Sotaa ja kurjuutta
Titus Livius, Ab urbe condita XXV. Hannibalin
sota. Suuria menetyksiä. Suomennos Maija-Leena Kallela ja Ylermi Luttinen.
Basam books 2024, 178 s.
Kulttuurityö
jatkuu. Titus Liviuksen jättimäisestä Rooman historiasta (ab urbe condita
-kaupungin perustamisesta lähtien, kuten tuohon aikaan ilmoitettiin meneillään
oleva vuosi, ellei sitten tyydytty viittaaman sen ja sen henkilön konsulivuoteen)
on jo julkaistu suomeksi useita osia, joita on käsitelty tälläkin palstalla
(ks. Vihavainen:
Haun livius tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).
Tämä kirja suhtautuu
alkutekstiin hyvin kunnioittavasti ja se julkaistaan myös latinaksi. Lisäksi
ovat johdanto ja alaviitteet sekä nimihakemisto. Kaikissa kohdissa ei
turmeltuneesta alkutekstistä saa selvää, mikä on myös teoksessa ilmoitettu.
Sille, oka
haluaa syvällisesti tutustua auktoriin ja aikakauteen, tämä on hyvin
hyödyllistä. Lukemattomat uudet nimet, jotka usein erehdyttävästi muistuttavat
joitakin myöhempien aikojen nimiä, menevät lukijan mielessä helposti sekaisin.
Mutta voihan
teosta lukea myös aikansa arvojen ja normien kuvauksena, jossa jotkut asiat
sivuutetaan normaaleina ja toisia taas nostetaan esille joko varoittavina tai
seurattavina esimerkkeinä tai osoituksina roomalaisten erinomaisuudesta,
siihenkin Liviuksella oli taipumusta, kuten kaikilla kunnon patriooteilla.
Tässä kirjassa
liikutaan 200-luvun loppupuolella eKr. ja
on päästy sen toiselle kymmenluvulle
Cannaen suuren katastrofin (216 eKr.) jälkeiseen aikaan. Cannaessahan Hannibal
tuhosi Rooman suuren armeijan, peräti 60000 miestä.
Roomasta eivät
vielä miehet loppuneet, mutta vaara oli eksistentiaalinen ja liittolaiset, joihin
Rooma oli mahtinsa perustanut, osoittivat horjuvuutta ja lahjottavuutta.
Suurissa taisteluissa roomalaiset kärsivät vielä senkin jälkeen kirveleviä
tappioita.
Lyötyjen
joukkojen masentuneet rippeet, jotka alkoivat jo naisten lailla jo itkeskellä,
kykenivät kuitenkin vielä kuin ihmeen kaupalla suuriin voittoihin, kun niihin
puhallettiin henkeä kaunopuheisuudella ja onnistuvat kukistamaan ylivoimaisen
vihollisen, tappamaan 37000 miestä (naisista ei ole mainintaa) ja ottamaan
vangiksi 1830 henkeä. Saalis oli valtava.
Mitä käytännössä
tarkoitti kymmenien tuhansien miesten tappaminen miekalla, voi vain kuvitella.
Ainakin asiaa pidettiin kunniakkaana.
Päällikkö,
Lucius Marcius nousi suureen kunniaan ja häneen tuli myös jotakin
yliluonnollista. Kerrotaan,että hänen pitäessään puhetta sotilaille, hänen
päästään kohosi hänen itsensä huomaamatta liekki kaikkien ympärillä seisovien
suureksi järkytykseksi.
Näissä kohdin
nykyaikaista lukijaa epäilyttää koko liekin olemassaolo, josta ei olekaan luotettavia
todisteita. Luotettava todistus tekijänsä ja ilmeisesti myös yleisönsä asenteista
sisältyy sen sijaan noihin ohimennen mainittuihin lukuihin vihollisen
menetyksistä. Muitakin lukuja kirjoittaja esittää.
Yhtä kaikki, se,
että vihollisista ilmeisesti surmattiin suunnilleen kaikki, jotka voitiin tai
jaksettiin (aina joskus kerrotaan tappamisen loppuneen, kun ei enää jaksettu).
Joissakin tapauksissa tappion kärsineet värvättiin omaan armeijaan, mutta he
olivat yleensä epäluotettavia, kuten Liviuskin varoittaa. Jopa orjat, jotka
saivat sotimista vastaan vapautensa, olivat siinä suhteessa parempia.
