tiistai 26. syyskuuta 2023

Yhtä sirkusta

 

Yle ja kulttuuri

 

Rooman rappion aikoina sinne kerääntyi porukkaa, joka eleli sosiaalituilla eli sai ilmaista leipää, mutta kun tarkoitukseton elämä on ihmiselle sietämätöntä, järjestettiin näille ns. proletaareille myös elämän tarkoituksen korvikkeeksi sirkushuveja (circenses), että he pysyisivät rauhallisina.

Sanahan viittaa kilpa-ajoihin, joita areenoilla (circus) katsottiin, mutta myös gladiaattorien esityksistä tuli niissä suuri hitti. Niissähän sai adrenaliinipiikkejä seuratessaan, miten toiset taistelivat henkensä edestä ja usein saivatkin kuolla näissä hard core-esityksissä, joista kai käytettiin tuolloin vielä jotakin muuta nimeä.

Asian sairaalloisuus huomattiin kyllä jo aikoinaan. Kirkkoisä Augustinus tuomitsi niiden lisäksi kaiken teatterin yleensä, se kun kiihotti ihmisiä saamalla heidät samaistumaan toisten synteihin, kun omissa ei enää ollut riittävästi.

Augustinus kuului hengen jättiläisiin, mutta hänen vaihtoehtonsa ihmiskunnalle eli keskittyminen Jumalan valtakuntaan Civitas Deihin oli ihmiskunnalle liian vaativaa eikä sekään tuottanut täällä maan päällä harmoniaa, vaan sen sijaan ikuista taistelua vääräoppisuutta vastaan.

Kuitenkin kaikitenkin taide, myös näyttämötaide siinä humanistisessa mielessä, joka sille myöhemmin annettiin, oli laadullisesti korkeammalla tasolla kuin pelkät sirkushuvit. Jo Aristoteles oli asian oivaltanut ja Platonin ajatuksissa eri taiteen lajeilla oli suuri ihmistä jalostava rooli. Ero sirkuksen raaistaviin gladiaattoritappeluihin oli olennainen.

Jo tässä kohtaamme aidon kulttuurin ja viihderoskan välisen eron. Edellinen ravitsee ihmisen syvimpiä henkisiä tarpeita ja korottaa hänet eläimellisen tason yläpuolelle. Jälkimmäinen vetoaa primitiivisiin vietteihin ja reflekseihin saamalla hänet simuloimaan vihaa, raivoa ja kiimaa ja tuottamalla pelotteluefektejä, jotka antavat adrenaliinipiikkejä.

Voi tietenkin ajatella, että molempia tarvitaan. Edellisillä on kysyntää pienen vähemmistön keskuudessa, kun taas jälkimmäinen nauttii niin sanoakseni laajojen kansalaispiirien suosiota. Kun kysytään, pitäisikö jompaakumpaa yhteiskunnan toimesta tukea ja toista kenties jopa syrjiä, pitäisi vastauksen kai riippua siitä, kuka on vallassa ja kenen ääntä silloin halutaan kuunnella.

En tiedä, missä määrin Ylen ohjelmapolitiikka on riippunut istuvan hallituksen näkemyksistä tai edes eduskunnan voimasuhteista. Sen ainakin olen huomannut, että niin sanottu korkeakulttuuri tämän maan suurimman ja kalleimman kulttuurivaikuttajan tuotannossa on hiipumistaan hiipunut.

Ylen tai muidenkin TV-kanavien tarjontaan en viitsi enää yksityiskohtaisesti puuttua, kun olen tehnyt sen jo monta kertaa aiemminkin (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=yle ).

Sanalla sanoen kyseessä on ala-arvoinen sirkustelu alkaen ns. tosi-TV:stä saariseikkaluineen ja gladiaattoreineen (!) ja päätyen alttarilla ja/tai alastomina tehtäville ensitreffeille tai MILF:ien (mom I’d like to fuck, huomaa infantiili taso) maailman esittelyyn. Tätä primitiivisempää ohjelmistoa en ainakaan minä pysty kuvittelemaan. Lukemattomista murhista en viitsi puhuakaan.

