perjantai 29. syyskuuta 2023

Jokapäiväinen kansanäänestys

 

Demokratian vaikeus

 

La nation -c’est un plebiscite de tous les jours sanottiin joskus Ranskassa silloin, kun demokratia, joka yhdistettiin kansakuntaan ja kansalaismieleen oli siellä suuressa huudossa ja esimerkkinä kaikille maailman liberaaleille.

Kansakunta oli ymmärrettiin ylevästi kaikkien jäsentensä yhteistahdon luomuksena ja heidän vapaan tahdonilmauksensa tuloksena. Mutta entäpä mikäli tuo kokonaisuus ei saanutkaan kylliksi ääniä tuossa kuuluisassa jokapäiväisessä kansanäänestyksessä? Tyytymätön osa kansakunnasta tuskin saattoi noin vain poiskaan muuttaa.

Ehkäpä sen oli vain pantava hulinaksi ja tehtävä muiden olo niin sietämättömäksi, että he lopulta antoivat periksi ja hulinoitsijat saavuttivat tavoitteensa heidän kustannuksellaan. Äkkiä katsoen tämä ainakin näyttää aidosti ranskalaiselta ratkaisulta.

Mutta tämähän ei ole demokratian hengen mukaista, ei ainakaan sen ideaalisen demokratian, jossa yhtäläisesti kunnioitetaan kaikkien oikeutta omaan mielipiteeseensä ja ymmärretään kansalaisella olevan myös velvollisuuksia, aivan erityisesti ja ensisijaisesti siinä, että hän hyväksyy pelisäännöt ja alistuu enemmistön päätöksiin.

 Toimiva demokratia ei toteudu rettelöiden ja sääntöjen rikkomisen kautta, vaan edellyttää kykyä ymmärtää omat oikeudet ja velvollisuudet kokonaisuuden kannalta. Nuo säännöt tuovat valtaan aina sen, jota enemmistö kannattaa ja se, joka on vähemmistössä, saa odottaa vuoroaan. Infantiili psyyke ei kykene pelisääntöjä hyväksymään eikä siis toimimaan aidon demokraattisesti.

Kansalaistottelemattomuudesta on tullut mantra, johon monet haluavat ehdottomasti liittää myönteisiä määreitä. Toki sitä onkin syytä kunnioittaa silloin, kun se esimerkiksi ilmenee kieltäytymisenä täyttämästä ilmeisen rikollisia määräyksiä tai muualta tulleita säädöksiä, joiden tarkoituksena on kansakunnan elinehtojen tuhoaminen.

Mikäli kansalaistottelemattomuuden nimellä sen sijaan ajetaan yksinkertaisesti vain oman ryhmäkunnan etuja muista piittaamatta, ollaan itse asiassa vain rosvoretkellä kansakuntaa vastaan, demokratian periaatteita rikkoen.

Ryhmäkuntainen kiristyspolitiikka ei kuulu hyvään ja toimivaan demokratiaan, kuten jokaiselle rationaaliseen ajatteluun kykenevälle on selvää. Toinen asia on, etteivät demokraattiseen ajatteluun kypsymättömät massat halua tätä selviötä tunnustaa eivätkä siksi siihen myöskään kykene. Ajattelun sijasta voidaan esimerkiksi huutaa.

Jos tällaiset ilmiöt pääsevät yhteiskunnassa vallitseviksi, se merkitsee demokratian rappeutumista oklokratiaksi, jossa rationaalisen argumentoinnin sijaan pystytään käyttämään vain demagogiaa ja jossa pelkkä puhe demokratian pelisäännöistä aiheuttaa vain pilkkaa ja typerää aggressiota.

Kuten kaikki tietävät, Suomen demokratia kuuluu maailman vanhimpiin ja se on myös kuulunut toimivimpiin ja kestänyt ankarat tulikokeet, joissa monien muiden maiden poliittinen järjestelmä tuhoutui.

Ei kuitenkaan ole mitään syytä jäädä lepäämään laakereillaan. Demokraattista mielenlaatua ei voi periä ja sen oikeutus on kuin onkin lunastettava joka päivä. Hienon perinteen voi monella alalla hukata hyvinkin nopeasti, kuten peruskoulun saavutusten tuhoaminen osoittaa.

