lauantai 23. syyskuuta 2023

 

Tulevaisuutta odotellessa

 

Frankfurter Allgemeine Zeitungin pakinoitsija kirjoitti pari päivää sitten masentuneen hämmästyneenä: onko joku Putinin agentti päässyt kiemurtelemaan Ursula van der Leyenin lähipiiriin ja saanut tämän tekemään päätöksiä, jollaisia vain Euroopan vihollinen voi haluta?

Miksi ihmeessä venäläisen, jolla on voimassa oleva passi ja viisumi ja joka haluaa tulla Venäjältä EU:n puolelle, on tultava ilman autoaan, matkalaukkuaan ja pian kai ilman hammasharjaansakin?

Mitä tässä tavoitellaan? Onko tarkoitus kollektiivisesti rankaista koko Venäjän kansaa, mikä takuuvarmasti saa sen oppositiohenkisetkin edustajat nousemaan ansaitsematonta rankaisuaan vastaan ja sitä mukaa enemmän tai vähemmän oman hallituksensa kannattajaksi?

FAZ:in kysymys on täysin aiheellinen myös meillä. Miksi ihmeessä Suomi nyt pani moisen päätöksen välittömästi toimeen vieläpä ilman mitään normaalia valmistautumisaikaa?

Eikö mieleen tullut, että moinen menettely takuuvarmasti aiheutti aivan tarpeetonta ja mahdollisesti hyvinkin suurta hankaluutta tuhansille ihmisille, joiden ainoa synti tässä asiassa oli Venäjän kansalaisuus, eikö siis esimerkiksi Putinin kannattaminen?

Olisiko Suomelle tai EU:lle syntynyt suurikin vahingon vaara, jos tuo sinänsäkin järjetön määräys olisi vaikkapa väljästi tulkittuna astunut voimaan vasta kuukauden tai parin kuluttua, jotta ihmiset olisivat voineet sopeuttaa suunnitelmansa uuteen tilanteeseen?

Se tapa, jolla päätös toimeenpantiin, muistuttaa vanhoja Neuvostoliiton toimintatapoja, jotka sitten Venäjälläkin taas heräilivät muutamia vuosia sitten.

 Sehän oli asia, josta tunnistimme barbaarisen toimintakulttuurin, sen, mihin voi tutustua vaikkapa Vasili Grossmanin teoksesta Kaikki virtaa. Se erosi läntisestä rationaalisesta ja humaanisuudesta, jossa ihmistä ja hänen oikeuksiaan pidettiin lähtökohtana.

Toteuttaako Euroopan komissio nyt politiikkaa, joka on perinteisen eurooppalaisen ajattelun suoranainen vastakohta? Tätä kysyy myös FAZ:in kirjoittaja.

Olemme siis EU:n voimalla siirtyneet aikakauteen, jossa ihmisen kohtelu riippuu hänen kansalaisuudestaan. Tämä kansallinen autopykälä ei ole ainoa. Sellaiset yleiset käsitteet kuin yksityisen omistusoikeuden pyhyys, sopimusten kunnioittaminen, syyttömyysolettama ja vastaavat eivät enää olekaan universaaleja arvoja.

Putin ja hänen kätyrinsä selittävät asian omalla tavallaan ja puhuvat länsimaiden olemukseen kuuluvasta ja aina kuuluneesta russofobiasta. Ikävä kyllä, nyt tuo puhe alkaa nyt kuulostaa jo kovin vakuuttavalta.

EU on organisaatio, jolla tunnetusti ei ole päätä eikä siis myöskään aivoja. Se kuuluu tämän uuden aikakautemme maailmaan, jossa zombiet alkavat olla normaali ilmiö ja jossa julkinen sana on muuttunut sisällöttömäksi liturgiaksi tai älyttömäksi paasaukseksi samaan aikaan, kun yhä tiukempi ajatusten ja jopa pelkkien sanojen (!) sensuuri vainoaa kaikkea ajattelua.

Somesta voi heti todeta, että tuo mainittu hallituksemme menettely on saanut myös aplodeja. Mitään rationaalista aivotoimintaa nuo aplodit eivät heijasta. Reaktiota voisi lähinnä verrata suu auki seisovan väkijoukon mölinään jonkin uuden ajan pillipiiparin johtaessa sitä. Ja tämä tapahtuu EU:ssa, joka luulee olevansa maailman arvojen majakka.

