maanantai 14. lokakuuta 2024

Rooma ahdingossa

 

Sotaa ja kurjuutta

 

Titus Livius, Ab urbe condita XXV. Hannibalin sota. Suuria menetyksiä. Suomennos Maija-Leena Kallela ja Ylermi Luttinen. Basam books 2024, 178 s.

 

Kulttuurityö jatkuu. Titus Liviuksen jättimäisestä Rooman historiasta (ab urbe condita -kaupungin perustamisesta lähtien, kuten tuohon aikaan ilmoitettiin meneillään oleva vuosi, ellei sitten tyydytty viittaaman sen ja sen henkilön konsulivuoteen) on jo julkaistu suomeksi useita osia, joita on käsitelty tälläkin palstalla (ks. Vihavainen: Haun livius tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Tämä kirja suhtautuu alkutekstiin hyvin kunnioittavasti ja se julkaistaan myös latinaksi. Lisäksi ovat johdanto ja alaviitteet sekä nimihakemisto. Kaikissa kohdissa ei turmeltuneesta alkutekstistä saa selvää, mikä on myös teoksessa ilmoitettu.

Sille, oka haluaa syvällisesti tutustua auktoriin ja aikakauteen, tämä on hyvin hyödyllistä. Lukemattomat uudet nimet, jotka usein erehdyttävästi muistuttavat joitakin myöhempien aikojen nimiä, menevät lukijan mielessä helposti sekaisin.

Mutta voihan teosta lukea myös aikansa arvojen ja normien kuvauksena, jossa jotkut asiat sivuutetaan normaaleina ja toisia taas nostetaan esille joko varoittavina tai seurattavina esimerkkeinä tai osoituksina roomalaisten erinomaisuudesta, siihenkin Liviuksella oli taipumusta, kuten kaikilla kunnon patriooteilla.

Tässä kirjassa liikutaan  200-luvun loppupuolella eKr. ja on päästy  sen toiselle kymmenluvulle Cannaen suuren katastrofin (216 eKr.) jälkeiseen aikaan. Cannaessahan Hannibal tuhosi Rooman suuren armeijan, peräti 60000 miestä.

Roomasta eivät vielä miehet loppuneet, mutta vaara oli eksistentiaalinen ja liittolaiset, joihin Rooma oli mahtinsa perustanut, osoittivat horjuvuutta ja lahjottavuutta. Suurissa taisteluissa roomalaiset kärsivät vielä senkin jälkeen kirveleviä tappioita.

Lyötyjen joukkojen masentuneet rippeet, jotka alkoivat jo naisten lailla jo itkeskellä, kykenivät kuitenkin vielä kuin ihmeen kaupalla suuriin voittoihin, kun niihin puhallettiin henkeä kaunopuheisuudella ja onnistuvat kukistamaan ylivoimaisen vihollisen, tappamaan 37000 miestä (naisista ei ole mainintaa) ja ottamaan vangiksi 1830 henkeä. Saalis oli valtava.

Mitä käytännössä tarkoitti kymmenien tuhansien miesten tappaminen miekalla, voi vain kuvitella. Ainakin asiaa pidettiin kunniakkaana.

Päällikkö, Lucius Marcius nousi suureen kunniaan ja häneen tuli myös jotakin yliluonnollista. Kerrotaan,että hänen pitäessään puhetta sotilaille, hänen päästään kohosi hänen itsensä huomaamatta liekki kaikkien ympärillä seisovien suureksi järkytykseksi.

Näissä kohdin nykyaikaista lukijaa epäilyttää koko liekin olemassaolo, josta ei olekaan luotettavia todisteita. Luotettava todistus tekijänsä ja ilmeisesti myös yleisönsä asenteista sisältyy sen sijaan noihin ohimennen mainittuihin lukuihin vihollisen menetyksistä. Muitakin lukuja kirjoittaja esittää.

Yhtä kaikki, se, että vihollisista ilmeisesti surmattiin suunnilleen kaikki, jotka voitiin tai jaksettiin (aina joskus kerrotaan tappamisen loppuneen, kun ei enää jaksettu). Joissakin tapauksissa tappion kärsineet värvättiin omaan armeijaan, mutta he olivat yleensä epäluotettavia, kuten Liviuskin varoittaa. Jopa orjat, jotka saivat sotimista vastaan vapautensa, olivat siinä suhteessa parempia.