Maamme historiaan kuuluu myös merkittävä demokratian vastainen juonne, joka pahimmillaan johti aseelliseen kapinaan naapurimaan tuella. Sen torjuminen johti kansalliseen tragediaan, jonka jälkiä näemme yhä poliittisessa traditiossamme. On turha sanoakaan, että myös kansainväliset liberaalin demokratian vastaiset muodit vaikuttavat meilläkin voimakkaasti.

On outoa, että asiat, jotka muissa pohjoismaissa ovat yleisesti hyväksyttyjä, saatetaan meillä leimata lähes rikollisiksi ja peräti demokratian vastaisiksi… Samaan aikaan ihastellaan pohjoismaisen elämänmuodon saavutuksia tai ainakin sen periaatteita.

Olen yhä uudelleen saanut kuulla, että sen klassinen demokratian ideaali, joka perustuu ajatukseen rationaalisten yksilöiden yhteisöstä, ei vastaa todellisuutta. Uskon kyllä sen. Siitä huolimatta irrationaalisen laumakäyttäytymisen avoin järjettömyys ja immuunius rationaalisille argumenteille jaksaa yhä uudelleen yllättää.

Murheellista on havaita, että koulutustason nousu on vain vahvistanut tätä intellektuaalista kyvyttömyyttä. Tämä antirationaalisuuden kasvu näyttääkin olevan osa sitä psyykkistä taantumista, jonka ilmentymiä voidaan havaita kulttuurin kaikilla alueilla. Seppo Oikkonen on jaksanut ansiokkaasti muistuttaa asiasta. Hänen kotisivullaan kannattaa käydä.

Opiskelijoiden piirissä tapahtunutta joukkotyperyyden purkausta en enää ihmettele lainkaan. Suunta on ollut selvä jo monen vuoden ajan ja itse asiassa jo 60-luvun kulttuurivallankumouksesta lähtien. Demokratia sanan klassisessa mielessä on siinä joukossa aivan liian vaikea asia.

Eipä tästä puutu enää muuta kuin eläkeläisten lakko. Ehkäpä voimme sen jollakin tavoin organisoida? Ehdotuksia otetaan vastaan.

30 kommenttia:

  1. Äärimmäisen kirkas analyysi nyky-Suomen tilanteesta, jossa ollaan siirtymässä rationaalisesti keskustelevasta demokratiasta ranskalaistyyliseksi rähinävallaksi. Klassisten kielten osaamiseni ei valitettavasti riitä sen ilmaisemiseen, mitä on "rähinä" tms latinaksi tai kreikaksi.

    Ongelman ns juurisyy lienee se, että viileä, rationaalinen harkinta on kovin aliarvostettua, tunteet ja vietit hallitsevat. Herää vain kysymys, että niilläkö nykymaailman suuret ongelmat ratkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kokoomus vie tunteella Suomen pienestä taantumasta syvään lamaan.

      Poista
    2. Juuri tällaisia argumentteja nyt pukkaa...

      Poista
    3. Niin, persut ja kokoomuksen persuosasto, ne ovat juuri niitä rähinän lietsojia. Surulliselta tuntuu kun heitä seuraa.

      Poista
    4. Mitä nyt vuosikymmenien historiaa katsoo niin tyypillisempää se anarkia tyyppinen käytös on yleensä sanoisinko vasemmalle laidalle. En oikein välitä 2 tyyppisestä ajattelusta, eteenkin kun Suomessa on monenlaisia puolueita. Mutta ymmärtänen että kielen ja ajattelin kautta siinä on jokin tasapaino, vähän kuin jing ja jang.
      Sitten jos sen jaottelee sukupuolen mukaan, naisella ei ole sellaiseen teoriassa varaa ja siinä kohtaa jos ns. oikea lähtee sille tielle niin lopputulos on jot myö itketään kaikki.

      Poista
    5. Latinaksi ehkäpä rixa olisi sopiva termi ja kreikaksi Ο καυγάς!