Mutta tehty mikä tehty. Lohdullista sentään on havaita, että presidentti Niinistö on juuri tässä hiljattain ihan ääneen kertonut ymmärtävänsä, että Venäjän ja venäläisten kanssa on tultava toimeen vielä tulevaisuudessakin. Aina. Ei Venäjä voi Kiinaksi muuttua tai sinne siirtyä, vaikka joku siellä ja täällä sitäkin haluaisi. Sehän muuten herätti maailmalla ansaittua huomiota.

Huomautan taas kerran, että meillä suomalaisilla on ollut venäläisiin ihan oikeasti erityissuhde. Se on ollut goodwill-varanto, jonka johdosta olemme olleet naapurissa sekä pidettyjä että jopa rakastettuja. Luulen, että nuo eväät on nyt pitkälti syöty ja ainakin osin suotta haaskattu.

 Saamme tulevaisuudessa -joka ei ole kaukana- aloittaa taas alusta ja yrittää taas kerran löytää mahdollisuuksia siihen rauhalliseen (tai ainakin nyt rauhanomaiseen) rinnakkaiseloon, joka aikoinaan kuulosti niin merkittävältä uudelta keksinnöltä.

Tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta kertoo kaunopuheisesti Virve Obolgogianin toimittama kirja Idänkaupan sykkeessä. Venäjän kaupan killan kolme vuosikymmentä 1992-2022, 2023 219 s.

Tuo yhdistys syntyi, kun clearing-kauppa yhtäkkiä loppui vuoden 1991 alussa. Yhdistyksen tarkoituksena oli yhdistää alan miehet ja naiset valvomaan yhteistä ja samalla koko maan etua, lisäämään Venäjän tuntemusta ja kykyä siellä työskentelyyn.

Kirja sisältää muistelmia, jotka liittyvät teemaan, erityisesti noihin Venäjän yllättäviin ja äkillisiin muutoksiin, joihin sentään aina sopeuduttiin. Idänkaupan suuret vuodet olivat kirjaa koottaessa jo takana, mutta oli syytä olettaa, että ne voisivat olla myös edessä.

Niinpä pysyväksi ongelmaksi jäi: Miten voisimme sytyttää innostuksen kipinän nuoriin niin, että heistä kasvaisi yhä uusia, syvällisesti Venäjää tuntevia osaajia?

Julkaisuhetkellä eli siis tänä vuonna kysymys kuulosti jo suorastaan absurdilta, mutta eihän historia ole loppunut, vaikka kilta ehkä onkin, en tiedä onko. Suhteet Venäjään solmitaan ennen pitkää taas uudelleen ja silloin tarvitaan taas osaamista ja jopa vanhoja tuttavuuksiakin.

Silloin kysytään varmasti taas, missä ovat ne vanhat saavutukset, jotka aikoinaan merkitsivät suurta askelta eteenpäin. Missä ovat Suomi-talo, Pietarin pääkonsulaatti, Allegro-junat ja niin edelleen. Missä ovat suuret logistiikkaketjut, lentolinjat, kiinteistöt, ystävyyskaupunkien traditiot ja niin edelleen.

Syypää löytyy tietenkin helposti ja sehän on Putin. Mutta ei hänkään ole kaikkea tehnyt ja kuten Tuntemattomassa todettiin, ei tässä syypäitä kaivata, vaan miestä ja hänen asettaan. Silloin se oli konekivääri, mutta toivottavasti sen tyyppisille astaloille ei nyt löydy aktiivikäyttöä. Nyt tarvitaan malttia ja ymmärrystä.

Paula Lehtomäki kirjoittaa tässä mainitussa kirjassa: Puolin ja toisin on tärkeää tuntea naapurin monta todellisuutta, jotta vältyttäisiin vääriltä äkkiliikkeiltä ison tai pienen myrskyn noustessa.