Ihmishengelle annettiin
toki sodassakin tietty arvo: mitä useampi tapettiin, sitä suurempi saavutus.
Toki vankien käsittely oli vaikea ongelma, eihän heitä voitu missään
leirissäkään pitää syömässä vähiä muonavaroja ja potentiaalisesti uhkaamassa
valtiota.
Tässä kirjassa
tuskin tapahtuu suuria ratkaisuja, vaikka Rooman totaalisen häviön vaara ehkä
torjutaankin. Joka tapauksessa nyt valtakunta eli suuria vaaran aikoja, joiden
päätyttyä sittemmin katsottiin vielä tarpeelliseksi tuhota Karthago, ettei se
koskaan enää nousisi Roomaa uhkaamaan.
Hitler oli mitä
ilmeisimin omaksunut roomalaisajan arvoja suunnitellessaan Venäjän suurimpien
kaupunkien hävittämistä ja julistaessaan tuhoamissodan, jossa hänen mielestään
ratkaisisi vain ennenkuulumaton kovuus -siis järjestelmällinen hävittäminen,
jonka laista ei sitten antiikin aikojen ollut nähty.
Toki pienemmässä
mitassa samaa oli tapahtunut vaikkapa 1200-luvun Liivinmaalla (ks. Vihavainen:
Haun liivinmaan kronikka tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ja
muuallakin.
Tässä yhteydessä
on kiinnostavaa, että Rooma joka tapauksessa piti itseään valtakunnista
oikeamielisimpänä ja myös armollisena, kun siihen oli syytä. Tähän luotettavuuteen
se perusti myös liittolaispolitiikkansa, joka ei näinä alennuksen aikoina
suinkaan aina onnistunut.
Sodan onni, fortuna
belli on aina oikullinen. Niinpä ihmiset ovat ajasta aikaan yrittäneet saada
ennakolta selville, milloin aika on sille otollinen. On pelattu sotapelejä ja
nyttemmin myös varmasti värvätty tekoäly mukaan ennustamaan. Aikoinaan tärkeimpiä
ennustajia olivat pyhät kanat, joiden lentoa auguurit tulkitsivat.
Muitakin enteitä
ilmaantui. Oli hirvittävä myrskyjä, Albanovuorella satoi kiviä kaksi päivää
yhtä mittaa, salamat iskivät torneihin ja aurinko muuttui punaiseksi ja ikään
kuin tavallista isommaksi.
Kuten Cicero
myöhemmin kirjoitti: ennustukset toteutuivat usein hämmästyttävän tarkoin ja vaikka
ne usein jäivät toteutumatta, olisi ollut mitä suurinta kevytmielisyyttä jättää
ne kokonaan huomiotta.
Jumalia
koetettiin lepyttää uhrimenoin ja suurin urheilukilpaluin. Suurta pahennusta
herätti, kun vaarallisena aikana joukko naisia peräti itse Rooman Forumilla
lakkasi uhraamasta isiltä perityllä tavalla ja palvoi sen sijaan vieraita jumalia.
Aluksi
järjestyksenvalvojien yritykset häätää vieraan kultin palvojia epäonnistuivat,
mutta asia saatiin lopulta senaatin päätöksellä hoidetuksi. Rangaistuksista ei ole
tietoa.
Elämme taas
vaarallisia aikoja ja auguurit ja haruspeksit ovat ahkerassa työssä, kukin omia
ennusmerkkejään tarkkailemassa. Mika Waltarin romaanihenkilö sanoi joskus, että
on kaksi asiaa, joista voi keskustella loputtomasti: tähtitaivas ja
lampaanmaksa.
Itse muunsin
tuon lauseen jo puoli vuosisataa sitten modernimpaan muotoon: asiat, joista voi
keskustella loputtomasti ovat Neuvostoliitto ja mallasjuomien valmistus.
Nykyinen aika on
jo jättänyt tuonkin vaiheen taakseen. Joka tapauksessa Venäjästä riittää yhä
keskustelemista ja auguureilla on töitä, kuten televisiota katselleet
luultavasti ovat huomanneet. Itse en ole sitä katsonut.
