Tiiu. September 2024
Lapsena tuli
aika ahkerasti seurattua myös naistenlehtiä, etenkin Me Naisia, joka nyt
joka tapauksessa ilmestyi viikoittain nenän eteen.
Siinä olikin usein
kiinnostavia juttuja, joista mieleen ovat jääneet Eeva Aminoffin reportaasit eksoottisista
maista. Muuta ei kyllä nyt oikein tulekaan mieleen. Joka tapauksessa tuntui aivan
luontevalta lukea naistenlehteä.
Se oli yhtä
luonnollista kuin vaikkapa eläytyminen elokuvan naisrooliin tai naisroolisten
laulujen laulaminen. Joskus niitä vaivauduttiin hieman asianmukaisesti
muuntamaan, mutta ei välttämättä. Eihän siitä eläytymisestä kenenkään sukupuoli
muuttunut, minkä jokainen ymmärsi. Sellainen oli maailma siihen aikaan.
Viime aikoina
olen törmännyt naistenlehtiin hyvin satunnaisesti, joten en voi läheskään
luotettavasti sanoa niistä mitään. Yleinen vaikutelmani joka tapauksessa on,
että ne ovat hyvin samanlaisia, kuin niin sanottujen (aamulla ilmestyvien)
iltapäivälehtien vastaavat osastot eli siis täynnä arkipäivän hedonismia,
feministisen ylivallan ylistystä ja vaatimista sekä seksiä, seksiä ja seksiä,
vieläpä hyvin kliinisellä tasolla.
Tässä suhteessa
ne eivät kyllä taida paljoa erota myöskään niin sanotusta laatumediasta, jonka
laatu kyllä näyttää olevan lähinnä oman julistuksen varassa.
Virolainen Tiiu
on Õhtulehden julkaisema aikakauslehti. Õhtuleht on Viron suurin lehti,
jonka suuntausta luonnehditaan liberaalis-konservatiiviseksi.
Tiiu-lehdellä on naisen nimi, joka on
hyvin tyypillisesti virolainen. Onko se muodikas vai vanhahtava, en oikein tiedä.
Päätellen kuvasta, jossa esiintyvät Hiidenmaan koolle kutsutut Tiiut (Hiiu
Tiiut, 32 henkeä 49:stä), suurin osa nimen kantajista on vähintään
keski-ikäisiä.
Kuvaan
liittyvässä artikkelissa kerrotaan, että nimi on joistakin tuntunut
vanhanaikaiselta. Hiidenmaalla sen suosiota joka tapauksessa on lisännyt
saarelta mantereelle kulkevan laivan nimi Tiiu.
Lyhyesti sanoen,
näyttää siltä, että nimi Tiiu ei ainakaan ole huippumuodikas, saati
lapsellinen, vaan viittaa pikemmin aikuiseen naiseen, kuin tosi-TV:n
kansikuvatyttöön.
Lehden sisältö
on kiinnostava. Osastot ovat Tässä kuussa, Nostalgia, Ihmiset, Terveydenhoito,
Siluetti, Koti ja puutarha, Raha ja Mielenrauhoittaja (Meelejahutaja).
Nostalgia-osastossa
muistellaan vuotta 1998 Virossa ja muualla, muistellaan neuvostoajan koulua ja
kerrotaan lintuharrastajasta, jolle on melkein nokka päähän kasvanut.
Ihmisistä-palstalla
esitellään perhearvot-otsikon alla Henry Sildarun, freestylehiihtäjän perhettä.
Isossa jutussa käsitellään europarlamenttiin valittua Jüri Ratasta, joka jo
otsikossa toteaa, ettei olisi ilman perhettä niin pitkälle päässyt.
Osastossa
kerrotaan myös Ukrainan auttamisesta, lapsena perheestä eronneen sisaren
etsinnästä sekä Raul Vaiglasta, jonka vaarit olivat monitaitoisia työmiehiä.
Itse Raul on muusikko, joka muistaa hyvällä sitä, että hänet lapsena
pakotettiin opiskelemaan musiikkia.
Osatossa kerrotaan
myös Käsmun saaren tyttärestä, Reet Häälistä, joka in nyt Alexela-konsernin
suuromistaja. Näyttelijä Liisa Aibel puolestaan on tehnyt kiusaamisesta
opinnäytetyön ja kertoo siitä sekä itsestään. Üle Kouts taas tekee taidetta
metallista, mikä on naisille harvinaista.
Kristiina Sika,
etiketin asiantuntija taas pakinoi videokokouksista, joissa pitäisi saada
yhteen ihmiset eikä mikään lokkiparvi.