Eihän niiltä ole taidettu välttyä, mutta aina voi pyrkiä parempaan. Nyt tarvitaan tolkkua.  Joskus on sanottu, ettei Suomella ole syytä harjoittaa sellaista ulkopolitiikkaa, jolla on vain mielenosoituksen merkitys. Vielä vähemmän kannattaa tehdä sellaisia äkkiliikkeitä, joiden ainoa merkitys on kiusanteko aivan syyttömille ihmisille. Ei meille kukaan siitä hyvästä edes taputa.

 Jopa jatkosodan aikana hallituksemme piti tarkoin silmällä sitä, mitä tapahtuu sodan jälkeen.

42 kommenttia:

  1. ”… Olemme siis EU:n voimalla siirtyneet aikakauteen, jossa ihmisen kohtelu riippuu hänen kansalaisuudestaan… ”.

    Kyllä olemme.

    ”… Somesta voi heti todeta, että tuo mainittu hallituksemme menettely on saanut myös aplodeja. Mitään rationaalista aivotoimintaa nuo aplodit eivät heijasta…”.

    Eivät heijasta.

    Mutta tähänhän meidän kansalaiset nimenomaan kasvatettiin. Jo vuodesta 2014 alkoi etenkin rahvaan (iltalehdet) ja sitten niin sanottujen parempien lehtien jutuissa ankara propaganda Venäjää vastaan. Venäjä – kokonaisuudessaan – oli roistovaltio. Analyyttinen ja perusteltu journalismi katosi. Ja aivan tarkoituksella.

    Sitä kylvää mitä niittää; näin omaperäisesti sanottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs muuta sen on ja on aina ollut, kuin roistovaltiö?

      Poista
    2. >… Mitäs muuta sen on ja on aina ollut, kuin roistovaltiö?...

      Kiitos perustellusta vastauksestasi. Demonstroit oivasti päivän puheenaiheen.

      Poista
    3. Tämä kuvastaa erinomaisesti ongelmaa: ihmisille näyttää olevan lähes ylivoimaisen vaikea käsittää, että Venäjä on SAMANAIKAISESTI suuri kulttuurikansa ja toimii välillä kuin roistovaltio. Liekö tuo yksioikoinen näkemys amerikkalaisen viihteen vai ihmislajin olemuksen syytä.

      Poista
    4. Äidilläni (syntynyt 1912) oli sodassa hyvinkin lähellä rintamaa toimineena sairaanhoitajana hyvin selkeä käsitys ryssästä/ venäläsistä.

      Tiivistäisin sen niin, että venäläiset yksittäisinä ihmisinä ovat vallan sympaattisia ja mukavia, mutta heti kun he järjestäytyvät jonkinlaiseksi organisaatioksi, miksikä hyvänsä sellaiseksi, porukasta tulee ryssä, josta ei juuri hyvää sanottavaa ole.

      Vielä vahoilla päivilläänkin äitini opiskeli venäjää, kävi Venäjällä ja tutustui siellä ihmisiin, mutta samaan aikaan hän ymmärsi sen, että Venäjä valtiona on meille ikuinen uhka.

      Poista
    5. Sinut siis kasvatettiin kieroon?

      Poista
  2. Kannattaisi miettiä Suomen tilannetta laajemminkin. Suomen päättäjillä halu korvata suomen kieli englannilla ja demografia karua suomalaisille. Jos kansallisaate kadonnut, niin mikä on sotimistahto tulevilla nuorilla? Olisiko tässä tilanteessa tuo Niinistön idea ihan realismia.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittelin jo kouluaikoina lehdykäistä, jonka silloinen pääaihe oli neukkuvastaisuus, koska Unkarin kansannousu oli silloin tapetilla. Sitten kävin useamminkin Neukkulassa, enkä löytänyt mitään syytä muuttua neukkumyönteiseksi ja 90-luvulla aloin sitten innokkaaksi natottajaksi. Nyt olen huuli pyöreänä ihmettelemässä mitä hittoa lajitovereilleni on tapahtunut, sillä saahan sitä poliittisesti olla mitä mieltä tahansa, mutta ihmiset ovat ihmisiä ja venäläiset ovat monesti myös aika mukavia, Lähinaapureita joka tapauksessa.