Saapa nähdä,
millaista tulevaisuutta maailma nyt on itselleen valmistelemassa. Yleensähän se
on viimeisten parin sadan vuoden aikana osoittautunut aivan odottamattomaksi ja
ennusteiden vastaiseksi.
"Neuvostoliitto ja mallasjuomien valmistus."
VastaaPoistaKyllä se näin on Neuvostoliitto ja sen edesottamukset puhuttavat vieläkin.
Armeija-aikana 1980-luvun alussa, rannikkojääkärinä, nuo kaksi aihetta olivat jatkuvasti esillä.
Syynä oli paljolti se, että neukut häiritsivät toimintaamme monin tavoin: radiohäirintä oli vain yksi asia.
Tuolloin olin varma siitä, että sota tästä tulee. Onneksi jäi luulotelmaksi.
> että neukut häiritsivät toimintaamme monin tavoin: radiohäirintä oli vain yksi asia.
VastaaPoistaAjatella! Mutta mitä ne muut tavat olivat?
Upinniemen rantaan ajautui toisinaan laitteita, joilla oli kouluttajamme mukaan yksinomainen vakoilutarkoitus.
PoistaNiiden tekniikasta en osaa sanoa mitään.
Ja sitten, ulkosaaristoharjoituksissa Uiskolla, Mi 8 saattoi pörrätä aivan yläpuolellamme: eikä ollut Suomen ilmavoimien rekisterissä.
> joilla oli kouluttajamme mukaan yksinomainen vakoilutarkoitus.
PoistaAjatella! Niissä oli sitten kaiketi kamerat ja etätunnistus sotilaiden mielialasta ja puolustushenkisyydestä.
> Mi 8 saattoi pörrätä aivan yläpuolellamme: eikä ollut Suomen ilmavoimien rekisterissä.
Ajatella! Hurjaa! Venäjän helikupterit Suomen alueella! Ammuitteko ne alas?
Noh anonyymi, et sitten näe asiassa ongelmaa?
PoistaJos olet noin neuvostohenkinen, niin se on sinun asiasi.
Ja, asiaan liittyen, et itse kerro mitään asiasta, paitsi: " Ajatella! ja Hurjaa!".
> et itse kerro mitään asiasta
PoistaOlit siis kertomasi mukaan saaristoharjoituksissa Suomen puolella ja venäläinen M8 helikopteri pörräsi aivan yläpuolellanne. Siis kerta vielä: Suomen ilmatilassa aivan teidän yläpuolellanne.
Mitä tähän voisi sanoa kuin "Ajatella! ja Hurjaa!"? Ehdotapa itse jotain sanomista.
Niin. Lähellä Neuvostoviron vesirajaa. Vesiraja voi olla poliittisen tilanteen vuoksi venyvä käsite.
PoistaMiksi "ajatellahurjaa" et muuta putinin luokse?
Meillä sisämaassa sama homma. Kun meillä oli radioliikennettä kaksi iivanaa alkoi heti huutaa radioaalloilla. En ymmärrä tänä päivänäkään mikä oli motivaatio? Yrittivätkö pelotella? Osoittaa että resursseja löytyy?
Poista> Niin. Lähellä Neuvostoviron vesirajaa. Vesiraja voi olla poliittisen tilanteen vuoksi venyvä käsite.
PoistaRaja ei ole venyvä käsite, ei ollenkaan; päinvastoin. Toisin kuin maalla, raja merellä on portaittainen, mutta ei kuitenkaan venyvä. Suomen ”sisäiset aluevedet” ulottuvat uloimpiin luotoihin asti avomerta vasten. Tästä rajasta sisäänpäin ollaan tiukasti Suomen alueella. Siellä sinäkin olit.
Venäläiset helikopterit, esimerkiksi Mi-8, eivät tule lentelemään Suomen sisäisten aluevesien yläpuolelle, siitä pitää Suomen armeija huolta.
Uskon kyllä, että teille simuloitiin armeijassa kaikenlaisia vihulaisen hyökkäyksiä, sehän on armeijan tehtävä.
Mutta kiva kun kerroit kokemuksistasi. Lopuksi: en suunnittele muuttavani ”putinin” luokse, vaikka joskus saatan härnätä.
> Meillä sisämaassa sama homma. Kun meillä oli radioliikennettä kaksi iivanaa alkoi heti huutaa radioaalloilla.