Terveydenhoidossa
puhtaan myös ravinnosta, kuten hyödyllisistä pihlajanmarjoista ja tuoreen voisienen
vaarasta. Siinä kerrotaan myös koronan
runtelemasta Helle Tiidrestä, joka on menettänyt muistinsa ja näkökykynsä,
mutta ei iloista luontoaan. Lääkäri kertoo siellä viisi erilaista syytä pyörtymiseen
ja lehti esittelee myös ketodieetillä laihtuneen naisen sekä kertoo koirien levittämästä
loistaudista, joka on muuten Suomeenkin tullut.
Suomalaisessakin
lehdessä voisi olla se juttu, jossa esitellään entistä ”tosi-TV-tähteä”, tatuoitua
Siiri Kuusmannia, joka kasvattaa lääkeyrttejä. Isä se muuten oli tatuoidulle
Siirille ensimmäisenä opettanut luonnonlääkinnän saloja.
Myös kynsien
hoitoa ja jumppaliikkeitä esitellään ja opetetaan tekemään oma pysäköintikello.
Muotiosastossa esitellään ymmärtääkseni arkipukuja, ihan sööttejä, ruokaosastossa
on kauden reseptejä ja Meelejahutajassa (oik. mielen jäähdytin) muun
muassa ristisana ja sudoku.
Näin omasta
näkökulmastani sanoisin, että kyseessä oin lehti, jota kehtaa lukea ja jopa
sanoa lukevansa. Paitsi että siinä oppii viron kieltä, siinä luulee myös
oppivasa jotakin maan kulttuurin omaleimaisuudesta.
Siihen kannattaa
tutustua jo senkin takia, että se auttaa panemaan paikalleen myös oman maamme
ilmiöitä. Ei naistenlehteäkään välttämättä tarvitse hupakoille suunnata, ainakaan
Virossa.
Se on mukavaa, että miehetkin lukevat naistenlehtiä. Vaan missä lienee vika, kun naiset eivät lue miestenlehtiä?
VastaaPoistaOlen monen naisen kanssa kahdestaan lukenut - oikein tavaillut - miestenlehtiä. Aikuisia kun ollaan, olen heitin kans kahtonut myös aikuisviihdettä, veehooässältä. Toimi. Tehokkaasti.
PoistaViittasin itse aviiseihin kuten autolehdet, Tekniikan Maailma ja Riista-lehti, mutta nämä asiat koetaan tietysti omakohtaisesti.
PoistaOlettaisi että yhtä innokkaasti varmaan lukevat Raamattua, tai Koraania?
PoistaMitä itse lukenut miesten kirjoittamia julkaisuja, niin osa on kielellisesti hieman tylsää luettavaa, mutta aihe itsessään on hyvin mielenkiintoinen.
Samoin jotkut naisten julkaisemat tekstit ovat väsyttäviä lukea.
Tuttu tyttö, jolla on siilitukka ja avovaimo, antaa minulle. Siis antaa hyviä neuvoja 80-luvun auton korjaamisessa ja entisöinnissä, on itsekin mopilisti. Tämä Sirpa siis lukenee miestenlehtiä, ainaki vanhempia vuosikertoja. Hyvä Sirpa.
Poista"Tässä suhteessa ne eivät kyllä taida paljoa erota myöskään niin sanotusta laatumediasta, jonka laatu kyllä näyttää olevan lähinnä oman julistuksen varassa". Surullisen totta..
VastaaPoista"Joka tapauksessa tuntui aivan luontevalta lukea naistenlehteä.
VastaaPoistaSe oli yhtä luonnollista kuin vaikkapa eläytyminen elokuvan naisrooliin tai naisroolisten laulujen laulaminen."
Jos olisit nuorempi olisit saanut hormoniblockkereita ja blogi olisi Tiina Vihavaisen kertomuksia sateenkaaren alta: Kuinka löysin itseni.
Äidilleni tuli nimikkotilauksena työpaikalle 50- ja 60-luvulla ruotsalaisista naistenlehdistä Femina ja Husmodern. Oli semmoisella alalla ja toi ne aina kotiin. Tutuksi tulivat myös Me Naiset, Viuhka ja Hopeapeili, jossa muistaakseni oli se Leelian lepotuoli -palstakin. Oppi ruotsia, ja olivathan vastapainoa Tekniikan Maailmalle ja Kansa taisteli -lehdelle. Varsinkin siinä Feminassa oli suomalaislehtiin verrattuna melkoisesti glamouria paperilaatua myöten. Oikein hyödyllisiä olivat myöhempää elämää ajatellen. Joka on juuttunut niihin liivimainosvitsailuihin, niin minun puolestani juuttukoon.
VastaaPoista