Ihmishengelle annettiin toki sodassakin tietty arvo: mitä useampi tapettiin, sitä suurempi saavutus. Toki vankien käsittely oli vaikea ongelma, eihän heitä voitu missään leirissäkään pitää syömässä vähiä muonavaroja ja potentiaalisesti uhkaamassa valtiota.

Tässä kirjassa tuskin tapahtuu suuria ratkaisuja, vaikka Rooman totaalisen häviön vaara ehkä torjutaankin. Joka tapauksessa nyt valtakunta eli suuria vaaran aikoja, joiden päätyttyä sittemmin katsottiin vielä tarpeelliseksi tuhota Karthago, ettei se koskaan enää nousisi Roomaa uhkaamaan.

Hitler oli mitä ilmeisimin omaksunut roomalaisajan arvoja suunnitellessaan Venäjän suurimpien kaupunkien hävittämistä ja julistaessaan tuhoamissodan, jossa hänen mielestään ratkaisisi vain ennenkuulumaton kovuus -siis järjestelmällinen hävittäminen, jonka laista ei sitten antiikin aikojen ollut nähty.

Toki pienemmässä mitassa samaa oli tapahtunut vaikkapa 1200-luvun Liivinmaalla (ks. Vihavainen: Haun liivinmaan kronikka tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ja muuallakin.

Tässä yhteydessä on kiinnostavaa, että Rooma joka tapauksessa piti itseään valtakunnista oikeamielisimpänä ja myös armollisena, kun siihen oli syytä. Tähän luotettavuuteen se perusti myös liittolaispolitiikkansa, joka ei näinä alennuksen aikoina suinkaan aina onnistunut.

Sodan onni, fortuna belli on aina oikullinen. Niinpä ihmiset ovat ajasta aikaan yrittäneet saada ennakolta selville, milloin aika on sille otollinen. On pelattu sotapelejä ja nyttemmin myös varmasti värvätty tekoäly mukaan ennustamaan. Aikoinaan tärkeimpiä ennustajia olivat pyhät kanat, joiden lentoa auguurit tulkitsivat.

Muitakin enteitä ilmaantui. Oli hirvittävä myrskyjä, Albanovuorella satoi kiviä kaksi päivää yhtä mittaa, salamat iskivät torneihin ja aurinko muuttui punaiseksi ja ikään kuin tavallista isommaksi.

Kuten Cicero myöhemmin kirjoitti: ennustukset toteutuivat usein hämmästyttävän tarkoin ja vaikka ne usein jäivät toteutumatta, olisi ollut mitä suurinta kevytmielisyyttä jättää ne kokonaan huomiotta.

Jumalia koetettiin lepyttää uhrimenoin ja suurin urheilukilpaluin. Suurta pahennusta herätti, kun vaarallisena aikana joukko naisia peräti itse Rooman Forumilla lakkasi uhraamasta isiltä perityllä tavalla ja palvoi sen sijaan vieraita jumalia.

Aluksi järjestyksenvalvojien yritykset häätää vieraan kultin palvojia epäonnistuivat, mutta asia saatiin lopulta senaatin päätöksellä hoidetuksi. Rangaistuksista ei ole tietoa.

Elämme taas vaarallisia aikoja ja auguurit ja haruspeksit ovat ahkerassa työssä, kukin omia ennusmerkkejään tarkkailemassa. Mika Waltarin romaanihenkilö sanoi joskus, että on kaksi asiaa, joista voi keskustella loputtomasti: tähtitaivas ja lampaanmaksa.

Itse muunsin tuon lauseen jo puoli vuosisataa sitten modernimpaan muotoon: asiat, joista voi keskustella loputtomasti ovat Neuvostoliitto ja mallasjuomien valmistus.

Nykyinen aika on jo jättänyt tuonkin vaiheen taakseen. Joka tapauksessa Venäjästä riittää yhä keskustelemista ja auguureilla on töitä, kuten televisiota katselleet luultavasti ovat huomanneet. Itse en ole sitä katsonut.

Saapa nähdä, millaista tulevaisuutta maailma nyt on itselleen valmistelemassa. Yleensähän se on viimeisten parin sadan vuoden aikana osoittautunut aivan odottamattomaksi ja ennusteiden vastaiseksi.