    Luulen ettei kyse ole pelkästään sotahulluudesta vaan yleisestä hulluudesta. Olemme valuneet elämään pellemaailmassa, joka näkyy kaikilla alueilla. Käymme sotaa omilla aivoillaan ajattelevien ja manipuloitavien lauma.ajattelijoiden välillä. Jälkimmäiset tuntuvat jylläävän, koska jostain syystä se sopii isolle rahalle ja uusvasemmistolle. Mielenkiintoista seurattavaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  4. En sen tarkemmin ole tutkinut em. määräystä, mutta voisin ajatella, että kai siinäkin määräyksessä on klausuuleja ja erinäisiä ehtoja jopa lukuisasti? Varmasti sitten näitäkin säännöksiä sovelletaan monella tavalla ja hyvinkin luovasti? Muistellaanpa vaikka hyökkäyksen alussa kehiteltyjä "pakotteita", kuinka Suomesta lopetettiin esim. Valion tuotteiden ja erityisesti Oltermannin vienti alta alimman aikayksikön! Ne Suomen maitotuotteet olivat valtavassa eurooppalaisessa rajakaupassa hyttysen kusta, kun samaan aikaan esim. saksalaiset tekivät bisnestä lähes entiseen malliin! Näin nämä maailman asiat hoidetaan, vähän joka tasolla, eli tolkku puuttuu. Kaverini kävi Kostamuksessa muuan kuukausi takaperin uusimassa Mersunsa tuulilasin, joka siellä maksoi asennuksineen vain 200 euroa. Lasi oli kiinalainen, mutta kaipa aivan kelpo? Tuttu asentaja pyysi kuulemma, jos asiaa Kostamukseen vielä tulee, tuomaan Oltermannia ja voita!

    Kyllähän me suomalaiset nokikaulat olemme samanlaisia kuin venäläiset, eli kirkas viina ja sauna yhdistävät, eikä näin ollen "etelä-eurooppalaisia" meistä koskaan tule, eikä viinin lipittäjiä, vaikka vielä 90-luvun alussa näin muka hehkutettiin. Onhan tämä kaiken kaikkiaan surkea tilanne tämä naapurin demonisointi, mutta eihän meidän tarvitse kuin katsoa nyky-suomea, eiköhän täälläkin saa aivan vapaasti demonisoida vaikka persuja, kuten Purraa, Halla-ahoa ja monia muitakin kuten Päivi Räsästä?

    Jos Ukrainan sota joskus päätty, kai asiat etenevät sitten vähän samalla mallilla, kuin toisen maailmansodan päätyttyä, eli saksastakin saatiin säällinen länsimaa, ja verrattain pian. Tietenkin on toinen skenaario, eli tilanne jäätyy ratkaisemattomaan, eli keskellä eurooppaa on samanlainen tilanne kuin Korean sodan päätyttyä, eikä se tiedä kenellekään mitään hyvää? Kolmas skenaario on kaiken loppu, jota ei kai tarvitse sen kummemin luonnehtia...

    Kyllä kai kaikki myöntävät, että Pohjois-korealaiset ovat syyttömiä omaan tilaansa, ja sama kai on venäläisten kanssa? Jos sitten joku Medvedev ja kumppanit paasaavat, että venäläiset eivät tarvitse eurooppalaisia mihinkään, tai että ukrainalaiset on listittävä lapsista alkaen, ja eurooppalaisten firmojen omaisuus kaapataan tuosta vain valtion haltuun, sekä hekumoidaan ydinpommin pudottamista Lontooseen, Pariisiin ja New Yorkiin, niin outoa olisi jättää nämä puheet huomioimatta? No, tähän on tultu, ja päiviin on päästy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin valehtelijat ja kusettajat tekivät kauppaa siksihän kepullakin on ihan ansaittu maine idänkaupoista asti... Ja kusettajat ja juuri ne voimat jotka suomeakin syövät ovat nyt sitä tehneet...

      Poista
  5. Mitä mieltä itse Vihavainen olet nykyisestä linjasta? Suomi nyt haluaa linjata itsensä Euroopan ytimeen. Euroopassa kuitenkin vain 400 miljoonaa ihmistä. Afrikan tulevaisuuden 4 miljardia ihmistä katkeria kolonisaatiosta. Kun tuossa maailmassa Venäjä ja Afrikka liittoutuvat yhteistä vihollista vastaan, niin tuo Venäjän vastustus voi olla Suomelle aika huono pitkän aikavälin idea. Euroopan aika on ohi.