Ja mitä siihen Teemaan tulee, on uskomatonta, että edes jossakin määrin vakavasti otettavaa kulttuuriohjelmaa sieltä ei tule montaakaan kertaa viikossa. Koska kanava on ilmeisesti katsottu jonkinlaiseksi joutomaaksi, on osa siitä sitten vielä omittu lasten ja osa ruotsinkielisen väestön käyttöön, arvonsa toki heilläkin, mutta miksi heidän ohjelmansa ovat juuri täällä?.

Aleksandr Zinovjev, tuo kummallinen filosofi, joka loi käsitteen homo sovieticus, kuvasi eräässä kirjassaan kulttuurin roolia maailmassa.

Maailmassa vallitsi hänen mielestään myös henkisellä puolella lisääntyvän entropian laki ja koska ihmisen halut suuntautuivat mahdollisimman vähäisen ponnistelun ja mahdollisimman suuren tyydytyksen suuntaan, oli niitä palveleva neuvostojärjestelmä valumassa täyteen barbariaan.

Ainoa tie pois kommunismista (kommunaalisuudesta), johon ihmisiä veti heidän luontainen himokas velttoutensa, oli ihmisen aktiivinen ponnistelu itsensä parantamiseksi eli toisin sanoen kulttuuri.

Zinovjev, joka sivumennen sanoen oli Neuvostoliiton tiedeakatemian että Suomalaisen Tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen, liioitteli suuresti arviossaan. Neuvostoliitossa älymystön kulttuuritahto ja klassisen kulttuurin harrastus olivat sittenkin aivan toisella tasolla kuin lännessä, jonne tuo hänen karikatyyrinsä kommunaalisesta ihmisestä (Zinovjevin tekninen termi) sopi paljon paremmin.

Joka tapauksessa tuo kuva proletaarista sanan henkisessä mielessä oli ytimeltään tosi. Aikakautemme hengessä ei meilläkään valtion omistama suuri kulttuurilaitos tee mitään antaakseen kansalaisille edes tilaisuuksia kurkistaa kulttuurin korkeammille tasoille.

Meillä oli kerran maineikas radioteatteri ja oma laadukas teatterinsa oli sekä Ylellä että MTV:llä. Ne eivät tuottaneet saippuasarjoja, vaan kunnianhimoista kulttuuria. Sitä paitsi ainakin vajavaisen muistini mukaan tehtiin TV-sovituksia hyvin usein nimenomaan suomalaisista klassikoista ja uusistakin kotimaisista merkkiteoksista.

Kulttuurilla on tai sillä voisi ja pitäisi olla kahtalainen tehtävä: sekä ihmisen syvimpien henkisten tarpeiden tyydyttäminen että kansakunnan kulttuuriperinnön ja kielen vaaliminen. Kumpaakaan tehtävää ei nyt ole muutamaan vuoteen tai ehkä jopa pariin vuosikymmeneen hoidettu edes tyydyttävästi eikä ole merkkejä siitä, että olisi edes yritetty.

Uusi hallitus näyttää perustellusti olevan huolissaan siitä, että Ylen ajankohtaistoimitus on poliittisesti räikeän puolueellinen ja toteuttaa missiotaan jopa verovaroin.

Siinä se epäilemättä on oikeassa ja näyttää päättäneen vähentää Ylen rahoitusta. Tämä on demokraattisessa järjestelmässä kaiketi väistämätöntä, vaikka suuri osa kansaa varmaankin on myös nauttinut agitaatiosta. Ehkäpä se on nauttinut myös kaikesta siitä roskasta, mitä Yle ”laajan kulttuurinäkemyksensä” puitteissa on suoltanut katsojille pitäen sitä kaiketi tasa-arvoisena hengenravintona tässä kaiken tasa-arvoisuuteen pyrkivässä maailmassa.