19 kommenttia:

  1. "Neuvostoliitto ja mallasjuomien valmistus."
    Kyllä se näin on Neuvostoliitto ja sen edesottamukset puhuttavat vieläkin.
    Armeija-aikana 1980-luvun alussa, rannikkojääkärinä, nuo kaksi aihetta olivat jatkuvasti esillä.
    Syynä oli paljolti se, että neukut häiritsivät toimintaamme monin tavoin: radiohäirintä oli vain yksi asia.
    Tuolloin olin varma siitä, että sota tästä tulee. Onneksi jäi luulotelmaksi.

    VastaaPoista
  2. > että neukut häiritsivät toimintaamme monin tavoin: radiohäirintä oli vain yksi asia.

    Ajatella! Mutta mitä ne muut tavat olivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upinniemen rantaan ajautui toisinaan laitteita, joilla oli kouluttajamme mukaan yksinomainen vakoilutarkoitus.
      Niiden tekniikasta en osaa sanoa mitään.
      Ja sitten, ulkosaaristoharjoituksissa Uiskolla, Mi 8 saattoi pörrätä aivan yläpuolellamme: eikä ollut Suomen ilmavoimien rekisterissä.

      Poista
    2. > joilla oli kouluttajamme mukaan yksinomainen vakoilutarkoitus.

      Ajatella! Niissä oli sitten kaiketi kamerat ja etätunnistus sotilaiden mielialasta ja puolustushenkisyydestä.

      > Mi 8 saattoi pörrätä aivan yläpuolellamme: eikä ollut Suomen ilmavoimien rekisterissä.

      Ajatella! Hurjaa! Venäjän helikupterit Suomen alueella! Ammuitteko ne alas?

      Poista
    3. Noh anonyymi, et sitten näe asiassa ongelmaa?
      Jos olet noin neuvostohenkinen, niin se on sinun asiasi.
      Ja, asiaan liittyen, et itse kerro mitään asiasta, paitsi: " Ajatella! ja Hurjaa!".

      Poista
    4. > et itse kerro mitään asiasta

      Olit siis kertomasi mukaan saaristoharjoituksissa Suomen puolella ja venäläinen M8 helikopteri pörräsi aivan yläpuolellanne. Siis kerta vielä: Suomen ilmatilassa aivan teidän yläpuolellanne.

      Mitä tähän voisi sanoa kuin "Ajatella! ja Hurjaa!"? Ehdotapa itse jotain sanomista.

      Poista
    5. Niin. Lähellä Neuvostoviron vesirajaa. Vesiraja voi olla poliittisen tilanteen vuoksi venyvä käsite.
      Miksi "ajatellahurjaa" et muuta putinin luokse?

      Poista
    6. Meillä sisämaassa sama homma. Kun meillä oli radioliikennettä kaksi iivanaa alkoi heti huutaa radioaalloilla. En ymmärrä tänä päivänäkään mikä oli motivaatio? Yrittivätkö pelotella? Osoittaa että resursseja löytyy?

      Poista
    7. > Niin. Lähellä Neuvostoviron vesirajaa. Vesiraja voi olla poliittisen tilanteen vuoksi venyvä käsite.

      Raja ei ole venyvä käsite, ei ollenkaan; päinvastoin. Toisin kuin maalla, raja merellä on portaittainen, mutta ei kuitenkaan venyvä. Suomen ”sisäiset aluevedet” ulottuvat uloimpiin luotoihin asti avomerta vasten. Tästä rajasta sisäänpäin ollaan tiukasti Suomen alueella. Siellä sinäkin olit.

      Venäläiset helikopterit, esimerkiksi Mi-8, eivät tule lentelemään Suomen sisäisten aluevesien yläpuolelle, siitä pitää Suomen armeija huolta.

      Uskon kyllä, että teille simuloitiin armeijassa kaikenlaisia vihulaisen hyökkäyksiä, sehän on armeijan tehtävä.

      Mutta kiva kun kerroit kokemuksistasi. Lopuksi: en suunnittele muuttavani ”putinin” luokse, vaikka joskus saatan härnätä.

      Poista
    8. > Meillä sisämaassa sama homma. Kun meillä oli radioliikennettä kaksi iivanaa alkoi heti huutaa radioaalloilla.