    VastaaPoista
  6. Kokoomus on toteuttanut sen mistä Kekkonen varoitti.

    VastaaPoista
  7. Hmmm .... Tiedä nyt sitten.

    Onhan se niinkin, että ei se Venäjä tuosta mihikään häviä ja jotenkin sen kanssa elää pitää jatkossakin.

    Mutta toisaalta: tuskinpa Venäjän imperialistinen perushenki miksikään koskaan muuttuu. Joten ei ihan helppo rasti ole Suomen kaltaiselle rajamaalle sekään, että yritämme hyssytellä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Venäläiset voivat heittää Putinin tunkiolle, jos vai haluavat. Mutta eivätpä tunnu haluavan. Tahtovat vain matkustella lännessä, jota vastaan sotaa käyvät. Kyllä tuossa jokin kollektiivinen vastuukin on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän historian, kulttuurin ja nykytilan kuvaaminen ja selittäminen kompastuu siihen että tarkastelukulma, lähtökohtainen vakaa alusta puuttuu -- oma "eurooppalaisuutemme" ei enää ole entisellään, vaan mekin olemme omassa, koko uutta ikaa vahvana kantoaaltona hallinneessa individualismissamme taantumassa taas takaisin kollektiivisempien voimien valtaan. EU, jota blogistikin kritisoi, ei enää olemuksellisesti edusta niitä kognitiivisia tekijöitä, jotka nostivat eurooppalaisen ajattelun ihmisen historiassa aiemmin esiintymättömän tiedollisen todellisuudenhallinnan mahtitekijäksi -- vaan tosiasiassa EU-kolossi on nimenomaan imperialismin taloussotakoneisto, joka kylvää entisiin kielellis-kulttuurisiin kansallisvaltioihin demokratian rapauttavaa internatsionalismia eikä suojele mitään uuden ajan edistyksen ehdoista.

      Tavallaan hukumme oman individialismimme mukana kasvaneeseen sokeuteen. Emme enää pysty hahmottamaan erilleen yhteisövoimia ja yksilöominaiuuksia. Siksi nämäkään kuvaelmat, joita Vihavainen esittää yrittäessään jollain tavalla purkaa niitä sekavia lankavyyhtejä joilla eurooppalaisuus ja venäläisyys voidaan nyt toisiinsa kietoa ja sekoittaa, eivät kerro enää mitään mistä saisi pitävän otteen.

      ""Toteuttaako Euroopan komissio nyt politiikkaa, joka on perinteisen eurooppalaisen ajattelun suoranainen vastakohta? "" -- Joo toteuttaa. Se on taantumista samaan tajunnantilaan, jossa Venäjä nyt omalta pohjaltaan on ajautunut jo itseään vahvistavan ja itsetuhoon johtavan uhriajattelun asteelle.

      Ja, todellakin, Matias K, sosiopsyykkisistä tajunnallisen taantumisen kierteistä huolimatta tai vielä niiden lisäksi Eurooppaa tulee kohtaamaan tuo valtava massamittainen kansainvaellus täysin erilaatuista ja kehityksellisesti eritasoista ihmisyyttä edustavasta Afrikasta. Siihen meillä ei ole edes käsitteellisiä aseita millä vastata. Poliitikkomme paasaavat vielä "maahanmuutosta" käärien itsensä suojaan tekopyhän "poliittisen korrektiuden" tarjoamiin kiertoilmauksiin. Ja kyllä kai täkäläisen kritiikin tukahduttamisessa tullaan kansalaistasolla taantumaan samalle asteelle, jossa tuo blogistin toivorikkaasti mainitsema venäläinen oppositio ja intellektualismi pelokkaasti luimistelee.

      Poista
    2. Jos vain näkisimme Venäjällä kunnon mielenosoituksia Putinin sotaa ja seikkailupolitiikkaa vastaan, niin miksipä emme täällä kollektiivisessa lännessä myös lähtisi kaduille vaatimaan suhteiden normalisointia, mutta pelkäänpä, että sitä emme tule näkemään?