Epäilemättä Ylen limboilu heijastaa osaltaan laajempaa ilmiötä: kyky ja halu arvottaa asioita ja panna niitä hierakkiseen järjestykseen on eturientoisimmissa piireissä jo kauan ollut pannaan julistettu asia. Ihanteeksi on nostettu se, että ihminen on arvottamaton, non-judgemental, kuten Roges Scruton joskus piruili (ks. Vihavainen: Haun non-judgemental tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Mutta onko kansamme enemmistö jo todella muuttunut arvostelukyvyttömäksi massaksi, joka on valmis maksamaan roskajournalismista ja muusta henkisestä jätteestä? Helsingin Sanomien päätoimittaja (yksi monista) kunnioitti hiljattain Kanava-lehden kolumniani kommentillaan ja kertoi sen järkyttävän uutisen, että viime kesän rasismikohelluksen aikaan ja kaiketi sitten juuri sen ansiosta lehden levikki sen kuin kasvoi…

En usko vielä sitä, että koko kansamme olisi vajonnut pelkkien keinotekoisten sensaatioiden ja halpojen sirkushuvien addikteiksi. Kaikenlaisen roskan arvioiminen syvällisten teosten kanssa samanarvoiseksi on kyllä merkittävä piirre nykykulttuurissamme ja moni näyttää uskovan siihen.

Ei meitä kuitenkaan ole predestinoitu mitä tahansa nielemään. Yle, kuten Hesarikin on pystynyt ja pystyisi yhä parempaan ja me katsojat, kuulijat ja lukijat myös ansaitsemme parempaa. Konsulit valvokoot!

 

27 kommenttia:

  1. Aloitin Ylellä vuonna -63. Sundsröm oli pääjohtaja ja johtava aate oli konservatiivinen päällepäsmäriys. Sitten tuli Repo ja pani hommat mullin mallin. Revon aikan taistolaisuuden uho nousi huippuunsa, sillä erolla nykyiseen wokeilijoiden uhoon, että taistolaiset uskoivat todella kulttuurin tehoon. Tietysti aatteeseen sopivan kulttuurin, mutta kuitenkin. Arvo Salo sanoikin, että meidän ei pidä sellaista kulttuuria, jota työmies ymmärtää, vaan sellainen työmies, joka ymmärtää kulttuuria. Brechtin ja Stalisnavskin nimeen vannottiin ja täytyy myöntää aika moni taistolainen oli myös lahjakas teatteri asioissa.

    Sanoisinpa että pojasta on polvi huonontunut. Jos joutuisin nyt olemaan mukana niin myötähäpeäni olisi suunnaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eino S Repo oli veljensä tavoin kirjallisuusmies, ja kumpikin veli eli elämänsä seurustellen lähinnä yhteiskunnan taloudellisen, ei poliittisen eliitin kanssa. Repo tuli YLE:n pääjohtajaksi 1966 ja irrotettiin 1969, eikä niin sanotusta taistolaisuudesta -- joka alkoi jakaa äärivasemmistoa aatteellisiin ääripäihin Tsekkoslovakian miehityksen elokuussa 1968 jälkeen -- ollut Revolle mitään sen enempää tukea kuin haastettakaan.

      Repo sai toiminnalleen tukensa Kekkoselta, ja Revon jälkeen nimenomaan keskustalaisten ote YLE:stä kiristyi. Revon jälkeen pääjohtajaksi toki tuli Raatikainen, demari, ja demarijohtoisessa YLE:ssa sitten elettiinkin pitkä aika.

      Mitä noihin nykyisin usein kuultaviin korven huutaviin ääniin tulee -- ääniin jotka kaipaavat korkeakulttuuria takaisin ja kiroavat kehittymättömän kansan huvit -- niin siinä ovat kysymyksessä koko eurooppalaisen uuden ajan kulttuuria ylläpitäneiden voimien ehtyminen ja kielellis-kulttuurisilkle kansallisvaltioille ominaisen, "edustuksellisuuden" kognitioon perustuneen demokratian hajoaminen. Se on kaiken kaikkiaan sellaisen mittaluokan asia, johon ei tule korjausta sillä että kuvitellaan joidenkin "ismien" olevan toisiaan parempia, tai yleensä, että kuvitellaan joidenkin aivoissa käsiteltävien sisältöjen voivan korvata tai korjata psyykenrakenteen hajoaminen.