      Poista
    6. Concordia res parveke crescunt, sanotaan Ateneumin julkisivussa. Sananparsihan jatkuu: discordia etiam maximae dilabuntur

      Poista
    7. Lapithus, filius Apollinis eorum eponymus fuisse dicitur toteaa: "Unde rixa et magnum bellum ortum est."
      Ja kaikkihan me ns. oppineet lainamme olemme oppineet?

      Poista
    8. No totta maar. Ajattelin nyt myös kaikkia niitä, jotka eivät ole, mutta näkevät Ateneumin päivittäin.

      Poista
    9. An 8.15: Ryhtykäämme siis käyttämään uudissanaa. "Rixakratia"

      Poista
    10. Muuan venäläinen tuttavani käyttää sikäläisistä johtajista termiä "kakistokratia". On se toki hieman eri juttu, mutta odotellaan nyt kehityksen edistymistä.

      Poista
  2. "Murheellista on havaita, että koulutustason nousu on vain vahvistanut tätä intellektuaalista kyvyttömyyttä". Tästä olen, ilman ehtoja täydellisen samaa mieltä. Kuuluin kerran erääseen face-ryhmään, aika laajaan sellaiseen, ja arvioni oli, että jäsenistöstä valtaosa taisi olla kohtuullisen lukenutta ja aika hyvin toimeen tulevia jäseniä. Eräässä avauksessa saitilla voimakkaasti näkyvä äveriäs henkilö kehuskeli laskeskelleensa, että hänen kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan sopisi helposti 100 000 maahanmuuttajaa, ja voi mahdoton sitä tykkäysten määrää! Tässä kohtaa on kai turhaa edes pohtia, mitä em. määrä maahanmuuttajia aiheuttaisi pienelle Suomelle, tai tälle keskisuurelle kaupungille...

    Demokratia näyttää epäonnistuvan surkeasti vähän siellä ja täällä? YK:n lähes kahdesta sadasta valtiosta valtaosa tuntuu olevan vähemmän demokraattisia valtioita, ja niiden määrä näyttää vain kasvavan? Silmät on mukava ja helppo sulkea, ja teeskennellä demokratian voittokulkua...

    Katsotaanpa Ruotsia, maata joka suorastaan kylpi rahassa ja maineessa 1900-luvun puolesta välistä alkaen, eikä ollut joutunut sotiin pariin sataan vuoteen. Rahaa tuli niin, etteivät ruotsalaiset tienneet minne rahat laittaisivat. Sitten avattiin ovet selälleen, ja maahanmuuton piti tuoda vielä lisäarvoa. Vain taivas oli rajana, kun kansankotia rakennettiin. Oppineisuus ja sivistys olivat maailmanluokkaa, mutta sokea piste demokrafiasta pysyi sokeana. Vasta nyt ollaan rohjettu avaamaan silmiä, mutta "maito on jo maassa".

    Onnettomuus on siinä, että demokratian luonne on sellainen, kuin katon korjaus, eli poudalla ei tarvitse, ja sateella ei voi! Kun demokratiasta ei oikeastaan tarvitse huolehtia, tilanne vähä vähältä ja väistämättä ajautuu siihen, että demokratian vastavoimat ottavat tilaa. Näin käy aina, koska ihminen ei ole alkuunkaan rationaalinen toimija. Olin kerran työpaikassa, joka oli hengeltään suorastaan erinomainen. Sitten tehtiin lisä rekrytointi, ja tässä rekrytoinnissa epäonneksi tuli palkatuksi pari riidan kylväjää ja vastarannan kiiskeä. Alamäki alkoi siitä, ja jatkuvat kriisipalaverit toistuivat vuosien mittaan, kunnes itse poistuin taka vasemmalle ja lähdin ulkomaan komennukselle.