PoistaPuhutko nyt VHF-puhelimista tai LA-puhelimista? Rajan läheisyydessä lähetykset kuuluvat rajan toiselle puolelle, ja mikseipä iivanana niihin vastaisi, sehän on noiden radioiden periaate. Eihän puhelua osoiteta kenelläkään erityisesti.
Eikös nuo tuonaikaiset nokialaiset olleet vhf:iä? En itse muista näitä tekniikan faktoja. Mutta ryssää kuului.
PoistaBTR 60 PB:n radio. Aallonpituuksia en muista, mutta mökä alkoi saman tien kun aloitimme radioliikenteen. Rajalle oli matkaa muutama sata kilometriä.
Poista"pyhät kanat, joiden lentoa auguurit tulkitsivat."
VastaaPoistaTässä meni kaksi asiaa sekaisin: pyhiä kanoja käytettiin ennen taistelua menestyksen ennustamiseen antamalla niille ruokaa, mitä innokkammin kävivät ruokaan kiinni, sitä parempi menestys. (Taitava sotapääillikkö tietenkin huolehti esiruokinnalla/-paastolla siitä, että entert rohkaisivat tämän joukkoja aiottuun suunnitelmaan. (Eräs Claudiussukuinen sotapääikkö puolestaan masensi joukkonsa heittämällä ne veteen toteamuksin, että juokoot kun eivät halunneet syödä.)
Haruxpexit puolestaan etsivät enteitä lintujen lennosta.
Ilmeisesti ovat menneet. Auguurit ennustivat lintujen lennosta ja haruspexit uhrieläinten sisälmyksistä, esim. Lampaiden maksasta.
PoistaAsterixissa kerrottiin, että Rooman näytösleijonat saivat vain jogurtin päivässä, että motivoituisivat vihollisvankien syömiseen esiintymisareenalla.
Poista"Joka tapauksessa Venäjästä riittää yhä keskustelemista ja auguureilla on töitä, kuten televisiota katselleet luultavasti ovat huomanneet."
VastaaPoistaJa vielä enemmän iltapäivälehtiä seuraavat, voisipa melkein sanoa "anna meille jokapäiväinen Putinimme" (kuolemansairaus tai uusi, kavala suunnitelma Suomen tai lännen pään menoksi), saakohan raukka edes provisiota myynninedistämisestä.
"Jumalia koetettiin lepyttää uhrimenoin ja suurin urheilukilpaluin. Suurta pahennusta herätti, kun vaarallisena aikana joukko naisia peräti itse Rooman Forumilla lakkasi uhraamasta isiltä perityllä tavalla ja palvoi sen sijaan vieraita jumalia.
VastaaPoistaAluksi järjestyksenvalvojien yritykset häätää vieraan kultin palvojia epäonnistuivat, mutta asia saatiin lopulta senaatin päätöksellä hoidetuksi. Rangaistuksista ei ole tietoa."
Tämä on kumminkin antiikin aikaan ja kristitytkin olivat vieraan kultin edustajia ja vainottuja. Rooman laki tuolloin oli kumminkin hieman eri. Ristiinnaulitseminen tuomiona ei kuulosta nykypäivältä, saati sivistysvaltion toiminta tavoilta.
Roomassa oli aina vastustettu vieraita kultteja kunnes ne oli sulautettu kulttuuriin, esimerkiksi Tacituksen mukaan egyptiläistä Isis-kulttia keisari Tiberiuksen aikana. Kristittyjen suvaitsemiseen meni kolmisensataa vuotta, jonka jälkeen kristillisyys sulautti itsensä antiikin kulttuurin.
PoistaRistiinnaulitseminen tuli itämailta, Rooman puunilaisilta, muistelen siitä mainitun jo persialaisten ajalta.
Voiko tästä vetää johtopäätöksen että roomalaiset aina lainaavat toisista kulttuureissa, milloin tuo sattuu heille olemaan sopivinta? Kristinuskokin, luostarilaitoksena pyhä isä on tuo johtohenkilö, jos tähän ei usko on kerettiläinen? Ei muuten mutta joku raja kokonaisuudessa on paavi kumminkin yhdessä ajanjaksossa on kehoittanut 200vuotta välttelemään yms. juutalaisia. Kyse on kumminkin uskonnosta.
Poista