Suuria ratkaisuja odotellessa.

 

Ihmemaita

 

Pohjois-Amerikan Yhdysvalloilla, joita yleensä sanotaan vain Amerikaksi, menee aina vain hyvin, siis taloudessa. Referoin tässä lähinnä The Economistin viime viikon numeron ajatuksia.

Putin ja kumppanit ovat nyt ristiretkellä yrittämässä kammeta Amerikkaa pois maailmantalouden keskuksen paikalta, mutta se ei vain tunnu onnistuvan. Varantovaluuttana dollari on yli muiden, eikä sitä uhkaa mikään, vaikka Putin jo kymmenisen vuotta sitten innostui kuvittelemaan, että nyt sen aika olisi lopussa.

Pääomamarkkinoiden arvon suhteen (market capitalisation) USA:lla on johtoasema, eikä sitä tunnu uhkaavan mikään. Vain kerran, 1980-luvulla näytti hetken siltä, että Japani jyrää kaikki muut ja kauppakamarinulikat kaikkialla alkoivat opetella japania ja sen kulttuuria.

Mutta se kesti vain hetken. Japani on nyt hyvin harmaantunut eli keski-ikä on korkea, mutta se ei vain haali maahansa vierastyöläisiä, saati maahanmuuttajia. Sen velkaantumisaste on maailman huippua, mutta silti sen arvopaperit ovat kova sana. Siinä on maa, johon luotetaan sen kulttuurin takia.

Yhdysvallat luottaa dollariinsa, jossa taas kerrotaan luotettavan Jumalaan, mikä nykyään lieneekin sama asia. Yhdysvaltain valtionvelka ei ole vielä huimaa japanilaista tasoa, mutta sinne ollaan menossa, eikä kumpikaan presidenttiehdokas lupaa leikkauksia. Miten voisikaan.

Japani harmaantui yhdessä hujauksessa ja joutuu nyt elättämään valtavaa määrää vanhuksia, jotka kykenevät vain nauttimaan palveluita. Mutta itse asiassa kulutus onkin tuotannon veroinen asia taloudessa ja viime kädessä koko talouselämän ja saman tein koko nykyisen muunkin elämän suuri tarkoitus. Muistakaa tämä, nuoret!

Myös Kiina, Amerikan suuri haastaja, harmaantuu lähivuosina erittäin nopeasti. Ennusteen mukaan sen väestön mediaani-ikä, joka näyttää nyt olevan suunnilleen USA:n luokkaa (noin 40) syöksyy parissa vuosikymmenessä 50:een ja ennen vuosisadan loppua 60:een.

Ei siinä mitään, kaikkihan me vanhenemme, vai kuinka? Vauhti on tässä kuitenkin taas se olennainen tekijä. Economistin käyrien mukaan USA:n väestön mediaani-ikä on noin 45 vuotta vielä tämän  vuosisadan lopulla, kun se Kiinassa on silloin jo 60 ja EU:ssakin 50.

Yhdysvallat näyttää siis pystyvän mahdottomaan tässäkin asiassa. Se on kuin ampiainen, jonka ei pitäisi pystyä lentämään, mutta joka siitä huolimatta vain lentää.

Strategisesti suuri ongelma on maailman suurimmalla energian tuottajalla ja tuhlaajalla (USA) ollut riippuvuus ulkomaista, mutta nyt sekin on voitettu särötyksen avulla. USA tuottaa enemmän kuin käyttää ja tuhlaa, eikä äänestäjiä tarvitse kiusata energian hinnan korotuksilla. Varmemmaksi vakuudeksi ainakin Trump on vielä ilmoittanut eroavansa koko ilmastosopimuksesta.

Toki USA:n suhteellinen rooli maailmantaloudessa on jatkuvasti kutistunut ja se johtuu nousevan idän ja etelän kasvusta.

Mutta ei sielläkään kaikki tasaisesti kasva: USA:n osuus maailman väestöstä on nyt 4% ja vuonna 2100 sen ennustetaan olevan suunnilleen sama. Kiinan osuus on nyt 18%, mutta vuonna 2100 vain 6%. Euroopan unionin osuus laskee 6%:sta 3,5%:een. Tulevaisuus on musta.

Mitä talouteen tulee, USA:n osuus maailman tuotannosta laskettuna ostovoimakorjatulla BKT:llä (PPP)oli vuonna 2000 23%. Nyt se on enää 16% ja suunta on laskeva. Markkina-arvolla mitaten USA:n talous muodostaa silti yhä neljänneksen maailmantaloudesta.