    Pohjoismaat lienevät edelleenkin demokratian mallimaita, ja Ruotsi sen ykkönen, vaikka maa ajoi alas jopa puolustusvoimansa, ja rikolliset ovat ottaneet isot alueet kaupungeista haltuunsa! Teeskentely ja valehtelu on saanut liikaa valtaa, ja ne todellakin ovat demokratian vastavoimia, ja ne ovat täällä nyt, myös Suomessa, koska esim. vaalituloksesta ei näköjään tarvitse välittää! Suomi ei tästä nouse, niin kuin ei nouse Ruotsikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuuttajat muodostavat alipalkatun halpatyömarkkinan, ja sitten omat duunarit on ideana pakottaa hyväksymään sen ehdot. Samaan aikaan kun koulutetut itse yhä jatkavat elämäänsä vanhan palkkatason maailmassa, jossa liitoilla on yhä valtaa. Vaikka kuinka inhoaisi vasemmistolaisuutta, niin eihän aivan selvää luokkakuviota voi tässä olla näkemättä.

      Koulutettujen enemmistölle on sama, kuka häntä palvelee, kunhan palvelee ja halvalla. Maahanmuutto myös syrjäyttää omaa työväenluokkaa, ja se tuottaa monille puhdasta nautintoa. Modernia luokkataistelua käydään maahanmuuttajien kautta, moderni sosiaaliturva mahdollistaa sen että oma työväestö korvataan maahanmuuttajilla. Tästä syystä puhe siitä että rahat ovat nyt loppu, on ikään kuin väärin, sopimusrikkomus.

      Poista
    2. Totuus on se, että Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. On vain pulaa halpa- tai ilmaistyövoimasta.

      Keskiluokalle on myyty ajatus, että Suomessakin voisi olla niin kuin jossain Thaimaassa. Nöyrä pienipalkkainen työväenluokka palvelisi heitä. Moni on tämän asian ottanut innoissaan vastaan. Ilmiötä saattaa myös vahvistaa ns. kulttuurien ominaispiirteet. Eräs ammattikoulun opettaja kertoi kuinka ihania oppilaita irakilaiset pakolaismiehet olivat olleet. Voidaan puhua suoranaisesta nöyristelystä pienine lahjoineen, ei tajunnut, että kyseissä maassa ollaan ylempien mielivallan alla ja luulivat, että Suomessa on sama meininki. Voin kertoa, että maahanmuuttajat kyllä oppivat nopeasti maan tavoille ja huomaavat, että nöyryyteen tai edes käytöstapoihin ei ole tarvetta. Toivottavasti se vaan on se opettajan poika, joka sitten nöyryytysvideossa nuoleskelee toisen polven mamun kenkiä.

      Ikävä kyllä keskiluokka sahaa myös omaa oksaansa. Muistan kuinka 90-luvulla eräs ohjelmoija soitti radioon ja kertoi, että Suomessa arvostetaan lihaksia ja datanörtit ei naisille kelpaa. Uhosi, että muuttaa etätöihin Thaimaahan. Ohjelmointi tosiaan nykyään tehdään Aasiassa, mutta lähinnä intialaisten ja kiinalaisten voimin. Yhä useammin suomalaisetkin törmää siihen, että hommaan valitaan sekä suomalainen että intialainen. Suomalainen saa 5500 ja inkkari 2800. Jos kolmen kuukauden jälkeen katsotaan käppyrät, jos inkkari tekee 70% tulosta suomaiseen verrattuna, niin suomalainen saa lähteä.

      Toki yrityksille ulkomainen työvoima on erittäin edullista koska kustannuksia mamun puolisosta ja perheestä voidaan ulkoistaa veronmaksajille. Puhumattakaan siitä, että työurat jäävät lyhyiksi ja puoliso ei koskaan löydä töitä. Vielä kun huomattava osa mamun pojista syrjäytyy, niin laskelmat ovat täysin miinusmerkkisiä yhteiskunnan kannalta.

      Suomalainen vasemmisto vihaa työväenluokkaa. Uusi proletariaatti ovat sukupuolivähemmistöt ja mamut. Karvaperseduunareiden petosta sosialismin tulevamatta jäämiseen ei anneta anteeksi.

      Totuus on se, että ei ole olemassa hyödyllistä maahanmuuttoa.

      Poista
    3. "Katsotaanpa Ruotsia..."

      Onhan se vähän hurjaa, että jengejä vastaan manataan puolustusvoimia apuun.