      Näissä konservatiivisissa julistuksissa henkii vanhakantaisen freudilaisuuden idea: tajunnan korkeassa taivaassa laulaa enkelikuoro, mutta syvimmässä alitajunnan eläimellisessä helvetissä riehuvat väkivaltaiset pedot. Tämä hierarkia -- joka on saanut yhden ilmauksensa Maslowin "tarvehierarkiassa" -- ei vastaa mitään siitä mitä ihmisaivoissa oikeasti tapahtuu. Oikea kuva on enemmänkin sellainen, jossa jokainen päässämme syntyvä ajatus omaa kytkentöjä kaikkien kehityskerrosten läpi -- ja aivomme ja kaikki niiden kognitiiviset rakenteet ovat todellakin kerrostuneesti muoidostuneet. Ajatukset ovat kuin tähtikuvioita, joille annamme nimiä sen hahmon mukaan jota ne omissa silmissämme muodostavat -- mutta ajatusavaruuden syvyyssunnassa nuo valovoimaisimmat töhdet sijoittuvat niin kauas toisistaan, ettei mitään "esittävää" kuvaa synny muusta kuin omasta tarkasteluperspektiivistämme käsin.

      Paljon selventäisi käsitksiämme jo se, että ymmärtäisimme miten kaikki "äärimmäisyydet" hahmottuvat aina saman mekanismin rattaissa. Kun esimerkiksi emme pysty enää käsitteellistämään ja puhumaan liian kipeistä kysymyksistä, kuten, hmm, sanotaanko vaikka kulttuurisista hylkimisreaktioista,
      ja korvaamme ajatteluun muodostuvat valkeat tabuaukot yliyleistävillä yleiskäsitteillä joiden siltoja myöten sitten kävelemme "keskustelun" käsitepinnalla -- on ihan sama kumpaan suuntaan näitä siltoja kävelemme. Emme voi viedä omaa "demokratiaamme" edes asevoimin kehittymättömään maailmaan, mutta samoin emme voisi myöskään tuoda sielä teokratiaa keskelle omaa demokratiaamme.


      Poista
    2. Kirjoitit:
      "Näissä konservatiivisissa julistuksissa henkii vanhakantaisen freudilaisuuden idea: tajunnan korkeassa taivaassa laulaa enkelikuoro, mutta syvimmässä alitajunnan eläimellisessä helvetissä riehuvat väkivaltaiset pedot."
      Tämä vertaus sopii kyllä epäilemättä kuvaamaan myös Freudin käsityksiä, mutta on melkoisesti vanhempi, peräisin Schilleriltä (1759–1805), joka vertasi ihmistä syvien kallioluolien päälle rakennettuun temppeliin. "Kallion uumenissa ulvovat sinne teljetyt pedot, mutta temppelin holvien korkeuksissa soivat ihanat sävelet."

      Poista
  2. "Neuvostoliitossa älymystön kulttuuritahto ja klassisen kulttuurin harrastus olivat sittenkin aivan toisella tasolla kuin lännessä"

    Miten muuten on nyky-Venäjällä, onko läntinen viihdehapatus levinnnyt sinnekin, huolimatta kaikesta lännenvastaiseksi julistautumisesta.

    Todettakoon, että Suomessa ns vanhan työväenliikkeen yksi päämäärä oli kannattajien sivistäminen ("ei tehdä teatteria, jota työmies ymmärtää, vaan työmies, joka ymmärtää teatteria").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti kirjoitettu ennen Affun kommenttia, jossa sitaatti oikein.