Kiinakaan ei ole tasaisesti ollut ohittamassa Amerikkaa, jonka ohi sen jo taannoin ajateltiin päässeenkin. Sen tuotanto itse asiassa oli vuonna 2021 75% USA:n vastaavasta, mutta nyt vain 65%. Asiaa ei mainita, mutta kyseessä täytyy olla markkina-arvoinen BKT.

Tämä kuulostaa lännen kannalta kovin lohdulliselta ja on ilmeistä, että Economist on tässä numerossaan keskittynyt kaivamaan esille nimenomaan argumentteja, jotka horjuttavat kuvaa tasaisen varmasti taantuvasta Amerikasta.

Itse asiassa se on nyt maailman rikkain maa, vaikka rikkaus jakaantuukin epätasaisesti, GINI-indeksi on pysytellyt samoissa lukemissa Venäjän kanssa

USA:ta voidaan verrata Saksaan jonka talouden kehitystä Economist luonnehtii lakonisesti: ”from bad to worse”. Taustalla on niin tuon maan väestökehitys, mitä ei voi korvata hölmöläisten tapaan maahanmuutolla, vähä-älyinen energiapolitiikka ja keskeisen tuotannon jääminen uusien aasialaisten kilpailijoiden, erityisesti Kiinan jalkoihin. Kustannuksistahan se on kiinni.

Sama perusongelmahan on myös koko Euroopalla ja USA:llakin. Kirjoitus seinällä ei enää ole mitään salakieltä. Globaali vapaa kilpailu on valtavasti hyödyttänyt ´maapallon entistä köyhälistöä, kuten se on hyödyttönyt myös sen talouden moottoreita, Amerikkaa ja Eurooppaa. Mutta nyt on ohitettu kulminaatiopiste.

Tarina on samanlainen kuin 1800-luvulla, kun Britannia siirtyi kannattamaan vapaakauppaa, joka tuotti sille valtavan hyödyn pioneeriasemasta johtuen.

Se menetettiin sitten aikanaan ja sata vuonna myöhemmin koko maa oli konkurssikypsä, kunnes se kovalla sokkiterapialla pelastettiin. Rahaa on taas, mutta ihmisten onnellisuudessa ja viihtyvyydessä taitaa olla puutteita. Kulttuuri on, mitä on.

Samahan se on Amerikassakin. Kyllä rahaa löytyy ja jopa kuluttajiakin. Tuottajat sen sijaan kohtaavat rakenteellisen ongelman yrittäessään kilpailla Aasian kanssa. Tämä huolimatta siitä, että kotimaisen työvoiman kulut pidetään kurissa.

 Hyvinvoinnin ja rikkauksien epätasainen jakaantuminen on silmiinpistävää. Ihmiset ovat menettämässä työn mukana arvokkuutensa ja itsekunnioituksensa (vrt. Vihavainen: Haun dignity tulokset). Amerikka on slummien maa. Siellä onnellisuus on vain vähentynyt 1950-luvulta lähtien. Aasiassa se muistaakseni on merkittävästi lisääntynyt.

Suomen kehitystähän voi verrata Saksaan. Olemme innokkaita vannomaan arvojen nimiin ja kehtaamme jopa ajatella, että velatkin pitäisi maksaa, pieni maa kun olemme. Meille ei myöskään ole pakko antaa lainaa.

Mutta Saksaa en sanoisi ihmemaaksi, se on itse valinnut sellaisen tien, jonka päässä voi olla vain onnettomuuksia koko kansakunnalle, joka ilmeisesti katsoo ne ansainneensakin. No, Jedem das Seine, sanottiin ennen Preussissa. Enäähän ei uskalleta.

Suomi sen sijaan in ihmemaa. Meillä tulojen ja varallisuuden jakaantuminen on kansainvälisessä vertailussa hyvin tasaista (googlaa GINI) ja pidämme kunnia-asiana tehdä koko maapallonkin hyväksi enemmän kuin kukaan muu.

Ja ihmeiden ihme: olemme maailman onnellisin kansa. Toki tämä on vain oma kuvitelmamme, mutta kukapa pystyisi moista kuvittelemaan toisten puolesta.

Kenties tämä perustuu hölmöyteen, kuten jotkut muutkin saavutuksemme? Entä sitten? Kuten ns. taloustieteessä yleensäkin, kuvitelmatkin ovat tosiasioita ja usein jopa niistä tärkeimpiä.

Tämä tosiasia on hyvin tärkeä sellainen. Sitä vaalikaamme.