      Sic transit gloria mundi!

      Poista
    4. "Anonyymi29. syyskuuta 2023 klo 17.10"

      Vuonna 1975 Ruotsi oli sosialisesti ehkä maailman kehittynein valtio. Teknologian taso oli erittäin korkealla ja maan salainen ydinaseohjelma olisi voinut käskystä tuottaa aseen kuukausissa. Ilmavoimat oli maailman neljänneksi suurimmat. Ruotsia kunnioitettiin ja pidettiin esimerkkinä maailmalla. Elintaso oli yksi maailman korkeimmista. Heikoista pidettiin huolta. Elämisen laatu oli hyvin korkea. Ruotsilla oli jopa oma avaruusohjelma!

      Se mitä tapahtui samana vuonna oli päätös aloittaa maahanmuutto kolmannen maailman maista.

      Nyt 50 vuotta myöhemmin olemme tässä tilanteessa.

      Totuus on se, että paskaläpi maista muuttavat ihmiset eivät sopeudu kehittyneisiin yhteiskuntiin, vaan he pyrkivät muuttamaan nämä paikat samanlaisiksi paskaläviksi joista ovat lähteet.

      Poista
    5. Ruotsihan ei ole demokratian mallimaa, kaukana siitä. Siitä on osoituksena Ruotsidemokraattien sulkeminen ulos hallituksesta vaalituloksista riippumatta. Lähinnä (poliittisen) mafian touhujahan tuollainen kansanvallan halveksiminen on.
      Ja nyt on tulokset nähtävissä, ja huonot housuissa. Roskajoukon (=maahanmuuttajien) aseet ja pommit paukkuu päivittäin, ja apua pyydetään naapureilta ja armeijalta.

      Poista
  3. Huvittaa lukea nykyään esim. Ylen kolumneja, joissa lähes kaikkeen löydetään syylliseksi aina matala koulutustaso. Viimeksi luin että se oli kuulemma huumeidenkäytönkin syy. Huomautin, että Kekkosen Suomessa joku 90% kansasta oli matalasti koulutettua, ja huumeiden käyttö lähes nolla. Koulutustason jatkuva nousu on johtanut tällaiseen koulutettujen egoismiin, ja yhteiskunta-analyysin monotoonisuuteen.

    Koulutuksen työmarkkina-arvon jatkuvasti inflatoituessa kouluttautumisesta tulee yhä enemmän identaarista, pyritään kuulumaan tuoreeseen enemmistöön, olemaan "normaali" ihminen, silloin on lupa halveksua työväenluokkaisuutta ja harjoittaa analyysiä jossa kaikki paha johtuu matalasta koulutustasosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisen hallituksen opetusministeri Li Andersson hehkutti, että suomalaisista nuorista tulisi olla korkeakoulutettuja jopa puolet. Onhan tuo täysin mieletöntä ajattelua reaalimaailmassa. Mistähän kaikille löytyisi ns. herran paikka? Kuka tekee ns. perusduunarin työt sellaisessa Suomessa, ja saatko esim. edes autosi korjattua ja huollettua säällisessä ajassa, jne, jne loputtomiin? Esimerkkejä nimittäin on. Osaavia perusduunareita kaivataan alalle kuin alalle, mutta esim. yhteiskuntatieteiden maistereita on myös sellaisia, jotka ovat olleet työttöminä jopa 15 vuotta! Sitten tällaiset kehtaavat valitella julkisuudessa, että huonosti menee, koska he eivät vaurastu! Amislaiset, jotka läpaisevat koulutuksen säällisesti, ei tarvitse olla työttömänä ja se on varmaa. Joskus se vaatii kyllä muuttoa toiselle paikkakunnalle, ja vaurastuminen alkaa siitä, ja etenee pikku hiljaa, niinhän se on aina tehnyt. Tosin pääkaupunkiseutuun ei näissä asioissa voi enää nojautua, sillä normaali maan sisäinen muuttoliike on tehty tukipolitiikalla täysin mahdottomaksi, sillä asuntoa sieltä normaali ihminen ei pysty ostamaan, kun taas sitä vastoin täysin rahaton ja ammattitaidoton maahan muuttaja yksinkertaisesti vain ottaa sieltä asunnon!