      Poista
  3. "Meillä oli kerran maineikas radioteatteri ja oma laadukas teatterinsa oli sekä Ylellä että MTV:llä. Ne eivät tuottaneet saippuasarjoja, vaan kunnianhimoista kulttuuria. "

    Aina tämä blogi herättää raivoa, kun se nostaa muistikuvia siitä, mitä meillä joskus on ollut. Miksei YLE:n Areena voi esittää noita aarteita esim Kleistin näytelmää Rikottu ruukku, jonka päähenkilö oli Harri Tirkkonen taikka Haavikon Agricola ja kettu.

    VastaaPoista
  4. "Yle, kuten Hesarikin on pystynyt ja pystyisi yhä parempaan ja me katsojat, kuulijat ja lukijat myös ansaitsemme parempaa. "

    Toistanpa tässä blogiin 23.9. kirjoittamani jälkikommentin Yle journalismin tasosta:

    Kieltämättä tuli sisäinen pakko kirjoittaa jälkikommentti kun katsoi TV1 iltauutisia, joiden tärkeä anti oli se, että kotivideossa Putin kolmisenkymmentä vuotta sitten vapaa-ajan asunnolla heitti tikkaa (!) ja vieläpä vitsin paistia syödessään sekä muutoinkin vaikutti ihan tavalliselta ihmiseltä. Mikähän tuon uutisen "jounalistinen" anti mahtoi olla - sekö, ettei Putin vaikuttanut ihmishirviöltä tai syönyt pikkulapsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä kertoa, ettei Vladimir Putin ole aina ollut se Moskovordorin diktaattori Vladolf Putler, mikä hänestä on tullut nautiskeltuaan liian kauan liikaa valtaa.
      Valta on kuin alkoholi:
      useimmille ihmisille se sopii kohtuullisesti silloin tällöin nautittuna.
      Se ei sovi kenellekään liian usein liian paljon nautittuna.

      Poista
    2. Kyllä kai normaali ihminen tietää, ettei Hitlerkään syntynyt Fuhrerinä. (Vai syyllistyinkö ihmisten älykkyyden karkeaan yliarviointiin?)

      Poista
    3. Putin ei syntynyt kolmekymmentä vuotta sitten, vaan oli dokumentissa keski-ikäinen mies.
      Ei ollut kuitenkaan silloin vielä Vladolf Putler.
      Eiköhän normaaliälyisen pitäisi tällainenkin ymmärtää.

      Poista
    4. Ihmettelen kyllä kohua noiden kotivideoiden ympärillä. Putin ei ollut seurueen pomo vaan Pietarin kaupunginjohtaja oli.

      Yksi vallan perussäännöistä on se, että johtajaa ei saa koskaan jättää varjoon. Putin oli kaupunginjohtajan apulainen, toki henkivartijoiden yläpuolella, mutta ei mitenkään korvaamaton.

      90-luvun alussa Venäjä oli täynnä "äentisiä" KGB:n upseereja. Putinista onkin sanottu, että mies on kuin sotamies shakkipelissä. Kun pääset laudan vastapäiseen päätyyn voit olla mikä tahansa nappula.

      Putin on palkinnut kyllä entisiä judo kavereitaan ja metallimiehestäkin on tullut kenraali. Mutta sellaistahan elämä on suurissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa. Perustihan Ukrainassakin eräs ylikersantin arvoinen entinen huoltoaliupseeri oman pataljoonan Venäjän hyökkäyksen jälkeen vuonna 2014.

      Poista
  5. Hyvää draamaa on jäänyt kyllä kaipaamaan.
    Miksi se on nykyään lähes aina brittiläistä?
    Dokumentti tasolla joskus on helmiä, mutta harvemmin.
    Lutherin elämästä saisi vähänkin hyvän dokudraama sarjan ainakin seitsenosaisena; tapahtumia ja juonenkäänteitä riitti.
    Missä on ruotsalaisten draamasarja Kustaa II Adolfista?
    Kyllähän näitä aiheita olisi.
    Lain ja yhteiskunnallisen oikeuden muutos historiallisen kehityksen osana etc.
    Missä on tekijät ja rahoittajat?