      Putinin kahden vuosikymmenen diktatoorinen valta ei anna tähän mitään mahdollisuuksia, vaikka ehkä niin haluaisimme? Putin ei ole tehnyt mitään muuta kuin sanellut ja lyönyt nyrkkiä pöytään, niin omilleen kuin ulkomaalaisille poliitikoille ja päättäjille. Lisäksi tapattanut maamiehiään surutta myrkky-iskuissa ja attentaateissaan rauhan aikana, ja nyt sodan aikana rintamalla. Se mies ei neuvottele, koska hän kertakaikkiaan ei osaa!

      Poista
    3. ”… tuskinpa Venäjän imperialistinen perushenki miksikään koskaan muuttuu…”.

      USA:lla on maailmalla 750 pysyvää sotilastukikohtaa vähintään 80 maassa. Joukkojen kokonaisvahvuus on yhteensä 173 000 sijoitettuna 159 maahan. Käytännössä USA määrää NATO:ssa.

      Onneksi nuo usalaiset eivät ole imperialisteja, muuten meille huonosti kävisi!

      Poista
    4. Tiivistit Matias hyvin ns suomalaisen dilemman.

      Poista
  8. Samaan asiaan kuin FAZ kiinnitti myös pari päivää sitten huomiota Hbl:n Anna-Leena Laurén samasta syystä. Henkilöautojen äkkikielto lisää Putinin kannatusta Venäjällä, ei vähennä sitä. Ne venäläiset, joilla on asiaa tännepäin, esimerkiksi mökkejänsä huoltaakseen, ilmeisesti tulevat busseilla. Jostakin luin, että Pietarista Suomeen ajavat linja-autot on buukattu täyteen vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
  9. On aivan edesvastuutonta nöyryyttää Venäjää tällä hetkellä, sen kaiken löytää edestään. Sorry

    VastaaPoista
  10. Venäjä on useaan kertaan julistanut sotivansa "kollektiivista länttä" vastaan, eli Venäjän näkökulmasta myös me suomalaiset olemme heidän vihollisiaan. Ilmeisesti tämä vihollisuus ei saisi olla symmetristä, vaan meidän suomalaisten tulisi kohdella venäläisiä ystävinä ja hyväntekijöinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai typeryydessä kannata kilpailla.

      Poista
    2. Ei kai otetaanhan tänne väkeä sellaisista muistakin maista jotka on julistanut sotaa koko maailmalle ja ihan ne doktriinit kainalossa tulevat tänne hartautta osoittavissa valkeissa hameissa ja vaativat, että heidän doktriinejansa ei saa pilkata eikä kyseenalaistaa....

      Poista
  11. Suomi tottelee joskus kun Bryssel edes ehdottaa jotain. Omia valvotaan pilkun tarkkudella eu pykälistä. Onko uskollisempaa jäsentä?

    VastaaPoista
  12. "Saamme tulevaisuudessa -joka ei ole kaukana- aloittaa taas alusta ja yrittää taas kerran löytää mahdollisuuksia siihen rauhalliseen (tai ainakin nyt rauhanomaiseen) rinnakkaiseloon, joka aikoinaan kuulosti niin merkittävältä uudelta keksinnöltä."

    Mekö saamme aloittaa alusta?

    Emme me, vaan Venäjän saa aloittaa alusta, alkaa luoda uskottavuuttaan ja perusteita sille, että lännessä voitaisiin luottaa venäläisiin yleensä kansakuntana ja Venäjään ja sen johtajiin.

    Luottamus Venäjään ja sen vallanpitäjiin on mennyt, ja sen takaisin saaminen vaatii aikaa. Siihen ei ehkä meidän elinikä riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienoa toimia paremmassa maailmassa, mutta nyt meillä on tämä.

      Poista
    2. Timo, sinä kyllä kirjoitit tuossa tulevasuudesta "Saamme tulevaisuudessa -joka ei ole kaukana- aloittaa taas alusta..."

      Tulevaisuus saattaa olla todella kaukanakin, se tulevaisuus, jolloin länsi tekee yhteistyötä Venäjän kanssa.

      Poista
    3. Voihan se. Kustaa III:n sodan jälkeen saatiin aikaan liitto muutamassa kuukaudessa. Maailmassa tapahtuu kaikenlaista.