      Työttömänä ei tarvitsekaan vaurastua, varsinkin kun sen tekee jonkun toisen työn tuloksena. Se yhtälö on mahdoton sen jälkeen kun emme saa enää velkaa, tai velan hoitokulut käyvät ylivoimaiseksi. Niin ikävästi ovat elävässä elämässä asiat.

      Varsinkin YLE tekee nyt mielellään juttuja pitkäaikaistyöttömistä, tai opiskelijoista, jotka oikeistohallituksen aikana muka listitään taloudellisesti maan rakoon, ja tulevaisuus on oleva kauheaa. Pankaapa merkille, kun heitä haastatellaan kotioloissaan, niin pulasta ja puutteesta ei kyllä näy merkkiäkään. Koti on aina nätti, ja hyvin kalustettu. Televisiot ja kodinkoneet ovat lähes aina viimesistä huutoa. Ulkoinen habitus, eivätkä em. seikat todellakaan poikkea ollenkaan niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet ikänsä töitä ja vaurastuneet pienin askelin.

      Suomi on de facto eräs maailman tasa-arvoisimmista maista, ehkäpä jopa niin tasa-arvoinen, että tämä luhistuu kertakaikkiaan omaan näppäryyteensä ja mahdottomuuteensa?

      Poista
  4. ”… Kansalaistottelemattomuudesta on tullut mantra, johon monet haluavat ehdottomasti liittää myönteisiä määreitä…”.

    Onkohan tämä nyt näin yksinkertainen asia? Mitä se kielletty ja sallittua kansalaistottelemattomuus oikein on?

    Jos luonnonsuojelijat sitovat itsensä puihin ja estävät metsänhakkuun, se varmaan on sitä kiellettyä kansalaistottelemattomuutta, koska valtiovalta on hakkuun sallinut. Poliisit paikalle, ja junkkarit ensin putkaan ja sitten käräjille!

    Jos työntekijäjärjestöt mobilisoivat lakon eduskunnan ja hallituksen määräämää leikkausohjelmaa vastaan, niin nouseeko sitä metakka? Kansalaistottelemattomuuttahan tämäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on hyvin yksinkertaista.
      Vain vihervasemmistolainen kansalaistottelemattomuus on sitä hyvää ja sallittua.
      Kaikki muu on äärioikeistolaista rasismia ja natsismia. Kysykää vaikka viherpunikeilta..

      Poista
    2. Persut, nuo uhriutumisen maailmanmestarit.

      Poista
  5. Sepon tekstejä - kuin myös sinunkin - olen alleviivannut. Mutta.
    Meillä on eduskunnassa liikaa narsisteja, jotka uskovat oman valehtelunsa oleva sitä parempaa valehtelua.
    Käykääpä lukemassa/kuuntelemassa esim. oklodemokraatti Matias Mäkysen ulostuloja: suhteelliset totuudet ovat valtoimenaan.
    Kun demokratia on (tulkittavissa) jonkinlaiseksi metodismiksi, asian nimeksi, on oklokraattisuus pikemminkin sen oire, kuin irrallinen ilmiö.

    VastaaPoista
  6. "Eräässä avauksessa saitilla voimakkaasti näkyvä äveriäs henkilö kehuskeli laskeskelleensa, että hänen kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan sopisi helposti 100 000 maahanmuuttajaa, ja voi mahdoton sitä tykkäysten määrää!"

    Piti oikein tarkistaa Hämeenlinnan väkimäärä. Keskustaajamassa oli vuonna 2015 noin 50.000 asukasta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4meenlinnan_keskustaajama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapinta-alaa lähes 2000 neliökilometriä...

      Poista
    2. Umayya Abu-Hannahin mukaan "monikulttuurisessa yhteisössä innovaatio on automaatio".

      Ambrose Pierce totesi osuvasti, että "alkuasukas kuluttaa maa-aluetta, pian hän alkaa lannoittaa".