    VastaaPoista
  6. Täällä me vanhat jäärät kirjoitamme, vaikka minä en edes ole niin vanha. Minulle ainakin oli yllätys että kulttuurinen muutos tulisi niin nopeasti, vaikka jälkiviisaasti ajatellen kai sen oli pakko tulla. Lisäisin huomioihin kulttuurin rappiosta sen, että kulttuuri ei enää kelpaa kulttuurina, vaan sen on oltava ilmiö. Ei voi enää tehdä hyvää teatteria tai kirjoittaa hyvää kirjaa, on oltava jokin erityinen julkisuutta tavoitteleva temppu. Ja nuo temput ovat tietysti aina väsyttävän samanlaisia ja latteita. Mitä sitten tulee työmieheen, joka ymmärtää taidetta, en tiedä voiko asialle tehdä mitään. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos ihmiset kerran katsovat pärjäävänsä ilman sivistystahtoa, minkäs sille tekee. Ajatus vapaaehtoisesta sivistymisestä ja oppimisesta on täysin kadonnut. Ihmisillä on vapaa-aikaa enemmän kuin koskaan ennen, mutta miten se käytetään. En voi olla ainoa, ainakaan tämän blogin lukijoiden joukossa, joka tuntee elävänsä lasten keskuudessa. Aikuiset ovat poistuneet huoneesta. Televisio-ohjelmat, journalismi, kielen käyttö, siis ihan se minkälaisia sanoja ja lauseenrakenteita käytetään, on kuin ala-asteelta. Kuten joku viisas sanoi (jos joku muistaa kuka, täydentäköön), 70-luvulla Mika Waltaria pidettiin kevyenä kirjailijana, nykyään hän on lukijoille liian vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Televisio-ohjelmat, journalismi, kielen käyttö, siis ihan se minkälaisia sanoja ja lauseenrakenteita käytetään, on kuin ala-asteelta."

      Tuo on yksi merkittävä juurisyy: mediat suunnataan tietoisesti alle 45-vuotiaille tai paljon sitä nuoremmille, joita kiinnostaa kopulaatio tai "fantastiset ilmiöt", jotka tuntuvat sellaisilta kun elämänkokemusta ei ole; vanhemmat tietävät, ettei mitään uutta auringon alla.

      Poista
  7. Pakko myös marmattaa.. Kai tv:n pääkanavien alennustila alkoi viimeistään, kun tosi-tv/realityscheisse rantautui tähän maahan. Television teko sysättiin pikkujulkuiksi haluavien hennoille harteille - heitähän riittää - ja ammattimaisuus jäi sille tielleen. Kaiholla muistelen Televisioteatterin aikoja 80- ja 90-luvuilla. Oli Huojuvaa taloa sekä muita laatusarjoja ja -produktioita, television teko oli ammattimaista ja siihen panostettiin. Itse 80-luvun lapsosena totean, että lastenkulttuurin ja nuorisokulttuurinkin edustus tv:n puolella oli myös tuolloin voimissaan.

    Nykyään tv-käsikirjoittajat ja -tuotanto loistavat poissaolollaan, kiitos sukupolveni edustajiston, jota ei kansan sivistäminen tai mikään älyllinen suhtautuminen mihinkään taida kiinnostaa. Kaiken maailman narsistioletetut Viidakon bimbot lypsävät pennosiaan kyseenalaisella julkisuudellaan ja täyttävät samalla iltapäivä ja muun -lehdistön sietämättömällä pikkusieluisuudellaan, jota komppaa lahjattomuuden pohjaton ylistys. Tätä toimintaa he itse pitävät ilmeisesti jonkinlaisena "viihteenä" ja suorastaan palveluksena kansalle. Elämme historiallisia aikoja monessa mielessä, ja silti jengillä ei ole keskimäärin mitään syvällistä pohdittavaa tai halua toisten ymmärtämiseen tai edes miellyttävän keskustelukulttuurin ylläpitoon. Masentavaa!