      Poista
  13. ”Vielä vähemmän kannattaa tehdä sellaisia äkkiliikkeitä, joiden ainoa merkitys on kiusanteko aivan syyttömille ihmisille.”

    Tunnut Timo ajattelevan, etteivät venäläiset ole vastuussa valtiostaan. Paha Putin, hyvät venäläiset.

    Venäläisiä on 140 miljoonaa, ja totta kai mielipiteitä on monia. Jotkut kannattavat Ukrainan sotaa, toiset vastustavat. Mutta kun lukee näitä ”tavallisten venäläisten” kommentteja somessa ja eri medioissa matkustusrajoituksista yms. vakuuttuu niiden tärkeydestä. Haastatellut ovat täysin välinpitämättömiä Venäjän väkivallasta ukrainalaisia kohtaan. He näkevät itsensä uhreina, eivät ukrainalaisia.

    Venäjällä syyllinen on aina joku muu: kommunismi oli saksalaisten tuomaa, Stalinin masinoima Holodomor puolalaisten / ukrainalaisten ja Ukrainan sota natsien, EU:n ja Naton syy. Koskaan syyllinen ei ole oma maailmankuva, politiikka tai johtaja.

    Monet saksalaiset harrastivat toisen maailmansodan jälkeen narratiivia, jonka mukaan hekin olivat vain Hitlerin uhreja. SS-joukoista ja natsipuolueen jäsenistöstä tuli ikään kuin muun kansan alibi: emmehän me sellaisia sentään olleet. Tuttua?

    Pitkä on tie venäläisillä irti kolonialismista, että tuntevat vastuunsa ja häpeävät maansa väkivaltaa.

    Muistan kuinka Peltolan yhteiskoulussa opetit meille nulikoille, että kansallissosialismin rikosten avoin tilittäminen oli ollut (Länsi-)Saksassa yksi demokratian juurtumisen keskeisistä edellytyksistä. Ehkä se olisi hyvä alku Venäjälläkin.

    En minäkään erityisemmin syyllisiä kaipaa, mutta aito itsetutkiskelu itänaapurissa ihan tavallisen väen kesken olisi suotavaa, vaikka se kovin utopistiselta tällä hetkellä tuntuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä me toivomme ia odotamme. Ei tämä vajavainen maailma silti hölmöilyllä parane

      Poista
  14. "Suhteet Venäjään solmitaan ennen pitkää taas uudelleen ja silloin tarvitaan taas osaamista ja jopa vanhoja tuttavuuksiakin. Silloin kysytään varmasti taas, missä ovat ne vanhat saavutukset, jotka aikoinaan merkitsivät suurta askelta eteenpäin. Missä ovat Suomi-talo, Pietarin pääkonsulaatti, Allegro-junat ja niin edelleen. Missä ovat suuret logistiikkaketjut, lentolinjat, kiinteistöt, ystävyyskaupunkien traditiot ja niin edelleen."

    Sitä odotellessa. Ei pitäisi tuhota Suomen suhteita naapurivaltioon ja -kansaan yhden miehen takia, vaikka tämän nykyisen politiikan perustellusti tuomitsisimmekin. Tuota blogin viimeisen kappaleen eetosta tarvitsisimme kipeästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen pitäisi tuhota suhteet jo ihan pelkästään sieltä periytyvän korruption ja kepun takia kun ne on saatu suomesta pois voi harkita jotain muuta..

      Poista
  15. Mitä lännemmäksi Euroopassa mennään, sitä enemmän ainakin talouselämä Venäjän suhteen joustaa. Italialaista pastaa jne. siis Venäjällä ilmeisesti yhä saa. Talouselämä ei ole äänestänyt jaloillaan:

    https://www.politico.eu/article/majority-of-western-companies-continue-business-in-russia-study-finds/

    Mitä tähän EU:n autokieltoon tulee, Vihavaisen kanta on -tekisi mieli sanoa itsestäänselvästi - perusteltu.

    Ehkä Ursula&Co. ovat hiukan neuvottomia, kun ainut tulos paikoillaan junnaavasta sodasta ovat nopeasti kasvavat kaatuneiden määrät? Alkaa muistuttaa Sommea.