      Puhutko nyt VHF-puhelimista tai LA-puhelimista? Rajan läheisyydessä lähetykset kuuluvat rajan toiselle puolelle, ja mikseipä iivanana niihin vastaisi, sehän on noiden radioiden periaate. Eihän puhelua osoiteta kenelläkään erityisesti.

      Poista
    9. Eikös nuo tuonaikaiset nokialaiset olleet vhf:iä? En itse muista näitä tekniikan faktoja. Mutta ryssää kuului.

      Poista
    10. BTR 60 PB:n radio. Aallonpituuksia en muista, mutta mökä alkoi saman tien kun aloitimme radioliikenteen. Rajalle oli matkaa muutama sata kilometriä.

      Poista
  3. "pyhät kanat, joiden lentoa auguurit tulkitsivat."

    Tässä meni kaksi asiaa sekaisin: pyhiä kanoja käytettiin ennen taistelua menestyksen ennustamiseen antamalla niille ruokaa, mitä innokkammin kävivät ruokaan kiinni, sitä parempi menestys. (Taitava sotapääillikkö tietenkin huolehti esiruokinnalla/-paastolla siitä, että entert rohkaisivat tämän joukkoja aiottuun suunnitelmaan. (Eräs Claudiussukuinen sotapääikkö puolestaan masensi joukkonsa heittämällä ne veteen toteamuksin, että juokoot kun eivät halunneet syödä.)

    Haruxpexit puolestaan etsivät enteitä lintujen lennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ovat menneet. Auguurit ennustivat lintujen lennosta ja haruspexit uhrieläinten sisälmyksistä, esim. Lampaiden maksasta.

      Poista
    2. Asterixissa kerrottiin, että Rooman näytösleijonat saivat vain jogurtin päivässä, että motivoituisivat vihollisvankien syömiseen esiintymisareenalla.

      Poista
  4. "Joka tapauksessa Venäjästä riittää yhä keskustelemista ja auguureilla on töitä, kuten televisiota katselleet luultavasti ovat huomanneet."

    Ja vielä enemmän iltapäivälehtiä seuraavat, voisipa melkein sanoa "anna meille jokapäiväinen Putinimme" (kuolemansairaus tai uusi, kavala suunnitelma Suomen tai lännen pään menoksi), saakohan raukka edes provisiota myynninedistämisestä.

    VastaaPoista
  5. "Jumalia koetettiin lepyttää uhrimenoin ja suurin urheilukilpaluin. Suurta pahennusta herätti, kun vaarallisena aikana joukko naisia peräti itse Rooman Forumilla lakkasi uhraamasta isiltä perityllä tavalla ja palvoi sen sijaan vieraita jumalia.

    Aluksi järjestyksenvalvojien yritykset häätää vieraan kultin palvojia epäonnistuivat, mutta asia saatiin lopulta senaatin päätöksellä hoidetuksi. Rangaistuksista ei ole tietoa."

    Tämä on kumminkin antiikin aikaan ja kristitytkin olivat vieraan kultin edustajia ja vainottuja. Rooman laki tuolloin oli kumminkin hieman eri. Ristiinnaulitseminen tuomiona ei kuulosta nykypäivältä, saati sivistysvaltion toiminta tavoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roomassa oli aina vastustettu vieraita kultteja kunnes ne oli sulautettu kulttuuriin, esimerkiksi Tacituksen mukaan egyptiläistä Isis-kulttia keisari Tiberiuksen aikana. Kristittyjen suvaitsemiseen meni kolmisensataa vuotta, jonka jälkeen kristillisyys sulautti itsensä antiikin kulttuurin.

      Ristiinnaulitseminen tuli itämailta, Rooman puunilaisilta, muistelen siitä mainitun jo persialaisten ajalta.

      Poista
    2. Voiko tästä vetää johtopäätöksen että roomalaiset aina lainaavat toisista kulttuureissa, milloin tuo sattuu heille olemaan sopivinta? Kristinuskokin, luostarilaitoksena pyhä isä on tuo johtohenkilö, jos tähän ei usko on kerettiläinen? Ei muuten mutta joku raja kokonaisuudessa on paavi kumminkin yhdessä ajanjaksossa on kehoittanut 200vuotta välttelemään yms. juutalaisia. Kyse on kumminkin uskonnosta.

      Poista

Kirjoita nimellä.