieläkin se tutkimus tekemättä kummat vaalit saivat enemmän mediatilaa meillä USA:n 2016 ja 2020 vaalit vai omat pressanvaalimme. Tiedän vastauksen.
Kun tämän tuot esiin, kuulet heti että ihan hyvä noin, toinen vaihtoehto se vasta kauhea olisi, r-ssä, Putin, Venäjä.
Ei olisi se vaihtoehto, ei tietenkään.
Niin pieni on suomalainen sisu, realismi ja usko järkeen nykyään, että jos emme palvo maailman suurinta herraa, tulee idän roisto ja saalistaa heti meidät neitsykäiset.
Milläköhän se sen tekisi, korealaisella pataljoonalla?
Parempi USA on minullekin kuin Putinin Venäjä, tuhannesti, Nato oli järkiavioliitto, mutta on se vaan pientä olla näin lääpällään uuteen isäntään.
Trump sotkee onneksi vähän tätä idealisoitua USA-kuvaa.
kerta rytinä
1990-luvun lopulla jonakin syysiltana kävelin kohti lähellä Riemukaarta ollutta hotelliani. Vähän nälkäkin oli.. Huomasin MacDonaldsin ja ajattelin, että voi, joko näitä on täälläkin. Menin sisään, tilasin ja söin. Vieläkin omatunto soimaa.
PoistaYhdysvallat on tuhonnut Suomen talouden ja kielen hiljaa hivuttamalla.
PoistaVahingot alkavat näkyä vasta nyt kun on liian myöhäistä.
"Eipä sikäli, on se muutos sinä aikana ollut oleellinen Suomessa ja monessa muussakin maassa."
VastaaPoistaVoisiko kyse, niin ikävältä kun se tuntuukin, siitä että koko Eurooppa on antiikin Rooman 400-luvun puolivälin tunnelmissa, kuoleva kulttuuri.
Lienee yhdentekevää, veisaammeko: Jeesuksen, woken, putinin, Maon, Muhamedin...etc. nimeen. Ideologis/uskonnollisuus on kuitenkin aina perusteeton metodi asioiden edistämiselle.
VastaaPoistaKuvaavaa on trendien vaihtuminen, ideologioiden vaihtuminen, vaikka kaikilla niillä on samankaltainen muutostavoite: kuvitteellinen, mutta metodinen toimintatapa, tavoitteena pyrkimys parempaan elämään.
Homo sapiens=viisas ihminen.
Seurustelin aikoinaan pari kesää Lyonin lähellä asuvan ranskattaren kanssa ja seuraava ex-avovaimo oli vielä Ranskan ope, joten Ranskaa on tullut koluttua pitkin poikin. Toissa kesänä ajoimme sitten maan läpi Suomeen pysähtyen vain pikku kaupungeissa ja täytyy sanoa, että niissä viihtyi vielä, niin kuin Ranskassa vain voi. Pariisissa en ole käynyt vuosiin, enkä ehkä tule käymäänkään. Käyköhän niin että vanha Eurooppa siirtyy kokonaan maaseudulle ja elelee siellä reservaatissa, kunnes hiipuu pikku hiljaa. Jos eivät sitten musulmaanit aja viimeisiä pois niin vihreät ainakin, koska saastuttavat siellä lehmineen ilmastoa. Toisaalta mielipideilmaston heiluminen kuin heiluri on varmemmin ennustettavissa, kuin nykyinen ilmastohysteria, joten optimistina jään odottelemaan, jos ei aikaa entistä, niin parempaa kuitenkin.
VastaaPoistaMinulle, entiselle frankofiilille, kyseinen maa on nykyisin euroopan mätä omena... (toimii mm. googlen hakusanoina).
VastaaPoistaMacron ja muu tolkun väki ovat tähän asti kovasti vastustaneet le wokismea. Se sopii kovin huonosti maahan jossa etnisyyksiä ei rekisteröidä. Tokkopa rekistereistä löytyy muodikkaampia sukupuolisuuksiakaan.
VastaaPoistaV-VF