    - QQ-


    VastaaPoista
  16. Lisäyksenä edelliseen - on tätä tietoa suomeksikin levitetty:

    https://yle.fi/a/74-20017705

    En tullut heti etsineeksi, kun tästä jo sodan alkupuolella puhuttiin lähinnä muilla kuin suomenkielellä. HS ei jostakin syystä käytä juttujensa päiväyksessä vuosilukua, mutta kaipa tuo viime helmikuulta on.

    - QQ -

    VastaaPoista
  17. Hyvinkin kaksipiippuinen juttu, sanoisin. Enkä ollenkaan olisi moksiskaan jonkun FAZ:in tai Süddeutsche Zeitungin mielipiteestä.. Ehkä blogistin mainitsema ylimenovaihe olisi pitänyt ottaa käyttöön, mutta nyt mennään niin sanotusti "näillä". Timon tavoin toivon, että yhteiselämä ja yhteisymmärryys jatkuu tämän umpityperän sodan jälkeen. Samalla toivon, että venäläiset vihdoin pääsevät omista kolonialismistaan, joka on yksinkertainen fakta! Terveisin, yhä russofiili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs ne niistä, paitsi että meillä istuu kuin Junttilan tuvan seinässä usko siihen, että on erittäin sopimatonta epäillä EU:n korkeinta viisautta.

      Poista
    2. On se sopimatonta epäillä kunkin sen hetkisen liittolaisen ( Saksa, Neuvostoliitto, EY/EU, USA, Nato) viisautta. Taitoa on oikealla hetkellä irtautua siitä kun olosuhteet muuttuvat. Se on sitä pienen koiran logiikkaa.

      Poista
    3. Niinpä..itse olen kuitenkin ollut Keijo Korhosen linjalla ja epäillyt Brysselin korkeinta viisautta, aivan alusta (1994) lähtien.

      Poista
    4. Niin ja euussa istuu ne entiset neuvosto määrääjät...

      Poista
  18. "Tulevaisuutta vuotellessa"

    Kuten tunnettua, Putin kuluttaa hurjia rahamääriä, jotta Euroopan lehdissä julkaistaisiin Putinille mieluisat jutut. Sehän on silkkaa sanan vapautta. USA:ssa asian hoitavat trumpistien lehdet.

    Mutta sota on sota, ja Putin tietää, että sodalle määrätyt säännöt ovat heiveröisiä.

    VastaaPoista
  19. Kieltämättä tuli sisäinen pakko kirjoittaa jälkikommentti kun katsoi TV1 iltauutisia, joiden tärkeä anti oli se, että kotivideossa Putin kolmisenkymmentä vuotta sitten vapaa-ajan asunnolla heitti tikkaa (!) ja vieläpä vitsin paistia syödessään sekä muutoinkin vaikutti ihan tavalliselta ihmiseltä. Mikähän tuon uutisen "jounalistinen" anti mahtoi olla - sekö, ettei Putin vaikuttanut ihmishirviöltä tai syönyt pikkulapsia?

    VastaaPoista
  20. Mä olen kyllä ihan samaa mieltä en ymmärrä miksi esim somalit eivät saa tulla suoraan matkalaukkuineen tänne ilman mitään tarkastuksia kuten tiedetään neuvostoliitosta suomeen tuli osaajajoukon mukana pelkkää hyvää, esim pelkkä somali asiantuntija joka katsoo suomen rajaa jostain kuvasta voisi osoitaa, että tästä kohdasta tulijat on hyviä somaleja vai onkohan suomenhallituksella joku halu saada somalit vihaamaan suomea ja pysymään kotonaan ja alkavan pikkuhiljaa vaikka kääntymään radikaaliin islamiin..

    Samaa menetelmää tulisi käyttää venäläistenkin suhteen, vihavainen näyttäisi vaan rajavartiolaitokselle paikan josta tulisi pelkkiä hyviä venäläisiä eikä mitään lapsia raiskanneita sotilaita turhat rajamuodollisuudet pois vain..

    Tietenkin joku voisi ajatella, että venäjältä lähtisi pois vain niitä jotka siellä tulevaisuudessa saattaisivat tehdä muuta kuin kirjoittaa historiaa jälleen kerran stalinin mukaan...

    Sitäpaitsi venäjä tekee saman heti uudestaan kun pystyy ..

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.