      Poista
  7. On: ”Kuten kaikki tietävät, Suomen demokratia kuuluu maailman vanhimpiin”
    Pitäisi olla: ”Kuten kaikki tietävät, Suomen demokratia eli todellinen demokratia kuuluu maailman vanhimpiin”

    Kaikki kyllä tietävät, että Venäjän demokratia kuuluu tulevaisuuteen, sellaiseen kaukaiseen. Englannissa ns. pyöreä pöytä perustettiin 1200-luvulla. Napoleon käski tekemään uudistuksia lähes koko Euroopassa, mutta Venäjällä hän epäonnistui ja joutui nauttimaan myrkytetystä hienosta viinistä eräällä kaukaisella saarella.

    Moskovan ideologia eli kansojen alistaminen ja orjuuttaminen tuli Venäjälle 1000-luvulla etelästä. Konstantinopolin valtakunta luhistui orjien tahdolla ja paenneet siirtyivät Venäjälle ja Italiaan perustamaan omia mafioita.

    Venäjä muuttui mafiaksi vasta Leninin-Stalinin kaudella nimellä proletariaatin diktatuuri ja proletaarinen maailmanvallankumous.

    Kaikki muu on jo tiedossa.

    VastaaPoista
  8. Taisi olla Aarno "Loka" Laitinen, joka joskus lohkaisi, että suomalainen demokratia on sitä, että jos 90 kannattaa ja 10 vastustaa, vastustajien äänet luonnollisesti ratkaisevat. Ei ollenkaan huono arvio, sillä näinhän "maailman johtavissa" demokratioissa taidetaan toimia? Kysymys aiheellisesti kuuluukin, että onko siinä tie jopa demokratian rappioon ja tuhoon?

    Kun demokratia hyvää hyvyyttään antaa kaiken, tai ison vallan vähemmistöille, voidaanko enää edes puhua demokratiasta? Miksi enemmistön pitää nöyristellä vähemmistöjä ja onko se edes terveen yhteiskunnan merkki? No, sitten puhutaan "moniarvoisesta" yhteiskunnasta, mutta taaskin vähemmistöt ovat määräävinä, ja aina näyttävät olevan, ainakin länsimaissa? Katsotaanpa vaikka transsukupuolisia henkilöitä, joita todistetusti lienee vain prosentin murto-osia, silti heidän olemisensa ja eläminen tuntuu olevan jopa yhteiskuntia määrittäviä, puhumattakaan homoseksuaaleista, joiden pienet "jupakat", kuten muutamalla Sillanpäällä oli taannoin eräässä rikosjutussa, ja jota oikein vieläkin yritetään loiventaa tai valkopestä! Todennettu rikos, siis lainvoimainen oli sentään vakava, mutta kun tekijänä on vähemmistöön kuuluva, luonnollisesti häntä kohdellaan julkisuudessa lähes silkkihansikkain. Onneksi sentään oikeuslaitos tässä tapauksessa toimi!

    Mutta kuka kova äänisimmin osaa, kehtaa, tai uskaltaa vaatia, ja lyödä nyrkkiä pöytään, se saa useimmin haluamansa. Näinhän toimitaan ihmisten välillä niin pienissä kuin suurissakin kysymyksissä! Meidät muka sivistyneet länsimaalaiset on opetettu olemaan siivolla, ja varsinkin suomalaiset ikiaikaisina alustalaisina tietenkin suostuvat vähän liian helposti jopa luukoiran asemaan? Jossakin Hesan bussissa muutama maahanmuuttaja-teini voi aivan huoletta pilata koko bussillisen matkan, mutta kai se vain näin kuuluukin mennä? Tila, pieni tai suurempi otetaan aina haltuun jonkun toimesta, mutta ei alustalaisten toimesta. Se lienee demokratiaa?

    Demokratian nollapiste lienee siinä, kun naistet ja miehet, tytöt ja pojat asioivat samassa vessassa sulassa sovussa, eikä kukaan tunne oloaan vaivautuneeksi? Tästä voisi luoda samantyylisen loppukohtauksen kuin oli elokuvassa Orwellin vuonna 1984!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.