    Onneksi on saanut kokea järkevämpiä aikoja, Onneksi on vielä muutama radiokanavakin, josta tulee älyllistä ja inhimillistä ohjemaa. Yle Areenakin on onneksi olemassa. Koittakaa jaksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi on saanut kokea järkevämpiä aikoja, "

      Epäonneksi, muistat, että parempaa on saatavilla ja suret. Jos olisit koko ikäsi Viidakon bimboja katsellut et osaisi muuta kaivata eli olisit oloutunut nykyisin olosuhteisiin, joita et voi kuitenkaan muuttaa; somaakaan ei ole - vielä - saatavilla, somea vain.

      Poista
    2. Vinkkinä, aina voi ja kannattaa lukea kirjoja, ja antaa television elää omaa elämäänsä..

      Poista
  8. Lukemissuositus: yle teksti-tv s. 378, eli katsojaluvut, päivitetään tiistai-iltaisin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi pääkanavien ohjelmatarjonta on mitä on. Uutiset, tositeevee ja potkupallo, ja iänikuinen Salatutelämät. Muu ohjelmisto ei tavisrahvasta kiinnosta. Yle kyllä lähettää säännöllisesti sinfonia-orkesteri-pläjäyksiä, mutteivät ne katsojalukuja juuri saa.

    Ei ole enää kuten ennen, ja syyllinen on interneetti.

    VastaaPoista
  9. "Yle kyllä lähettää säännöllisesti sinfonia-orkesteri-pläjäyksiä, mutteivät ne katsojalukuja juuri saa."

    Virkistävää, että edes niitä tulee silloin tällöin dokkarien, luonto-ohjelmien ja urheilun ohella.

    VastaaPoista
  10. Televisio-instituutiossa on eräitä rakenteellisia ongelmia, joita edesmennyt mediatutkija Neil Postman hyvin avaa kirjassaan "Huvitamme itsemme hengiltä". Vaikka kirjan suomennoskin on jo yli 30 vuotta vanha, sen sisältö on edelleen ajanmukaista. Suosittelen!

    VastaaPoista
  11. YLE:n radioteatteri teki upeita kuunnelmia Juha Seppälän ja Jussi Kylätaskun tekstien pohjalta. Myös Salaman ja Mellerin tuotantoa esittelevät featuret ovat jääneet mieleen 1990-luvulta. Olisiko tässä peruskoulu tehnyt tehtävänsä? Piti sivistää koki kansa, mutta saatiinkin lukeneisto, joka ei jaksa kirjoja lukea. Eihän meillä akateeminen väki tohtoreista alkaen tunne enää kaunokirjallisuuden klassikoita, ainakaan kotimaisia.

    VastaaPoista
  12. Peruskoulu voi olla yksi tekijä, mutta syitä on toki muitakin. Intenet, älypuhelimet, kulttuurin yleinen kaupallistuminen. Viihde tuottaa rahaa ja kun korkeakulttuurilla ei ole enää statusarvoa, ei sitä kannata harrastaa.

    VastaaPoista
  13. Kun Suomen sisällissota täytti 100 vuotta, panin kyllä merkille, että YLE:n ohjelmissa suorastaan mässäiltiin valkoisten suorittamilla kidutuksilla, teloituksilla ja murhilla. Ei jääny minkäänlaista epäilystä, mistä puusta YLE on tehty! Ei siis minkäänlaista puolueetonta tai kiihkotonta näkökulmaa yritettykään etsiä tuosta murhenäytelmästä, jonka aloittajakin jäi vähän pimentoon!

    VastaaPoista
  14. Kun kuuntelin eilen Moskovan valtiollista sinfoniaorkesteria youtubessa, mietin sitä valtavaa ristiriitaa, minkä tuo suuri naapurimaamme sisältää. Miten paljon mieluummin eläisin jopa parjattua suomettuneisuuden aikaa , puhumattakaan glasnostista, kuin näitä sotakiihkon vuosia. Miten hienoa taidetta tuo maa on tuottanut, mutta miten paljon se on tuhonnut ja koko ajan tuhoaa myös.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.